Etelä-Sudanin ympäristöministeriön rakennus pääkaupungissa Jubassa. Kuva on otettu ennen itsenäistymistä vuonna 2006.
Kuva:
UNEP
Uutistausta

Valtio ei synny matkimalla - Etelä-Sudanissakaan

Kansainvälinen yhteisö yritti rakentaa Etelä-Sudanista kansallisvaltiota muutamassa vuodessa ja epäonnistui.
Jukka Aronen
4.2.2014

Etelä-Sudan ajatui jälleen maailman uutisotsikoihin joulukuun puolivälissä, kun maassa puhkesi konflikti kahden armeijajoukkion välille.

Rauhanneuvotteluiden on määrä jatkua 7. helmikuuta, mutta sekava tilanne on johtamassa nälänhätään. Kolmannes väestöstä on ruuan tarpeessa, ja noin 860 000 on joutunut jättämään kotinsa.

Etelä-Sudan on kenties maailman köyhin maa, eikä sillä käytännössä ole valtiokoneistoa, joka pystyisi vastaamaan konfliktin tuottamiin ongelmiin. Näin siitä huolimatta, että ulkomaiset avustajat yrittivät rakentaa maahan kansallisvaltiota jo 00-luvun puolestavälistä saakka.

Kenraalit rahankäyttäjinä

Slate-lehden toimittaja Joshua Keating kirjoitti tammikuun alussa maailman nuorimmasta valtiosta otsikolla "miljardiapukaan ei pelastanut Etelä-Sudania".

Keating kertoo jutussaan, kuinka Etelä-Sudaniin kaadettiin miljardeja dollareita ulkomaista apua, jolla muun muassa autettiin pystyttämään moderni valtiovarainministeriö. Samalla kun uuden ja uljaan ministeriön virkailijat laativat budjettia ulkomaisten rahoittajien ja teknisten asiantuntijoiden kanssa, "todellinen" valtiovarainministeriö junaili takaovikauppoja rahoittajilta piilossa.

Armeijan kenraalit kävelivät halutessaan vastapalkattujen byrokraattien ylitse, eivätkä budjetoidut summat sopineet alkuunkaan yhteen käytettyjen rahamäärien kanssa.

Tarina saattaa herättää joissain lukijoissa hilpeyttä: taas kerran ovat ovelat etelämaalaiset vetäneet nenästä pohjoisen kukkahattutätejä. Mutta mitä todella tapahtui?

Hyppäys moderniin epäonnistui

Jutun taustalla on kolmen yhdysvaltalaisen tutkijan, Greg Larsonin, Peter Biar Ajakin ja Lant Pritchettin, viime lokakuussa julkaisema tutkimus, jossa käydään säälimättömällä tavalla läpi kansainvälisen yhteisön hankkeet Etelä-Sudanissa.

Tutkijat arvelevat, että Etelä-Sudanin erityislaatuisella tilanteella oli tekemistä epäonnistumisen kanssa.

Maa itsenäistyi vasta kaksi vuotta sitten, ja oli sitä ennen "aina" ollut paimentolaisten aluetta ilman selkeää paikallishallintoa ja julkisia instituutioita. Kun Etelä-Sudanin itsenäisyyttä alettiin valmistella vuonna 2005, ulkomaisille avunantajille tuli suuri houkutus lähteä liikkeelle puhtaalta pöydältä ja hyppäyttää maa kerralla moderniin tilaan. Perinteinen kehitysajattelun virhe, sanovat tutkijat. Ja kovin yleinen ajattelumalli, vieläkin.

Etelä-Sudaniin saapui legioona "kapasiteetin vahvistajia" ja teknisiä asiantuntijoita, jotka kouluttivat, antoivat konsulttiapua, pitivät työpajoja, ja ennen kaikkea ottivat itse suuren vastuun siitä, että kaikki valtion instituutiot rakennetaan kerralla kuntoon. Jälleen suuri virhe, sanovat tutkijat.

Esimerkiksi USAIDin verkkosivuilla kerrotaan, että järjestö käytti vuonna 2011 23,4 miljoonaa dollaria "hyvään hallintoon" Etelä-Sudanissa. Se antoi muun muassa parille tuhannelle byrokraatille johtamiskoulutusta ja 190 virkailijalle korruptionvastaisen toiminnan koulutusta. Kurssien ja työpajojen vaikutuksista ei puhuta mitään.

Lopputuloksena oli outo, ulkopuolelta tuotu, mutta teollisuusmaissa hyväksi havaittu hallintorakennelma, jota eteläsudanilaiset alkoivat pyörittää kuin olisivat olleet rinnakkaistodellisuudessa.

Tutkijat summaavat tuloksensa kahteen havaintoon:

  • Etelä-Sudanin uudet instituutiot syntyivät matkimisen tuloksena. Ne muistuttavat ulkoisesti moderneja instituutioita, mutta eivät toimi.
  • Paikalliseen väestöön kohdistui liikaa painetta. Ulkopuolinen panos hidastutti siten maan omista lähtökohdista syntyneiden organisaatioiden kehittymistä.

Onnistuminen vaatii kuuntelua

Mitä tästä kaikesta voi oppia?

Suuri kehityshyppäys on uskomusmalli, joka kummittelee vielä monen mielessä. On houkuttelevaa jättää väliin joitain kehityksen askeleita ja siirtyä suoraan "moderniin" tilaan.

Tämä saattaa toimia kännykkäverkkojen, maanteiden ja rokotusohjelmien kohdalla, mutta ei esimerkiksi kansakunnan rakentamisessa, joka on paljon monimutkaisempaa. Valtiota ei pystytetä hetkessä, eikä yhtä mallia voi suoraan siirtää toisaalle.

On Etelä-Sudanissa onnistuttukin. Maaseudulle on rakennettu pysyvä kylmäkuljetusketju, jonka avulla on saatu elintärkeitä lääkkeitä niitä tarvitseville. Työministeriö on pystyttänyt uuden palkanmaksujärjestelmän kaikille valtion virkailijoille. Kansallisia tilastoja kerätään nyt tablettitietokoneiden avulla reaaliajassa.

Monessa kohtaa menestystä saatiin yksinkertaisilla menetelmillä: antamalla paikallisten osallistua learning-by-doing-menetelmällä, kuuntelemalla eteläsudanilaisten omia kokemuksia ja tuunaamalla hankkeita matkan varrella vastaamaan paremmin paikallista todellisuutta.

Nämä ovat hyviä, mutta yllättävän vaikeasti opittavia taitoja kokeneillekin toimijoille.