Uutinen

Vanhanen Intiassa: Vapaakaupasta suuri hyöty kehitysmaille

"Menestyksellinen Dohan neuvottelukierros tuottaisi suunnatonta hyötyä koko maailmantaloudelle, niin teollisuus- kuin kehitysmaillekin", Intiassa vieraileva pääministeri Matti Vanhanen totesi WTO-neuvotteluista.
Sanna Jäppinen
14.3.2006

Pääministeri Matti Vanhanen vierailee Intiassa 10. - 15. maaliskuuta Intian pääministerin Manmohan Singhin kutsusta. Matkan teemana ovat Intian suhteet sekä Suomeen että koko EU:hun.

Maanantaina 13. maaliskuuta Vanhanen osallistui liikemiestapaamiseen, jossa oli paikalla myös Intian kauppaministeri Kamal Nath. Vanhanen totesi puheessaan vapaan kaupankäynnin olleen yksi Suomen menestyksen kulmakivistä ja tarjosi samaa lääkettä Intialle.

"Aivan liian lyhyellä matkallani olen oppinut paljon Intian nykyisestä talousihmeestä. Olen oppinut, kuinka olette hyvin systemaattisesta vähentäneet tarpeetonta byrokratiaa ja alentaneet tulleja. Toivon mukaan olen onnistunut osoittamaan, että Intian kannattaa oman etunsa takia edelleen edetä tässä avoimuuden politiikassa", Vanhanen totesi.

Vanhasen mukaan tutkimukset osoittavat, että Maailman kauppajärjestö WTO:n meneillään oleva Dohan neuvottelukierros tietää onnistuessaan suunnatonta hyötyä koko maailmantaloudelle, niin teollisuus- kuin kehitysmaillekin. "WTO-neuvottelut auttaisivat maita avaamaan asteittain markkinoitaan kilpailulle tavalla, joka hyödyttää kaikkia."

Vanhasen mukaan Intialla on tärkeä rooli neuvotteluissa. "Isojen, nopeasti kasvavien talousalueiden, kuten Intian, Brasilian ja Kiinan on osallistuttava vastavuoroiseen liberalisointiin ja merkittäviin sitoumuksiin myös WTO:n piirissä."

Juuri Lontoossa pidetystä keskeisten kauppaneuvottelijoiden kokouksesta palannut ministeri Nath totesi, että Intia on sitoutunut toimimaan WTO:ssa, kirjoittaa Islamic Republic News Agency. Nath muistutti kuitenkin Dohan kierroksen keskeisestä ongelmasta: maatalouden merkitys on hyvin erilainen esimerkiksi Yhdysvalloille ja Britannialle kuin Intialle.

Vanhanen totesi, että puheenjohtajuuskaudellaan Suomi tulee olemaan merkittävä vaikuttaja kansainvälisessä politiikassa, myös kauppakysymyksissä. Puheenjohtajamaana Suomi myös isännöi lokakuussa Helsingissä pidettävää EU:n ja Intian välistä huippukokousta.

Lisää tietoa aiheessa