Uutinen

Unicef: Eriarvoisuus kasvaa Aasiassa

Rikkaiden ja köyhien välillä kasvava kuilu uhkaa lasten ja naisten terveyttä Aasiassa. Räikeimmin tilanne korostuu talouskasvuaan uhkuvissa Intiassa ja Kiinassa.
Eeva Eronen
6.8.2008
SINI KUVAJA080805SKuvaja_dalitlapsia.jpg

 

 

Intian huima talouskasvu ei näy kaikkien intialaislasten arkipäivässä.

Intian ja Kiinan taloudet porskuttavat eteenpäin ennätysmäistä tahtia. Köyhyys on vähentynyt huomattavasti, mutta kolikolla on myös toinen puoli: Unicef pitää raskaana riskinä koko Aasiassa ja Tyynenmeren alueella kasvavaa taloudellista eriarvoisuutta, joka uhkaa jättää köyhimmät terveydenhuollon ulkopuolelle.

Eriarvoisuus iskee etenkin naisiin ja lapsiin. YK:n lastenjärjestön Unicefin tuoreen raportin mukaan lähes kolmasosa maailman lasten kuolemista tapahtui vuonna 2006 juuri Intiassa ja Kiinassa. Tilannetta kuvaa hyvin myös se, että Etelä-Aasia on maailman ainoa alue, jossa naisten eliniänodote on alhaisempi kuin miesten.

Kasvava bisnes ja nousevat talouskäyrät eivät kuitenkaan näy Aasian ja Tyynenmeren maiden hyvinvointiin tähtäävissä julkisissa menoissa. Etelä-Aasiassa esimerkiksi käytettiin julkiseen terveydenhuoltoon vain 1,1 prosenttia alueen bruttokansantulosta, kun se on maailmalla keskimäärin 5,1 prosenttia.

Eriarvoisuus näkyy selvästi myös esimerkiksi siinä, että talousihme Intiassa - joka on innokkaasti ryhtynyt tarjoamaan kehitysapua Afrikalle - oli vuonna 2006 YK:n maatalous- ja elintarvikejärjestö FAO:n mukaan 212 miljoonaa nälkäistä ihmistä. Koko Aasiassa ja Tyynenmeren aliravittuja on runsaat 520 miljoonaa.

Unicefin mukaan YK:n terveyteen liittyvien vuosituhattavoitteiden saavuttaminen on nyt paljolti kiinni Intiasta ja Kiinasta.

 

Lue lisää aiheesta