Iranilaiset naiset osoittivat mieltä kiisteltyä vaalitulosta vastaan 2009. Edistyksellinen politiikka nosti naisten lukutaidon 25:stä yli 70 prosenttiin. Lapsiluku putosi seitsemästä alle kolmeen. Nyt presidentti on kumonnut perhesuunnittelun jumalattomana.
Kuva:
Hamed Saber
Wikimedia Commons
Uutinen

Väestönkasvu on hillittävissä

Väestönkasvun suitsiminen antaa valtioille muutaman vuosikymmenen aikaa modernisoitua. Moni Aasian, Afrikan ja Latinalaisen Amerikan maa onnistuikin alentamaan syntyvyyttä noin sukupolven aikana sen jälkeen, kun terveydenhuollon koheneminen vähensi kuolleisuutta.
Lester R. Brown
26.4.2011

IPS -- YK:lla on kolme ennustetta maailman väestönkasvusta. Keskimmäinen ja yleisimmin käytetty nostaa väkimäärän 9,2 miljardiin vuonna 2050. Korkeimman mukaan luku nousee 10,5 miljoonaan, ja alhaisin sanoo sen yltävän 8 miljardiin 2042 ja alkavan sitten laskea.

Jos tavoitteena on poistaa köyhyys, nälkä ja lukutaidottomuus, on tähdättävä alhaisimpaan väkilukuun. Se edellyttää oikeutta perhesuunnitteluun myös niille 215 miljoonalle naiselle, joilta se nyt puuttuu. Heistä 59 prosenttia asuu Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja Intiassa.

Asiantuntijoiden mukaan lisääntymisterveydenhuollon ja ehkäisyn ulottaminen noille naisille estäisi vuosittain 53 miljoonaa ei-toivottua raskautta, 24 miljoonaa aborttia ja 1,6 miljoonan lapsen kuoleman.

Maailmanlaajuinen syntyvyyden säännöstely sekä aidsia torjuvat kondomit aiheuttaisivat noin 14 miljardin euron lisälaskun.

Väestöbonus tuo vaurautta

Perhekoon kutistuminen toisi taloudellisia hyötyjä. Kun Bangladeshin valtio sijoitti muutaman kympin ei-toivotun raskauden estoon, se säästi kymmenkertaisen summan muissa sosiaalikustannuksissa.

Perhekoon nopeasta supistumisesta seuraa väestöbonus, sillä työtä tekevien aikuisten suhteellinen osuus asukkaista kasvaa verrattuna hoivaa ja koulutusta tarvitseviin lapsiin ja nuoriin. Yksilötasolla se auttaa monia ylös köyhyydestä, ja yhteiskunnassa talouskasvu kiihtyy säästöjen, sijoitusten ja tuottavuuden nousun myötä.

Japani koki sen 1950-luvulla, Etelä-Korea ja Taiwan seurasivat. Vastaavia tuloksia näkyy nyt myös Kiinassa, Thaimaassa ja Vietnamissa.

Väestönkasvun suitsiminen antaa valtioille muutaman vuosikymmenen aikaa modernisoitua. Eräitä öljyvaltioita lukuun ottamatta nykyaikaistuminen onkin pitänyt perhekoon aisoissa.

Syntyvyyden ja köyhyyden kierre

Moni Aasian, Afrikan ja Latinalaisen Amerikan kehitysmaa onnistui alentamaan syntyvyyttä noin sukupolven aikana sen jälkeen, kun terveydenhuollon koheneminen vähensi kuolleisuutta. Vähemmän onnekkaiden joukossa ovat muun muassa Afganistan, Etiopia, Irak, Nigeria, Pakistan ja Jemen. Ne kamppailevat yhä korkean syntyvyyden ja köyhyyden toisiaan vahvistavassa kierteessä.

Kun vuotuinen väestönkasvu on kolmen prosentin luokkaa, maa- ja vesivarat joutuvat koetukselle. Nuorten ikäluokkien paisuminen lisää työttömyyttä, joka taas uhkaa valtion vakautta. Valtion romahtamisen riski kasvaa.

Nopeat muutokset mahdollisia

Iranin esimerkki osoittaa, että nopeat muutokset ovat mahdollisia. Islamilaisen vallankumouksen jälkeen 1979 perhesuunnittelu lopetettiin, ja Irakia vastaan käydyn sodan aikana väestönkasvu huipentui 4,2 prosenttiin.

Maan johto tajusi kehityksen tuhoisaksi, ja vuonna 1993 hyväksyttiin laki perhesuunnittelusta. Tuhansilla klinikoilla alettiin jakaa ilmaisia ehkäisyvälineitä. Media ja uskonnolliset johtajat kannustivat syntyvyyden säännöstelyyn. Avioon aikovien oli käytävä ehkäisykurssi ennen naimaluvan saantia.

Samaan aikaan patistettiin tyttöjä kouluun. Naisten lukutaito nousi 25:stä yli 70 prosenttiin vuosina 1970-2000. Perheiden lapsiluku putosi seitsemästä alle kolmeen, ja Iranin väestönkasvu kutistui yli puolella vuosina 1987-1994.

Kesällä 2010 presidentti Mahmud Ahmadinejad kuitenkin kumosi perhesuunnittelun jumalattomana ja valtio alkoi maksaa lapsilisää kannustaakseen syntyvyyttä.