Uutinen

Väyrynen haluaa kehityspolitiikan uusvanhoille urille

Paavo Väyrynen haluaa kehityspolitiikan kulmakiveksi kestävän kehityksen ja muuttaa kehitysajattelua globaalin aluepolitiikan suuntaan. Budjettitukea ministeri sen sijaan vierastaa, ilmeni ulkoministeriön keskustelutilaisuudessa.
Pasi Nokelainen
21.8.2007

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen (kesk.) ja ulkoministeriö olivat kutsuneet 21. elokuuta kehitysyhteistyöjärjestöt, konsultit ja etujärjestöt keskustelemaan uusista linjauksista - vaikka heillä ei vielä ollut esittää luonnoksia hallituksen uudesta kehityspoliittisesta ohjelmasta.

Keskusteltavaa kuitenkin riitti, sillä Väyrynen esitti yleisölle tarkoituksella provokatiivisia näkemyksiä. Hieman yllättäen uusi suunta Suomen kehityspolitiikalle löytyy Väyrysen mukaan 15 vuoden takaa, Rion kestävän kehityksen konferenssin ajatuksista.

"Nykyään tuntuu, että tämä luonnontaloudellinen puoli on jäänyt sivuun. Olen yrittänyt asiakirjoista ja keskusteluista päästä perille, miten näin on käynyt. YK:n vuosituhatjulistuksen tavoitteet ovat laaja-alaisia, mutta niitä tiivistettäessä ympäristökysymykset ovat jääneet toissijaiseen asemaan ja vähemmälle huomiolle. Ehkä kyse on siitä, että köyhyystavoitteita on helpompi mitata", pohdiskeli Väyrynen.

Käytännössä Väyrysen linja tarkoittaisi muun muassa ympäristön ja luonnonvarojen käyttöön liittyvien hankkeiden lisäämistä. Väyrynen nimesi kolme aluetta, joissa Suomella olisi erityistä lisäarvoa: metsäpolitiikka, vesisektori sekä maaseutu- ja aluepolitiikka. Pontevana maaseudun puolestapuhujana tunnettu Väyrynen perusteli viimeksi mainittua painotusta muun muassa taistelulla kymmenien miljoonien ihmisten megakaupunkeja ja slummiutumista vastaan.

"Maailmanlaajuisesti meidän pitäisi pystyä nojautumaan entistä enemmän uusiutuviin luonnonvaroihin, mutta maaseudun ihmisten elinmahdollisuudet täytyy turvata, jotta luonnonvaroja pystytään hoitamaan. Olisi siis kaikin tavoin järkevää, että slummiutumista ohjataan pienempää keskuksiin", Väyrynen sanoi.

Ympäristöjärjestöiltä tukea

Yleisöpuheenvuoroissa tunnustettiin, että ilmastomuutos on omiaan tekemään tyhjäksi keskeiset kehitystavoitteet. Ehkä innostuneimman vastaanoton Väyrysen näkemykset saivat Ympäristö ja kehitys ry:n Risto Isomäeltä.

"Ministeri Väyrynen esitti jo 20 vuotta sitten kehitysyhteistyövarojen käyttämistä ympäristöhankkeisiin. En malta ajatella, kuinka paljon paremmassa tilanteessa olisimme, jos ne ajatukset olisivat silloin ottaneet tulta", harmitteli kirjailija Isomäki.

Isomäen mielestä Suomen kahdenvälisten hankkeiden luettelo on nykyään masentavaa luettavaa: valtaosa hankkeista lisää kasvihuonekaasupäästöjä, toiset enemmän, toiset vähemmän. Hänen omien laskujensa mukaan Suomella on vain neljä hanketta, jotka parantavat strategisesti sopeutumista ilmastonmuutokseen tai ehkäisevät sitä. Näitä ovat esimerkiksi metsityshankkeet Nepalissa ja korkotukiluottojen puolella kaukolämpöprojektit Kiinassa.

Monissa järjestöjen puheenvuoroissa kuitenkin todettiin, ettei kestävää kehitystä edistetä vain hankkeilla.

"Paikallisten ihmisten kuuleminen on erittäin tärkeää. Heille talouskasvu ei välttämättä tuo sitä onnea, vaan se, että elinympäristöä ei tuhota", Siemenpuusäätiön Hanna Matinpuro totesi.

Käytännössä sananvallan kasvattaminen edellyttäisi lisää tukea kansalaisjärjestöille.

Budjettituki ja keskittäminen ministerin silmätikkuina

Suomi on ollut muita avunantajamaita varovaisempi suoran budjettituen maksamisessa, ja tukimuodon osuus on alle kolme prosenttia kaikista Suomen kehitysyhteistyövaroista. Väyrynen sanoi suhtautuvansa epäileväisesti tukimuodon osuuden kasvattamiseen jatkossakin.

Ministeri pelkää omien sanojensa mukaan yleisen mielipiteen kääntyvän kehitysyhteistyötä vastaan, jos se tarkoittaa verovarojen siirtämistä yhä enemmän toisen valtion budjettiin. Hän pitää projekti- ja ohjelma-apua parempana, koska niissä voidaan ministerin mielestä helpommin osoittaa yleisölle, mitä rahoilla tehdään ja hyödynnetään suomalaista tietotaitoa.

Väyrysen näkemys sai myös vastakaikua, mutta valtaosa kommenteista puolsi budjettituen varovaista lisäämistä. Esimerkiksi professori Juhani Koponen muistutti, että projektit eivät ole parhaita instrumentteja kehitysmaiden politiikan muuttamisessa ja että niiden kustannustehokkuudesta on huonoja kokemuksia. Politiikkaan vaikuttamisessa budjettituki on Helsingin yliopiston kehitysmaatutkimuksen laitoksen johtajan mielestä tehokkaampi väline.

Kepan toiminnanjohtaja Timo Lappalainen muistutti, että kehityspolitiikan omistajuuden kasvattamisessa budjettituki on paikallaan, koska siinä vastaanottajamaiden sanavalta on suurempi.

Hän painotti, että samaan aikaan kehitysmaiden kansalaisyhteiskunnan asemaa tulee vahvistaa. Tulitukea antoi Kehityspoliittisen toimikunnan varapuheenjohtaja Katja Syvärinen (vas).

"Kehityspoliittinen toimikunta suosittaa budjettituen varovaista kasvattamista. Haluaisin muistuttaa, että tähän on päästy laajalla konsensuksella. Ennen kuin linjasta lähdetään poikkeamaan, täytyy käydä perusteellinen keskustelu", Syvärinen totesi.

Väyrysen linjaukset ovat ristiriidassa myös aikaisemmin keskittämistavoitteen kanssa, jossa yhteistyötä on haluttu suunnata erityisesti Suomen kahdeksaan pääyhteistyökumppanimaahan.

"Keskitytäänkö maihin ja alueisiin, vai tiettyihin teemoihin? Jos haluamme keskittyä esimerkiksi metsätalouteen, silloin keskittäminen maihin on ongelmallista. Haluan vähemmän 'ortodoksisuutta' maa- ja aluekohtaiseen keskittämiseen", ministeri linjasi.

Lisää tietoa aiheesta