Uutinen

Ulkoministeriö juhli avoimin ovin

85 vuotta täyttävä ulkoministeriö avasi Helsinki-päivänä ovensa yleisölle. Päivän avannut kauppa- ja kehitysministeri vakuutti, ettei kehityspolitiikkaa alisteta kauppapolitiikalle.
Tomi Kuhanen
12.6.2003

Kuva:Avoimet ovet ulkoministeriössä (Kuvaaja: Tomi Kuhanen

Avoimien ovien päivä houkutteli runsaan määrän helsinkiläisiä tutustumaan ulkoministeriön toimintaan ja eri osastoihin. Kehitysyhteistyöasiat kiinnostivat monia.

YK:n vuosituhannen kahdeksasta kehitystavoitteesta oli ja Suomen kehitysmaasuhteista oli koottu näyttely Meripajan aulaan. Kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyö ja suomalaisten rekrytointi kansainvälisiin järjestöihin olivat myös esillä.

Iltapäivän mittaan ministeriön tiloissa järjestettiin myös useita keskustelutilaisuuksia. Lähetystöneuvokset Kirsti Westphalen ja Leena Ritola pohtivat, onko arabimailla malttia kehittyä. Suomen surkeaa sijoittumista kehitysaputilastoissa pohdittiin keskustelussa, jonka teemana oli "Onko Suomi surkea Afrikan tukija?".

Kumppanuus kansalaisyhteiskunnan kanssa sekä luonnonsuojelus ja kehitysyhteistyö olivat myös esillä.

Kauppa ja kehitys samassa salkussa



Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäki puhui avoimien ovien päivän avajaisissa. Lehtomäki valotti puheessaan ulkoministeriön kehitysyhteistyön uusia järjestelyjä.

"Kehitysyhteistyöosastoakaan ei sanan entisessä merkityksessä enää ole olemassa. Ulkoministeriön organisaatiomuutoksen seurauksena useat tässä talossa työskentelevät virkamiehet palvelevat maantieteellisin perustein jaetuilla ns. alueosastoilla, joilla hoidetaan niin kehitysyhteistyötä, turvallisuuspolitiikkaa, kansainvälistä järjestöpolitiikkaa kuin ulkomaankaupan edistämistäkin", kertoi Lehtomäki.

Jäättenmäen hallituksessa kauppa- ja kehityspolitiikka on ensimmäistä kertaa annettu saman ministerin hoidettavaksi. Lehtomäen mielestä se ei ole ongelma.

"Uusi tehtäväyhdistelmä ei tarkoita sitä että kehityspolitiikka alistettaisiin kauppapolitiikalle. Hallitusohjelman mukaan myös kauppapolitiikkaa voidaan harjoittaa siten, että pyrkimykset köyhyyden poistamiseksi otetaan huomioon", sanoi ministeri.

"Kehitys voi olla taloudellisesti kestävää vain talouskasvun oloissa ja talouskasvun saavuttamiseksi tarvitaan kansainvälistä kauppaa sekä pääomaa. Näin kehitysmaidenkin tarpeet huomioon ottava kauppapolitiikka voi ja tulee olla yksi väline kehityksen saavuttamiseksi."