Uutinen

Väitös: Kehitysyhteistyössä voitaisiin luoda enemmän uutta

Ydinsukellusveneitä ja raskasta teollisuutta varten kehitetyt toimintatavat soveltuvat tuoreen väitöskirjan mukaan heikosti ketteryyttä ja uusia ajatuksia vaativaan kehitysyhteistyöhön.
Esa Salminen
24.9.2009
ESA SALMINEN

Kalastajat"On parempi opettaa kalastamaan kuin antaa kaloja", sanoo kulunut viisaus. Tuoreen väitöskirjan mukaan se ei vielä riitä.

Kehitysyhteistyön nykyiset työkalut ovat aika huonoja, jos pyritään luomaan kehitysmaissa uutta vaurautta ja keksimään luovia ratkaisuja kehityksen ongelmiin. Näin toteaa Mikko Koria, jonka kehitysyhteistyötä käsittelevä väitöskirja tarkastettiin Helsingin kauppakorkeakoulussa 17. syyskuuta.

"Nykyisessä projektinhallinnassa keskeinen ongelma on, että ongelmat ja ratkaisut määritellään etukäteen", Koria toteaa.

Hankkeiden työkalut on kehitetty sellaisen oletuksen päälle, että ennen hankkeen alkua käsillä on kaikki mahdollinen tieto ja ymmärrys, ja nätisti loogisiin viitekehyksiin paketoitu hanke vain käsketään liikkeelle. Sen jälkeen hanketta ohjataan hankesyklin työkaluin vaiheesta seuraavaan.

"Hankesyklin työkalu on kuitenkin kehitetty ydinsukellusveneisiin ja megaprojekteihin, suurelle teollisuudelle. Se sopii huonosti pieniin kehityshankkeisiin, joiden tulisi olla ketteriä ja etsiä uusia ratkaisuja", Koria sanoo.

Avainasemassa kehityshankkeissa tulisikin Korian mukaan olla se, että ratkaisut etsitään sosiaalisesti paikan päällä vahvan osallistamisen kautta. Etelän ja Pohjoisen maailmankuvien yhteensovittamisessa on suuria haasteita.

Uutta ja kokonaisvaltaista

Koria ei sano, että kaikkien hankkeiden tulisi olla innovatiivisia. "Hankkeet voivat menestyä hienosti vaikkei niissä olisi uudistuksia", väitöskirjassa todetaan.

Mutta itsekin vuosia kehitysmaissa työskennelleen Korian mielestä innovaatioita vaaditaan, jos halutaan luoda uutta vaurautta olemassa olevan vaurauden uudelleenjakamisen sijaan - ja tätä ei perinteisissä kehitysyhteistyöhankkeissa yleensä pystytä tekemään.

Koria pitää taloustieteilijä William Easterleyn esittämästä ajatuksesta, että kehitysyhteistyöntekijät voidaan jakaa malleihin kangistuneisiin suunnittelijoihin ja innovatiivisiin etsijöihin. Korian väitöskirja jalostaakin kirjoittajansa mukaan Easterleyn ajatusta etsijöistä eteenpäin, ja etsii näille vapauksia toimia ja innovoida.

Innovatiivisuuden ohella kulkee kokonaisvaltaisuuden tärkeys. Koria käyttää väitöskirjassaan Amartya Senin mallia ihmisten kyvykkyyksistä ja ympäristön rajoitteista. Sen mukaan kykyjä ei ole järkeä kasvattaa, jos esteitä ei poisteta.

Se tarkoittaa yksinkertaistetusti sitä, ettei riitä, että vanhan viisauden mukaisesti opetetaan kalastamaan kalan antamisen sijaan. Pitäisi nimittäin kokonaisvaltaisesti parantaa jakelukanavia, varastointia, markkinointia, ja niin edelleen - muuten ei ole järkeä ostaa onkia, verkkoja, kalastusveneitä ja moottoreitakaan.

Sipulin kolme kerrosta

Mikko Koria esittelee väitöksessään kehityshankkeille mallin, jota hän kutsuu sipuliksi, jossa on kolme kerrosta.

Uloimmalla kerroksella koetetaan saada rahoittajien ja rahoitettavien maailmat kohtamaan. Siellä kysytään muun muassa, ovatko rahoittajat valmiita antamaan tarpeeksi omistajuutta Etelään, ja ovatko osapuolet valmiita innovaatioihin.

Sipulin keskimmäisellä kerroksella pohditaan erityisesti tiedon ja osaamisen siirtymistä projektista toiseen: miten tämä hanke ammentaa jo olemassa olevaa uusinta ja parasta tietoa, ja miten tämän hankkeen opit siirretään seuraaviin projekteihin. Jos nämä seikat leivotaan hankkeeseen heti alkuvaiheessa, niistä muodostuu osa hankkeen käytäntöäkin.

"Mielestäni parhaiten hiljainen tieto siirtyy ihmisten mukana", Koria sanoo. Hänen mukaansa yksi uusi tapa parantaa tiedon siirtymistä olisi luoda hankkeille aina ohjausryhmä vastaavia hankkeita tuntevista alan ihmisistä. Vaikka tällaisia ryhmiä ei välttämättä voi ulkopäin luoda, niin Korian mielestä ulkoministeriö tai Kepa voisivat hyvinkin edistää niiden syntymistä.

Sipulin ytimessä ovat hankkeen sisäiset asiat, kuten tekijöiden kyvykkyydet ja ympäristön asettamat rajoitukset. Siellä kysytään, onko saatavilla riittävät henkilöresurssit, joilla on riittävät kyvyt muutoksen etsimiseen. Onko mahdollista, että ympäristön asettamat rajoitteet voidaan ylittää?

Ohjelmien ja hankkeiden ero

Nykyään kehitysyhteistyötä tehdään yhä enemmän ohjelmamuotoisesti ja osalle kohdemaista annetaan yleistä budjettitukeakin. Korian mielestä ohjelmat ja hankkeet pitää rajata selkeästi eri asioiksi, ja niissä tarvitaan erilaista kyvykkyyttä.

"Ohjelmissa keskitytään yleisellä tasolla projekteista saataviin hyötyihin, poliittiseen kenttään ja yleisen tason neuvotteluihin. Siellä saadaan suuri kuvio kasaan", Koria sanoo. "Projekteissa taas pitää olla selkeät, konkreettiset tavoitteet."

"Esimerkiksi aiemmin Kepalla oli toimisto Mosambikissa ja yksittäisiä työntekijöitä ympäri maata, joilla oli selkeä näkemys siitä, mitä olivat tekemässä. Maputon-toimistossa tehtiin yleiset linjaukset, ja kentällä käytännön työtä. Jos linjaustyö desentralisoidaan liian alas, siitä tulee hidasta ja hankalaa."

Budjettituen taso taas on ohjelmatasosta vielä ylöspäin.

"Aika monesti budjettitukea viime kädessä kuitenkin käytetään projekteihin, mutta toimijoina silloin ovat ehkä paikalliset toimijat, kuten yritykset ja yhdistykset", Koria sanoo.

Siinä mielessä väitöskirjassa peräänkuulutetut innovaatiot ovat sovellettavissa kaikkeen kehitysyhteistyöhön.

Lisää tietoa aiheesta