Talouskasvun ja väestönkasvun suhde eri alueilla.
Kuva:
Worldbank
Uutinen

Väestönkasvu lohkaisee suuren osan talouskasvusta

Talouskasvu on ollut vuoden 2000 jälkeen suurinta maailman köyhimmillä alueilla, mutta lisääntyvä väestö vähentää vaikutuksia yksittäisten ihmisten tulotasoon, Maailmanpankin asiantuntijat toteavat.
Sanna Jäppinen
10.1.2014

Vaikka maailmantaloutta on koetellut vuosien 2007-2008 raju taantuma ja edelleen jatkuva euroalueen kriisi, on maailman bruttokansantulo kasvanut vuodesta 2000 lähtien keskimäärin 2,6 prosenttia vuosittain, kirjoittavat Maailmanpankin ekonomisti Wolfganf Fengler ja väestötieteilijä Emi Suzuki pankin blogissa.

Kun huomioidaan väestönkasvun vaikutukset, on todellinen kasvu ollut 1,4 prosenttia.

Fenglerin ja Suzukin mukaan erityisen hyvä uutinen keskiarvojen takana on se, että köyhimmillä alueilla kasvu on ollut vahvinta sekä kokonaisuudessaan että suhteutettuna väkimäärään.

Suurimmat muutokset ovat tapahtuneet Etelä- ja Itä-Aasiassa, jossa kasvu henkeä kohden ollut keskimäärin 7,2 prosenttia. Erityisesti Itä-Aasiassa, eli pääosin Kiinassa, talouskasvun vaikutukset ovat olleet huomattavia, sillä väestönkasvu on hidasta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että alueella ihmisten tulot ovat keskimäärin yli kaksinkertaistuneet vuoden 2000 jälkeen.

Afrikassa ja Lähi-idässä vuotuinen talouskasvu on ollut 2,2–4,2 prosentin välillä, mutta voimakas väestönkasvu varsinkin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa on kompensoinut vaikutuksia.

Samanlaisia talouskasvulukuja on saatu myös Itä-Euroopassa ja Keski-Aasiassa, mutta koska näillä alueilla väestönkasvu on paljon vähäisempää, kasvavasta taloudesta on riittänyt enemmän jaettavaa henkeä kohden.

Hitainta, keskimäärin vain 1,1 prosenttia, kasvu on ollut rikkaissa teollisuusmaissa – EU:ssa, Yhdysvalloissa ja Japanissa – mutta niissä on vastaavasti ollut myös heikoin väestönkasvu. Esimerkiksi Euroopassa väestönkasvu on 0,5 prosenttia verrattuna Saharan eteläpuolisen Afrikan 2,5 prosenttiin.

Afrikassa väestönkasvu tulee jatkumaan voimakkaana vielä vuosikymmeniä, vaikka maailmanlaajuisesti kasvun arvioidaan tasoittuvan vuoden 2020 paikkeilla alle prosenttiin – ensi kerran 200 vuoteen. Siksi Afrikka tarvitsee köyhyyden vähentämiseksi vielä pitkään myös huomattavasti keskimääräistä suurempaa  talouskasvua, asiantuntijat arvioivat.