Kuva:
Boguslaw Mazur
Shutterstock
Uutinen

Uudelle kehitysagendalle kunnianhimoinen aikataulu

Vuosituhattavoitteiden paneeli jättää loppuraporttinsa ensi toukokuussa. Sen jälkeen työnsä aloittaa kestävän kehityksen tavoitteiden työryhmä.
Esa Salminen
24.10.2012

Kehitysapua pitkälti ohjaavat YK:n vuosituhattavoitteet umpeutuvat vuonna 2015. Niiden jatkoa pohtiva korkean tason paneeli on asettanut itselleen kunnianhimoisen aikataulun: alustava raportti valmistuu ensi vuoden maaliskuussa ja lopullinen versio toukokuussa.

Aikataulun kunnianhimoa lisää se, että raporttiin pyritään saamaan ääniä laajalti yli 50 kehitysmaasta – alkuperäisiä vuosituhattavoitteita kun on syytetty siitä, että rahoittajamaiden eliitti sorvasi ne parhaaksi katsomallaan tavalla kabineteissa. YK kerää näkemyksiä myös internetissä 26. lokakuuta asti.

YK:n post-2015 kehityssuunnittelun erityisneuvonantaja Amina Mohammed sanoi 23. lokakuuta brittilehti Guardianin mukaan toivovansa rohkeaa raporttia.

Paneeli kokoontuu ensi kertaa Lontoossa loka-marraskuun vaihteessa teemalla "köyhyys kotitalouksissa". Seuraavissa kokouksissa Liberiassa ja Indonesiassa käsitellään kansallista kehitystä ja globaalia yhteistyötä.

Kaksi ryhmää, yksi lopputulos

Vuosituhattavoitteiden paneelia johtavat Britannian pääministeri David Cameron, Liberian presidentti Ellen Johnson Sirleaf ja Indonesian presidentti Susilo Bambang Yudhoyono. YK:n kestävän kehityksen huippukokous kesäkuussa puolestaan asetti työryhmän pohtimaan niin sanottuja kestävän kehityksen tavoitteita. Se aloittaa työnsä syyskuussa 2013.

Näiden ryhmien lisäksi YK:lla on kokeneiden kehitysammattilaisten tekninen työryhmä (task team), joka tukee poliittisia prosesseja ja konsultaatioita analyysilla ja asiantuntemuksellaan.

Kehitys- ja ympäristöjärjestöjä on mietityttänyt, miten nämä kaksi rinnakkaista prosessia – mahdolliset uudet vuosituhattavoitteet ja kestävän kehityksen tavoitteet – suhtautuvat toisiinsa. Amina Mohammed sanoi Guardianin mukaan tiistaina, että tavoitteita valmistelevilla ryhmillä on yhteinen sihteeristö. Hän vakuutti, että prosessien tuloksena syntyy yksi kehitysagenda.