Uutinen

Unicef vetoaa Millennium Summitiin: Toimikaa lasten hyväksi

Kirsti Dahlman
4.9.2000

New York, 5.9.2000 - Unicef kehottaa New Yorkiin kokoontuvia maailman johtajia kiinnittämään erityistä huomiota lasten terveyteen, kehitykseen ja hyvinvointiin - asioihin, jotka parhaiten mittaavat maapallon kehityksen tasoa.

Unicefin pääjohtajan Carol Bellamyn mukaan lapset ratkaisevat, jatkuuko kestävä kehitys vai ei. Konkreettinen toiminta lasten parhaaksi on hyväksi meille kaikille, hän toteaa.

"Vetoankin kaikkiin tänne kokoontuneisiin valtioiden päämiehiin, jotta he lukuisissa kokouksissaan ja keskusteluissaan ottaisivat huomioon myös lasten, sekä nykyisten että tulevien sukupolvien, tarpeet ja hyvinvointiin liittyvät kysymykset."

Bellamy toivoo, että maailman johtajat ottavat ratkaisevan askeleen lasten elämänlaadun parantamiseksi; erityisesti hän peräänkuuluttaa toimenpiteitä koulutukseen, hiv:n vastaiseen taisteluun sekä aseellisten yhteenottojen aiheuttamaan hätään ja ahdistukseen. Bellamyn mukaan pitää:

* Varmistaa, että vuoteen 2015 mennessä kaikki lapset suorittavat peruskoulun loppuun. Lisäksi tytöille taataan yhtäläiset mahdollisuudet kaikilla koulutustasoilla.

* Vähentää nuorten keskuudessa esiintyvien hiv -tartuntojen määrää 25 prosentilla vuoteen 2010 mennessä.

* Suojella lapsia sodilta ja konflikteilta sekä varmistaa, että lasten oikeuksia rikkoneet joutuvat vastaamaan teoistaan oikeuden edessä.

Edellä mainittujen asioiden lisäksi Carol Bellamy toisti YK:n pääsihteerin Kofi Annanin vetoomuksen, jotta valtiojohtajat käyttäisivät kokousajan hyväkseen ratifioimalla useita, erityisesti lasten oikeuksia käsitteleviä ihmisoikeussopimuksia. Näitä ovat mm:

* Kaksi Lapsen oikeuksien sopimukseen sisältyvää lisäpöytäkirjaa, joista toinen käsittelee lapsikauppaa, prostituutiota sekä pornografiaa ja toinen lapsisotilaiden vaikeaa asemaa.

* Jalkaväkimiinojen tuotannon, varastoinnin ja käytön kieltävä, nk. Ottawan sopimus.

* Kansainvälisiä rikosoikeudellisia toimenpiteitä käsittelevä Rooman päätöslauselma.

Bellamyn mukaan edellä mainittujen asiakirjojen pikainen käsittely on elintärkeää YK:n uudistumisprosessille ja hyvä pohja vuonna 2001 pidettävälle, lasten oikeuksia pohtivalle YK:n erityisistunnolle.

Lisätietoja: kirsti.dalman@unicef.fi