Uutinen

UM:ltä tukea 106 järjestöhankkeelle: "Laadun on parannuttava"

Ulkoministeriö on myöntänyt hanketukea vuodelle 2005 yhteensä 5 865 381 euroa 106:lle kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyöhankkeelle. Ministeriö kaipaa määrän sijaan entistä laadukkaampia hankkeita.
Sanna Jäppinen
15.12.2004

Tämän vuoden hanketukikierroksella ulkoministeriön tukea haki 128 kansalaisjärjestöä 216 kehitysyhteistyöhankkeelle. Tukea sai 106 hanketta. Eniten tukea myönnettiin Afrikassa toteutettaviin hankkeisiin. Aloittain tukea saivat eniten opetussektorin hankkeet ja järjestötyypeittäin uskonnolliset järjestöt, vammaisjärjestöt ja lapsia avustavat järjestöt.

Hylkäysprosentti oli tänä vuonna ennätysmäisen korkea: 60,1.

"Hylättyjen hakemusten määrä on noussut tasaisesti viime vuosina, ja nykytaso on aika normaalia kansainvälistä linjaa", ulkoministeriön kehityspoliittisen osaston kansalaisjärjestöyksikön päällikkö Pertti Ikonen toteaa. "Voi sanoa, että tällä kierroksella kaikki hyvät hankkeet saivat tukea."

"Pikkuisen murheellisella mielellä ollaan kuitenkin sen suhteen, että viime vuosina käyty laatukeskustelu ei juuri näkynyt konkreettisesti hakemuksissa. Esimerkiksi tasa-arvoa ei ollut otettu hakemuksissa odotusten mukaisesti huomioon, ja tasa-arvospesifit hankkeet saivat vain kaksi prosenttia kokonaistuesta."

Ikonen muistuttaa, että kehityspoliittinen ohjelma sitoo kehitysyhteistyön määrän laatuun. "Jos ei tule laadukkaampia hankkeita, on turha myöskään odottaa sellaista määrärahojen kasvua kuin lähivuosille on lupailtu."

Millä keinoilla järjestöjen hankkeista sitten saadaan paremmin ministeriön laatukriteerit täyttäviä?

"En näe juuri muuta keinoa kuin koulutuksen. Siinä on suuri haaste Kepalle! Kepan tarjoaman hankeneuvonnan ja koulutuksen on yhä paremmin linkattava järjestöjen työn kanssa."

Kuluneena vuonna kansalaisjärjestökenttää on puhuttanut ulkoministeriön kaavailema hankehallinnoinnin uudistus. Tällä hakukierroksella uudenlaista käytäntöä kokeiltiin ainoastaan vammaishankehakemusten kohdalla. Vammaisjärjestöjen katto-organisaatio Fidida käsitteli kaikki vammaishankkeet ja antoi niistä lausunnot ministeriölle. Tukipäätöksen teki ministeriö.

Kokonaisuudistuksen suuntaviivat alkavat vähitellen hahmottua.

"Kansalaisjärjestöyksikön oma ehdotus on se, että hankehallinnointi pysyisi edelleen meillä ja henkilökuntaa lisättäisiin. Tämä olisi kaikkein kustannustehokkainta, sillä meillä on jo tarvittava osaaminen ja tietojärjestelmät. Jos tämä ei onnistu, on vaihtoehto B:nä erillinen hallintosäätiö."

Ikonen uskoo päätöksen syntyvän lähiviikkojen aikana.

Lisää tietoa aiheesta

Luettelo tukea saaneista järjestöistä (pdf)
Kepan kooste hanketuen uudistamisesta