Uutinen

UNCTAD: Afrikan saamat ulkomaiset sijoitukset kaksinkertaistuivat

Kiinan kova raaka-ainenälkä näkyy Afrikkaan kohdistuneiden investointien kasvuna.
Jukka Aronen
16.10.2007

Viime vuonna tehtyjen suorien ulkomaisten sijoitusten määrä kasvoi maailmanlaajuisesti peräti 38 prosenttia verrattuna edellisvuoteen, arvioidaan UNCTADin tänään julkistamassa vuosiraportissa.

Suorien ulkomaisten sijoitusten arvo kohosi 1 306 miljardiin dollariin. Tästä valtaosa, 857 miljardia, suuntautui teollisuusmaihin, mutta myös kehitysmaihin riitti investointeja 379 miljardin dollarin edestä. Kehitysmaista etenkin Kiina ja Singapore houkuttelivat rahoituskohteina.

Afrikan saamat sijoitukset kaksinkertaistuivat vuosien 2004 ja 2006 välisenä aikana. Viime vuonna investointien arvo oli 36 miljardia dollaria.

Noin neljännes Afrikan saamista sijoituksista kohdistui vähiten kehittyneisiin maihin. Eniten kasvua kokivat Burundi, Djibouti, Guinea-Bissau, Somalia, Madagascar, Etiopia, Kap Verde, Gambia ja Sudan.

Suurin syy kasvuun olivat Aasian maiden lisääntyneet sijoitukset öljyn ja mineraalien tuotantoon sekä palvelusektorille.

Vaikka Afrikkaan virtasi enemmän rahaa, sen saamien varojen osuus koko maailman ulkomaisista sijoituksista laski 3,1 prosentista (2005) 2,7 prosenttiin (2006).

Suurin sijoitusten lähde olivat teollisuusmaiden monikansalliset yritykset, jotka vastasivat 84 prosentista sijoitusvirroista. Noin puolet sijoituksista tuli eurooppalaisista yrityksistä, eritoten ranskalaisista, espanjalaisista ja brittiläisistä firmoista.

Myös kehitysmaiden yrityksillä meni UNCTADin mukaan hyvin. Sadan suurimman monikansallisen yrityksen listalla oli viime vuonna ennätykselliset seitsemän kehitysmaassa päämajaansa pitävää suuryritystä. Sadan suurimman kehitysmaasta lähtöisin olevan yrityksen saamat tulot kasvoivat 48 prosenttia ja palkatun henkilökunnan määrä huikeat 73 prosenttia.

Afrikkalaisten yritysten tekemät ulkomaiset sijoitukset nelinkertaistuivat vuoden 2005 kahdesta miljardista viime vuoden kahdeksaan miljardiin, lähinnä eteläafrikkalaisten firmojen aktiivisuuden ansiosta.

Lisää tietoa aiheesta