Uutinen

Työntekijöiden perusoikeudet ovat kysyttyä tavaraa

Ilona Niinikangas
30.10.2000

Kansainvälinen työjärjestö ILO keskittyy uudella vuosituhannella vanhaan, mutta sitäkin tärkeämpään asiaan eli työntekijöiden perusoikeuksien vahvistamiseen.

"Jos minulle olisi kymmenen vuotta sitten kerrottu mihin suuntaan olemme menossa, en olisi uskonut", sanoi ILO:n toimitusjohtaja Kari Tapiola Tampereella viikonvaiheessa järjestetyillä Solidaarisuuspäivillä. "Kehitys on ollut johdonmukaista, mutta yllättävää".



"Kilpailla saa, mutta ei työntekijöiden vapauden ja terveyden kustannuksella", korosti ILO:n toimitusjohtaja Kari Tapiola.

ILO:n perusoikeudet kuuluvat kaikille maailman työntekijöille hallitusmuodosta riippumatta. Ne pitävät sisällään oikeuden järjestäytyä ja saada tasa-arvoista kohtelua. Lapsi- ja pakkotyötä vastaan on olemassa omat pykälänsä, joissa mm. määritellään työtä tekevien vähimmäisikä.

Viisitoista vuotta sitten järjestön toiminnan painopiste oli toisissa asioissa. Kylmän sodan päättyminen ja globalisaatio ovat kuitenkin nostaneet työntekijöiden perusoikeudet arvoon arvaamattomaan. Luokkajako on vahvistunut, ja Tapiolan mukaan kaikkien maiden sisältä löytyy oma kolmas ja neljäs maailmansa.

"Perusongelmat ovat yleisiä, eivätkä ne koske pelkkiä kehitysmaita. Esimerkiksi pakkotyö tulee näkyviin naisten, lasten ja siirtolaisten kohdalla."

Globalisaatio on herättänyt ihmisten mielissä monenlaisia kauhukuvia, ja pohjoisessa surraan jo työpaikkojen menettämistä. Tapiolasta kansalaisjärjestöjen ja yksittäisten ihmisten pelkoa voidaan torjua lujittamalla perusoikeuksia. Silloin yhä harvempi jää tyhjän päälle.