Uutinen

UNCTAD: Järjestöt esittävät reseptejä hintojen vakauttamiseksi

Ruuan hintapiikkejä voitaisiin tasata esimerkiksi rajaamalla suuryritysten valtaa ja ohjailemalla tuotantomääriä, kansalaisjärjestöt arvioivat YK:n huippukokouksessa Accrassa.
Pasi Nokelainen
22.4.2008

ACCRA -- Ruuan ja muiden perushyödykkeiden hintojen vakauttaminen ei ole mahdotonta, jos poliittista tahtoa löytyy, arvioivat kansalaisjärjestöt. Järjestöt esittelivät kantojaan Ghanan Accrassa, jossa alkoi sunnuntaina YK:n kauppa- ja kehityskonferenssi UNCTADin huippukokous.

Ruuan hintoja voitaisiin vakauttaa esimerkiksi tuotantomäärien ohjailulla, suuryritysten markkinavallan rajaamisella ja antamalla kehitysmaille oikeus suojautua elintarvikkeiden "halpatuonnilta", ehdottavat kehitysjärjestö Action Aid, kehitysmaiden South Centre -tutkimuslaitos ja yhdysvaltalainen maatalouskaupan erityisjärjestö IATP. Ne ja useat muut järjestöt julkaisivat omista näkemyksistään raportit UNCTADin ministerikokouksen alla, jotta ne virittäisivät keskustelua Ghanaan 20.-25. kokoontuneiden hallitusten keskuudessa.

Koko maailma tuntuu tällä hetkellä puhuvan ruuan hinnan noususta, mutta järjestöjen esitykset tähtäävät myös pitkäaikaisemman ongelman eli vuosikymmeniä jatkuneen hintojen alamäen ja kehitysmaiden tuottajien marginalisoitumisen katkaisemiseen.

Kyse on kolikon eri puolista: kehitysmaita vastaan toiminut hintakehitys ja kauppapolitiikka on vähentänyt niiden tuotantoa. Maat ovat muuttuneet 30 vuodessa ruuan viejistä nettotuojiksi, ja nyt ne kärsivät kaikkein eniten korkeista maailmanmarkkinahinnoista tuontiriippuvuutensa vuoksi.

Yritysten valtaa rajattava

Tilanne on poliittisten päätösten tulosta, ja siksi myös muutettavissa. Samaan aikaan kun teollisuusmaat ovat tukeneet maatalouttaan varsin avokätisesti, kehitysmaiden maatalouskauppaa on vapautettu. Rajusti velkaantuneiden maiden oli suostuttava kaupan vapauttamiseen 1980- ja 1990-luvuilla, jotta ne saivat lainaa Maailmanpankilta ja Kansainväliseltä valuuttarahastolta.

Vapauttamisen piti nostaa hintoja ja tuoda tuloja kehitysmaiden tuottajille. Tuottajat ovat kuitenkin saaneet loppuhinnoista yhä pienemmän osan. Esimerkiksi kahvintuottajien reaaliansiot ovat nykyisin huomattavasti alemmat kuin 30 vuotta sitten.

Voitot ovat päätyneet monikansallisille suuryrityksille, sillä elintarvikebisnes on hyvin keskittynyttä. Action Aidin mukaan vain kolme yritystä hallitsi lähes puolta koko maailman kahvikaupasta vuonna 2002. Banaanikauppaa taas hallitsi vain kaksi yritystä, Chiquita ja Dole, ja viljamarkkinoita samoin vain kaksi yritystä, Cargill ja Archer Daniels Midland.

"Suurten markkinaosuuksiensa vuoksi yritykset päättävät lopulta, mitä myydään ja mihin hintaan; markkinoiden "näkymätön käsi" ei riitä tasapainottamaan yritysten valtaa", IATP:n raportissa todetaan.

Yritysten valtaa tulisi järjestöjen mukaan rajoittaa kansallisella, alueellisella ja kansainvälisellä kilpailupolitiikalla. UNCTADin tai YK:n Elintarvike- ja maatalousjärjestö FAOn pitäisi alkaa tuottaa tietoa yritysten roolista, elintarvikkeiden arvoketjujen muodostumisesta ja spekulaation roolista politiikan tueksi, ehdottaa IATP.

Tarjonnan säätely takaisin

Afrikan maat ehdottivat WTO:ssa vuonna 2006, että perushyödykkeitä tuottavat maat solmisivat keskinäisen tuotantosopimuksen. Sopimuksen idea olisi säädellä tuotantomääriä ja siten myös tuotteiden hintaa.

Järjestöt pitävät ideaa periaatteessa hyvänä, mutta kehottavat ottamaan oppia menneisyyden virheistä. Teollisuusmaat nimittäin kaatoivat toisen maailmansodan jälkeen solmitun kahvisopimuksen vuonna 1989. Tinan, sokerin ja kaakaon tuotannosta tehdyt sopimukset taas olivat kaatuneet jo aikaisemmin epärealististen hintatavoitteiden vuoksi.

Action Aid ja South Centre ennakoivat, että Yhdysvallat ja EU saattaisivat käyttää kilpailu- ja anti-trust-lainsäädäntöä tuottajasopimuksen kaatamiseksi. Järjestöt ovat yhtä mieltä siitä, että toimiakseen kunnolla sopimukset tarvitsevat tukea myös teollisuusmailta. Pelkkien tuottajien keskinäisellä sopimuksella on parhaat mahdollisuudet onnistua kaakaon kohdalla, koska sitä tuotetaan laajamittaisesti vain muutamissa maissa, lähinnä Länsi-Afrikassa.

Kehitysmaiden maatalouspolitiikka mahdolliseksi

Kehitysmaiden julkiset markkinointiorganisaatiot lakkautettiin kaupan vapauttaminen yhteydessä.

Sen seurauksena oman onnensa nojaan jätettyjen pienviljelijöiden mahdollisuudet saada tuotteitaan kaupaksi edes niiden kotimaan kaupunkien markkinoilla heikentyivät olennaisesti, raporteissa todetaan.

Samaan aikaan kehitysmaiden markkinoille alkoi tulvia teollisuusmaiden tuettuja tuotteita. Tukien avulla esimerkiksi EU:n maataloustuotteita on dumpattu Afrikkaan jopa alle tuotantohintojen. UNCTADin huippukokouksen isäntämaan Ghanan siipikarjateollisuus on esimerkki kokonaisesta tuotannonalasta, joka on lähes kadonnut yksipuolisen kaupan vapauttamisen seurauksena.

Valtion roolin rajaamisen myötä myös suuri osa julkisista ruokavarastoista lakkautettiin kymmenisen vuotta sitten. Yksityisten yritysten uskottiin tuolloin pitävän yllä riittäviä varastoja. Nykytilanne kuitenkin osoittaa, ettei näin käynyt. Syy on se, että varastojen pitäminen on kallista.

Action Aid ja South Centre suosittavatkin valtion roolin uudelleen arviointia ja markkinointiorganisaatioiden sekä julkisten varastojen palauttamista. Teollisuusmaita vaaditaan pitämään kiinni lupauksistaan vähentää ja poistaa kehitysmaita haittaavia maataloustukiaan, erityisesti vientitukia.

Kehitysmaat tarvitsisivat poliittista liikkumavara muun muassa nostaakseen väliaikaisesti tullejaan ja tukeakseen omia tuottajiaan, järjestöt arvioivat. Liikkumavaran ja aktiivisen politiikan turvin maat voisivat tarttua kestävään mahdollisuuteen päästä ulos perushyödykeriippuvuudesta. Sama tie veisi pois köyhyydestä, kun maat voisivat monipuolistaa tuotantorakennettaan ja nostaa tuotteidensa jalostusarvoa.

Lisää tietoa aiheesta