Uutinen

Työolojen parantamiseen tarvitaan yhteispeliä

Kaikkien maiden on tehtävä osansa, jos työntekijöiden oloja ja oikeuksia halutaan parantaa, Wider-instituutin vuosittaisella luennolla maanantaina Helsingissä puhunut taloustieteilijä Kaushik Basu sanoi.
Tuomas Lehto
12.11.2003

"Kansainvälisten standardien luomisen on oltava kehitysmaiden oma liike", Yhdysvalloissa Cornellin yliopistossa professorina toimiva intialaissyntyinen Basu arvioi. Hän kuitenkin lisää, että kaikilla mailla on mahdollisuus tehdä oma osuutensa, ja myös rikkaat maat voivat vielä parantaa työläistensä asemaa.

Tekemistä on joka tapauksessa paljon. Basu mainitsi esimerkkinä monissa maissa - muun muassa Kiinassa - toimivat erityistalousalueet, joilla työskentelevät ihmiset joutuvat usein tinkimään monista perusoikeuksista. Ammattiyhdistystoiminta on tyypillisesti kielletty, työpäivät voivat olla hyvin pitkiä, turvallisuustoimista ei kenties ole tietoakaan. Tästä huolimatta halukkaita työntekijöitä riittää, sillä jostainhan ihmisen on elantonsa hankittava. "Kokonaisuutena paketti on sittenkin houkutteleva", Basu huokasi.

Tästäkin syystä Basu käsitteli luennollaan laajasti sopimuksenvapauden periaatteen ja lainsäädännöllisten tai kansainvälisten vaatimusten välistä ristiriitaa. Joidenkin filosofien, yhteiskuntatieteilijöiden ja taloustieteilijöiden mukaan kahden aikuisen ihmisen tulisi olla vapaita tekemään keskenään minkälainen sopimus tahansa, ja jos joku vapaaehtoisesti luopuu osasta oikeuksiaan saadakseen töitä, asiaan ei siis olisi syytä puuttua. Mutta jos epäinhimillisissä oloissa työskenteleminen on ainoa tapa välttää nälkäkuolema, onko kyseessä vapaa valinta? Selvästi on tapauksia, joissa työsopimuksen ehtoja ei vain voi hyväksyä. "Mitkä ovat ne tapaukset, joissa väliintulo on oikeutettua?", Basu kysyikin. "Mikä on vapaaehtoista?"
 

"Ihmiset tekevät virheitä"



Basu totesi myös, että nykyisin jopa taloustieteilijät näkevät sen muissa tieteissä jo aikaa sitten ymmärretyn tosiseikan, etteivät ihmiset aina olekaan täysin rationaalisia, vaan saattavat myös tehdä virheitä. Varsinkin jos sopimusta tehtäessä toinen osapuoli on tavalla tai toisella vahvempi, esimerkiksi koulutetumpi tai rikkaampi, ongelmatapauksia voi syntyä. Tämäkin vahvistaa sen, että joissakin tapauksissa valtion olisi puututtava ongelmatapauksiin.

Työoloja säädeltäessä pulmana on Basun mukaan nykymaailmassa se, että jos oloja parannetaan yhdessä maassa, globalisoituneet yritykset voivat helposti siirtää toimintansa toiseen maahan, jossa tuotanto tulee löyhempien säädösten vuoksi halvemmaksi. "Jos yksi maa kieltää lapsityövoiman käytön, ongelma ei poistu, jos naapurissa on toinen maa, joka ei noudata sääntöjä", Basu kuvasi. Siksi kansainvälinen yhteistyö onkin ensisijaisen tärkeää.

Lapsityö laaja ongelma



Lapsityövoiman käyttö oli yksi teemoista, joita Basu valotti laajalti esitelmässään. Hänen mukaansa uusimpien tilastojen mukaan maailmassa on noin 180 miljoonaa lapsityöntekijää sittenkin, vaikka käytettäisiin tiukkaa määritelmää, jossa työhön on sisällyttävä esimerkiksi vaaratekijöitä tai liian pitkiä työaikoja, jotta se tilastoitaisiin.

Basu kuitenkin totesi, että ongelma on monitahoisempi kuin usein ymmärretään. Joskus syyllistetään ahneita vanhempia, jotka häikäilemättä lähettävät jälkikasvunsa töihin. Basun mukaan valtaosassa tapauksia on kuitenkin kyse siitä, että vaihtoehtoja ei ole, vaan viimeisenä keinona perheen selviämisen varmistamiseksi lastenkin on mentävä töihin.

Ongelmaan puuttumisessa on myös omat vaikeutensa. Joskus hyvää tarkoittavat pyrkimykset puuttua lapsityövoiman käyttöön ovat kääntyneet itseään vastaan. Basu kertoi, että pahimmassa tapauksessa lapset päätyvät töihin maan alle aiempaakin huonompiin olosuhteisiin, joskus jopa prostituutioon – tai nälkään. Basu arvioikin, että lapsityövoiman kohdalla on mietittävä erityisen tarkkaan, minkälaisilla keinoilla ongelmaa voisi yrittää poistaa.