Uutinen

Tutkimus: Yhä useampi Afrikan maa tuhoaa luonnonvarojaan

Kokonaisuutena maanosa kuluttaa kestävästi, mutta väestönkasvu huolestuttaa tutkijoita.
Eeva Eronen
10.6.2008

Monet Afrikan maat käyttävät luonnonvarojaan kestämättömällä tavalla, arvioi WWF tuoreessa raportissaan. Kaikista pahiten yli varojensa elävät Egypti, Libya ja Algeria. Niiden lisäksi myös Marokko, Tunisia, Etiopia, Kenia, Uganda, Senegal, Nigeria, Etelä-Afrikka ja Zimbabwe ovat käyttämässä luonnonvaransa loppuun.

Tutkimuksessa verrattiin sitä, kuinka eri alueilla käytetään luonnonvaroja niiden västöjen kokooon verrattuna.

"Yhä useammat Afrikan maat kuluttavat, tai ainakin pian kuluttavat, luonnonvarojaan nopeammin kuin ne uusiutuvat", WWF:n puheenjohtaja Emeka Anyaoku arvioi Reutersin mukaan raportin julkistustilaisuudessa Johannesburgissa.

Yhteenlaskettuna Afrikan kulutus on vielä nyt kestävällä tasolla, mutta valtava väestönkasvu huolestuttaa tutkijoita tälläkin saralla. Maanosassa elää nyt 680 miljoonaa ihmistä, mutta väestön ennustetaan kaksinkertaistuva ennen vuotta 2050.

Lisää tietoa aiheesta