Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen on osallistunut Suomen kehityspolitiikkaan viidellä vuosikymmenellä.
Kuva:
Lassi Palmujoki
Kepan arkisto
Uutinen

Väyrynen: Kestävästä kehityksestä elämäntehtävä

Ministeri Väyrysen uutuusteos on vaalikirja, jolla kirjailija pyrkii ulkoministeriksi. Se avaa ikkunaa myös Väyrysen kehityspoliittiseen ajatteluun.
Esa Salminen
10.2.2011

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen ilmoittaa 10. helmikuuta julkaistussa kirjassa "Huonomminkin olisi voinut käydä" selvin sanoin tavoitteensa eduskuntavaalien jälkeen: Väyrynen tavoittelee paluuta ulkoministeriksi.

Mediassa huomiota on saanut Väyrysen hyökkäys nykyistä ulkoministeri Alexander Stubbia vastaan, eikä Väyrynen säästele sanojaan myöskään presidentti Mauno Koivisto kohtaan. Linjaerot Stubbin kanssa saavat kirjassa paljon tilaa, mutta yllättävän paljon kirjassa käsitellään myös kehityspolitiikkaa ja Väyrysen omaa kehityspoliittista uraa ja ajattelua.

Kestävä, kestävä kehitys

Väyrysen ura kehityskysymysten parissa on maamme pisimpiä, ja sen kulkua kirjailija avaa kiinnostavasti esseessä "Kauppaa ja kestävää kehitystä". Painotukset valtakunnassa kehitysavun suhteen ovat vaihdelleet: Ulkoministerivuosina 1977-82 Väyrynen ei tehnyt yhtään kehitysyhteistyöhön liittyvää virkamatkaa, sillä "Urho Kekkonen painotti ulkopolitiikassa muita asioita". Koivistokaan ei suhtautunut kehitysyhteistyöhön kovin innokkaasti, mutta hänet Väyrynen sai omien sanojensa mukaan vakuuttuneeksi Rion ympäristö- ja kehityskonferenssin merkityksestä vuonna 1992.

Rion konferenssi tuntuukin vaikuttaneen Väyrysen kehityspoliittiseen ajatteluun merkittävästi, vaikka hän sanoo olleensa kiinnostunut kehitys- ja ympäristökysymyksistä jo Rooman klubin vuoden 1972 teoksesta "Kasvun rajat" lähtien.

"Rion konferenssi oli käännekohta ihmiskunnan kehityksessä", Väyrynen kirjoittaa. Siellä kehitys- ja ympäristökysymyksiä käsiteltiin ensimmäistä kertaa laajasti kokonaisuutena, ja tehdyt päätökset koskivat sekä teollisuusmaita että kehittyviä maita.

"Rion veteraanit" – Väyrysen lisäksi muiden muassa Maailmanpankin pääjohtaja Robert Zoellick – EU:n komission puheenjohtaja José Barroso ja Saksan liittokansleri Angela Merkel – ymmärtävät Väyrysen mukaan edelleen, mitä kestävä kehitys merkitsee. Siis laajasti luonnontaloudellista, taloudellista ja yhteiskunnallista kehitystä. Siihen kuuluu esimerkiksi, että kasvun kautta avun tarve vastaanottajamaissa vähenee ja aikanaan loppuu.

"Kestävän kehityksen edistämisestä on tullut suorastaan elämäntyöni", Väyrynen kirjoittaa.

Jossittelua

Tästä huolimatta kestävän kehityksen periaatteet unohtuivat taka-alalle pitkäksi aikaa niin Suomessa kuin kansainvälisessä kehityspolitiikassakin.

Kestävän kehityksen puuttuminen Suomen kehityspoliittisen ohjelman luonnoksesta Väyrysen viimeisimmän ministerikauden alussa sai hänet murheelliseksi – ja kirjoituttamaan koko ohjelman uudelleen. Avainkohdiltaan ministerin omasta kynästä syntyi uusi ohjelma, "Kohti kestävää ihmiskuntapolitiikkaa", ja ajoittain vastusteleva virkamieskunta joutui toteamaan, että talossa oli uusi pomo.

Lukiessa tulee väistämättä mieleen kysymys, jota kirjailija Väyrynen itse ei esitä: jos maailma olisi kuunnellut paremmin Väyrystä, eikä unohtanut Riossa sovittuja asioita, oltaisiinko nyt paremmassa jamassa ilmastonmuutoksenkin suhteen?

Heräävä jos-ajatus kuuluukin Väyrysen esseekokoelman luonteeseen. Se on kontrafaktuaalinen, eli kansanomaisesti jossitteleva – välillä avoimesti, välillä rivien välissä. Väyrynen haluaakin sanoa, että politiikassa ja historian tekemisessä on aina valintoja ja vaihtoehtoja. Joskus ne ovat vähissä, joskus taas päätökset syntyvät tiukkojenkin äänestysten jälkeen.

Välillä jos-ajatukset tuntuvat mahdollisilta, ja lukiessa voi kuvitella, kuinka kabineteissa on tehty töitä päätösten eteen hartiavoimin. Välillä syntyy absurdejakin ajatuksia: Väyrynen esimerkiksi pahoittelee taipuneensa kehitysmaiden väestökysymysten muotoilussa kehityspoliittista ohjelmaa kirjoitettaessa. Kun hän kävi Keniassa 1980-luvulla, siellä oli 20 miljoonaa ihmistä, nyt noin 40 miljoonaa. Entä jos Väyrynen olisi... mitä? Pysäyttänyt väestönkasvun? Ei kai sentään?

Nämä mielikuvat lienevät tahattomia ja syntyvät osin asioiden esittämisjärjestyksestä. Vaikka näin:

Nyt Keniassa on noin 40 miljoonaa asukasta. Väestönkasvu on edelleen 3% vuodessa. Etniset ristiriidat ovat voimistuneet. Metsäministeri sanoi minulle, että viimeisten kahden vuosikymmenen aikana Kenian metsät on hävitetty.

Toivon, että nämä puutteet korjataan seuraavan hallituksen kehityspoliittisessa ohjelmassa.

Väyrynen tuskin tarkoittaa, että Suomen kehityspoliittinen ohjelma korjaisi Kenian väestönkasvua (tai saati ettei ongelmaa olisi, jos hän olisi päättänyt), vaan hän viittaa sivua aiempaan huomioonsa siitä, että vastaisuudessa infrastruktuurin ja väestökysymysten tulisi saada nykyistä enemmän huomiota Suomen kehityspolitiikassa. Muuten hänen ohjelmansa kyllä sopii ohjenuoraksi seuraavallekin hallitukselle, hän huomauttaa.

Ei Paavo Väyrynen kyllä peittelekään taipumustaan erehtymättömyyteen, vaan virnuilee sille itsekin, hänen itsensä sanoin: "Minähän olen aina oikeassa".

Euroopan ja Yhdysvaltojen yhteistyö

Väyrysen aloite kehityspoliittisesta yhteistyöstä Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen välillä on toinen Väyrysen itsensä mielestä hyvin merkittävä asia hänen ministerikaudellaan.

Kyse on yksinkertaistetusti siitä, että Väyrystä ja Suomen YK-lähettiläs Kirsti Lintosta alkoi vuonna 2007 harmittaa, että Kiinan, Intian ja Brasilian johtama kehitysmaiden ryhmä "saneli ratkaisut" YK:n puitteissa, vaikka Euroopan unioni ja Yhdysvallat maksoivat lähes kaikki viulut. Väyrynen teki aloitteen, jolla Yhdysvaltojen ja Euroopan unionin tiiviimmällä kehityspoliittisella yhteistyöllä saataisiin lisää sananvaltaa.

Väyrysen mukaan edistykselliset teollisuusmaat voisivat köyhimpien maiden kanssa yhdessä ajaa köyhimpien asiaa, sillä etenkin Kiinan politiikka tähtää ensi sijassa kehitysmaiden luonnonvarojen hyödyntämiseen.

Väyrysen mukaan Yhdysvallat on suhtautunut tiiviiseen yhteistyöhön suopeasti, ja etenkin Barack Obaman kaudella kehityskysymykset ovat olleet nousemassa diplomatian ja puolustuksen rinnalle tasavertaiseksi osaksi ulkosuhteita.

Tämä "transatlanttinen yhteistyö" on yksi esimerkki niistä ilmeisen monista kivistä, jotka tuntuvat hiertävän kenkiä Merikasarmin ministerien – Väyrysen ja Stubbin – kenkiä. Kirjassa Väyrynen paljastaa ulkoministeri Stubbin kommentin hänen aloitteeseensa: "Ei tällaset kehitysapuhankkeet lennä". Mutta tämä aloite lensi, Väyrynen kuittaa.

Linjaerot Stubbin kanssa nousevatkin kirjassa päätösesseen otsikkoon saakka. Se ei yllätä, sillä Väyrynen haluaa selvästi käydä tänä keväänä ulkoministerivaalin. Stubb ei ole asiaa vahvistanut, mutta Väyrynen uumoilee, että nykyinen ulkoministeri mielellään jatkaisi tehtävässään vaalien jälkeenkin.

Kirjan julkistamistilaisuudessa eduskunnassa Väyrynen vakuutteli, että linjaeroista huolimatta miesten välit ovat kyllä kunnossa.

Väyrysen kynä on sujuva ja kirja avaa mielenkiintoisen ikkunan Suomen kehityspolitiikan katolle. Vaalikirja tämä tietysti on, mutta vaikkei kirjailijan kanssa olisi samoilla poliittisilla linjoilla, kannattaa kehitysmaa-aktiivienkin tutustua "Huonomminkin olisi voinut käydä" -teokseen. Se kertoo ministerin oman näkemyksen siitä, missä Suomen kehityspolitiikka tänään makaa.

Paavo Väyrynen: Huonomminkin olisi voinut käydä. Helsinki-kirjat 2011. 224 sivua.