Kirjoittajien mukaan jo vastaanottajien parempi kuunteleminen parantaisi avun laatua.
Kuva:
iStockphoto
Uutistausta

Vastaanottajat: Tarpeellinenkin kehitysapu voi olla vahingollista

Vastaanottajien mielestä apua voidaan parantaa antamalla enemmän arvoa etelän äänelle ja ymmärtämällä, että kehityksen tulee lähteä siitä, mitä paikan päällä jo osataan. Kuuden tuhannen haastatellun viesti avun nykytilasta on, että parannettavaa riittää.
Esa Salminen
25.2.2013

"Ilman apua me emme selviäisi, eikä Kosovossa olisi elämää. Ei olisi reilua sanoa, ettei mitään muutosta olisi tapahtunut, mutta ei myöskään tarkkaan ottaen tehty kaikkea, mikä olisi ollut mahdollista."

Näin sanoo Kosovon hallituksen edustaja The Listening Project -hankkeen tuoreessa kirjassa "Time to Listen" (aika kuunnella). Kirjaan on haastateltu kuutta tuhatta ihmistä kehitysapua vastaanottavista maista.

"Apu ruokkii konflikteja ja riippuvuutta"

Teoksen viestit vaikuttavat melkein kehitysavun klisekokoelmalta. Koska niitä laukovat vastaanottajapään ihmiset, tulee olo, että kyseessä on kuitenkin rehellinen ja punnittu kritiikki, olkoonkin että se tulee selvästi yksipuolisesta näkökulmasta.

Tyypillisiä lausumia kirjassa ovat esimerkiksi:

  • Apua käytetään poliittisen vallan ylläpitämiseen tai vallan saamiseen.
  • Apu aiheuttaa riippuvuutta ja voimattomuuden tunnetta. Tuntuu, että "hyödynsaajat" ovat vain kohteita, eivätkä pääse itse ajamaan kehitystään.
  • Avunantajien tuomat lyhytkestoiset hankkeet näyttävät vain johtavan uusiin hankkeisiin.
  • Avunantajatkin haluavat pitää työpaikkansa, ja siksi köyhyyttä ei haluta lievittää.
  • Apua annetaan liikaa ja liian helposti.
  • Avunantajat marssivat kyliin tekemään tutkimuksiaan, mutta katoavat takaisin pohjoiseen, eikä lupailtua apua ikinä kuulukaan.

Avunsaajien suhtautuminen hallitusten tukemiseen on ristiriitainen: toisaalta monet eivät luota hallituksiin ja kuvaavat avun negatiivisia poliittisia vaikutuksia. Toisaalta monet pitävät ensiarvoisen tärkeänä, että apu tukee olemassa olevia rakenteita: niin virallisella tasolla kuin kansalaisyhteiskunnassakin.

Lähes joka maassa ihmiset sanoivat tutkijoille, että pitkällä aikavälillä apu on kiristänyt tunnelmia eri ryhmien välillä. Kateus on aito ongelma.

"Takaisin yhteiskuntaan palaaville entisille Unitan sotilaille ei saisi antaa kalliita lehmiä, jos me muut emme saa mitään. Ei saa tehdä eroa kyläläisten välillä — me kaikki kärsimme", sanoo angolalainen nainen kylässä, jossa autetaan sodasta palaavia.

Avunantajien keskuudessa on tavallista lobata lisää kehitysrahoitusta, mutta vastaanottajien päässä on kirjan mukaan tavallisempaa puhua siitä, että rahaa pitäisi käyttää paremmin. Kun systeemi perustuu mahdollisimman tehokkaaseen avun perille viemiseen, monien mielestä apua annetaan käytännössä liian paljon ja liian nopeasti.

"Tämän pitääkin kuulostaa tutulta"

Kehitysteemoja seuraaville kirjan kritiikki on tutun kuuloista - kuten ratkaisuehdotuksetkin.

"Ja niin pitääkin", kirjassa vakuutetaan. Paradigman vaihto millä tahansa alalla on hidas prosessi, ja se perustuu aina tietoon, joka kerääntyy ammattitaidon kasvaessa. Kirjoittajat toteavat, että monia hyviä prosesseja kehitysyhteistyön tuloksellisuuden parantamiseksi on jo käynnissä.

Mutta avun lähtökohtia tulisi kirjoittajien mukaan uudistaa vielä rohkeammin: ei pitäisi miettiä, mitä avustettavilta puuttuu, vaan mitä heillä on ja mitä he jo osaavat, ja rakentaa tulevaisuutta sen pohjalle.

Systeemi, jossa toiset antavat ja toiset vastaanottavat ei tue kehityksen periaatteita, sillä se tekee vastaanottajista vain objekteja. Edelleen rahoittajat tuntuvat ajattelevan, että sama lääke toimii eri puolilla maailmaa. Kunnollisia konsultaatioita tehdään harvoin, mikä vaikuttaa vastaanottajista kunnioituksen puutteelta.

"He haluavat samaa kuin suurin osa rahoittajista — että pystyssä on standardoidut prosessit, joiden avulla ulkopuoliset ja sisäpuoliset tahot voivat yhdessä rakentaa rauhaa ja kehitystä."

Nykyään kumppanuudet nähdään vastaanottajien mukaan liiaksi rahoittajien työkaluina resurssien perille saattamiseksi. Terveen kumppanuuden rakentaminen tulisi olla tehokkaan avun päämäärä.

Mitä vastaanottajat odottavat avulta?

Kun tutkijat selvittivät, mitä ihmiset avulta odottavat, selvisi ennen kaikkea, että vastaanottajat eivät halua tarvita apua. Hätätapauksissakin vastaanottajat ovat kiitollisen yllättyneitä avusta, mutta sanovat, että olisi parempi tukea pitkän aikavälin haasteita, jotka kriisejä aiheuttavat. Ihmiset haluavat, että avulla tuettaisiin paikan päällä jo käynnissä olevia prosesseja, jolloin apu tekee itsensä lopulta tarpeettomaksi.

Tutkimuksessa nousi esiin kolme teemaa, joita ihmiset avulta erityisesti toivovat.

Tärkein näistä on taloudellinen kehitys, erityisesti työpaikkojen luominen ja perusinfrastruktuurin, kuten teiden ja vesihuollon sekä tuotantokyvyn parantaminen.

Toisena teemana ihmiset nostavat turvallisuuden ja poliittisen vakauden. Konfliktien ratkaisu saa vastaanottajilta kiitosta, samoin sellaisten tilojen luominen, joissa ihmiset pääsevät puhumaan omien poliitikkojensa kanssa.

Kolmantena haastatteluissa nousee esille solidaarisuuden ja kumppanuuden tunne: ihmiset haluavat tuntea olevansa kosketuksissa ihmisiin eri puolilla maapalloa. Solidaarisuuden tunnetta kiitellään, ja kun ulkopuoliset keskustelevat heidän kanssaan toimintamahdollisuuksista ja tarjoavat uusia ideoita, se tuntuu kumppanuudelta ja huolenpidolta.

Mitä voisi tarkoittaa käytännössä?

Käytännössä avun vastaanottajat toivovat rahoittajilta suurempaa läsnäoloa ja kuuntelemista (mutta toisaalta lähetettyjen työntekijöiden korkeita palkkoja ja hulppeita olosuhteita kritisoidaan). He haluavat myös enemmän tietoa: jos ihmiset tietäisivät paremmin, mihin apu on tarkoitettu, sen käyttöä olisi helpompi valvoa.

Rahoituspuolella kuuntelevampi kehitysyhteistyö voisi näyttää tällaiselta:

  1. Ennen rahoituspäätöstä eri rahoittajat järjestävät laajoja paikallisten painopistealueiden kuulemisia kohdealueilla turvautuen erilliseen kuulemisrahastoon. Avunantajia rohkaistaan toimimaan yhdessä, jotta vastaanottajien aikaa ei tuhlata.
  2. Avunantajat ja vastaanottajien nimeämät luottohenkilöt tekevät epämuodollisen suunnitelman, jossa hahmotellaan halutut muutokset, aikataulu ja maksimibudjetti.
  3. Rahat toimitetaan saataville esimerkiksi pankkitilille, josta niitä voidaan nostaa tarvittaessa. Jokainen nosto perustellaan lyhyesti, ja niiden käyttöä valvotaan yhdessä.
  4. Raportointi: periaatteina pitää olla yksinkertaisuus, selkeys ja rehellisyys. Yhdessä sovitut raportit julkaistaan, jotta myös vastaanottavat yhteisöt voivat arvioida ne.

Lopuksi kirjoittajat huomauttavat, että pelkästä paremmin kuuntelemisesta olisi apua. Monet heidän haastattelemistaan ihmisistä kiittivät tilaisuudesta kerrankin puhua kunnolla. Jo se, että vastaanottajien ideoita ja arvioita pidettäisiin arvossa, olisi kirjoittajien mukaan perustavanlaatuinen muutos avunantajien ja sen vastaanottajien suhteissa.