Uutinen

Väyrynen: Ei vuosituhattavoitteita ilman sähköä

Kehitysministeri Paavo Väyrynen haluaa Suomen huomioivan rakennetun ympäristön kehittämisen paremmin kehitysyhteistyössä. Ilman teitä ja sähköä ei vuosituhattavoitteetkaan ministerin mukaan täyty.
Olli Seuri
10.12.2008
Olli Seuri
vayrynen_seminaari.jpg Ministeri Paavo Väyrynen puhui kehitysmaiden infrastruktuurin parantamisen puolesta UM:n kansalaisjärjestöseminaarissa.

Kauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen on huomannut työmatkoillaan puutteen Suomen kehityspoliittisessa ohjelmassa. Ohjelma ei ministerin mukaan huomioi tarpeeksi hyvin infrastruktuurin kehittämistä, vaikka esimerkiksi juuri sähköjen saaminen ja hyvät tiet ovat toimivan yhteiskunnan peruspilareita.

"Nämä eivät ole vuosituhattavoitteita, mutta ne ovat välineitä vuosituhattavoitteiden saavuttamiseen", Väyrynen sanoi ulkoministeriön (UM) kansalaisjärjestöseminaarissa Helsingissä.

Väyrysen mukaan vuosituhattavoitteet on ymmärretty liian kapea-alaisesti, jos apu keskittyy vain sosiaalikysymyksiin tai terveydenhuoltoon. Hän kertoi, että infrastruktuurin kehittäminen on esimerkiksi Tansanian oman tavoitelistan kärjessä.

"Olemme laiminlyöneet esimerkiksi maatalouden kehittämisen, mikä on nyt johtanut ruokakriisiin. Tämä, jos mikä, osoittaa, että apua ei ole kohdennettu oikein."

Yhteistyötä uusien avunantajien kanssa

Länsimailta Väyrynen toivoi jälleen parempaa yhteistyötä Etelän uusien avunantajamaiden, kuten Kiinan, kanssa, jotta köyhyyden vastainen taistelu ei olisi niin hajanaista.

"Meidän Pohjoisen avunantajien pitäisi monipuolistaa profiiliamme esimerkiksi infrastruktuuria tukemalla. Samaan aikaan voisimme vedota Kiinan ja Intian kaltaisiin maihin, jotta ne kantaisivat suuremman vastuun terveydenhuollosta, koulutuksesta ja sosiaalisektorista. Niillä on paras tietotaito kehitysmaassa toimimisesta."

Väyrynen ilmaisi huolensa siitä, etteivät uudet avunantajamaat piittaa esimerkiksi ihmisoikeuksista, jolloin toiminta ei ole yhteiskunnallisesti kestävää.

Apuprofiilit pitäisi saada samankaltaisiksi Etelässä ja Pohjoisessa, jotta kaikki huomioisivat Väyrysen kovasti arvostavan kestävän kehityksen periaatteet. Kestävän kehityksen lisäksi Väyrynen on puhunut toimikaudellaan yksityisen sektorin puolesta kehitysmaiden talouskasvun turvaajana.

Lisää tietoa aiheesta