Näkymä Somalimaan pääkaupungista Hargeisasta vuonna 2010 itsenäisyysjulistuksen vuosipäivänä 18. toukokuuta.
Kuva:
IStock
Uutistausta

Tutkimus: Somalimaalle virallisen avun puute kääntyi eduksi

Paikallinen omistajuus jälleenrakennuksesta, rauhan asettaminen ykköstavoitteeksi sekä laadukas koulutus ovat auttaneet Somalimaan jaloilleen, arvioi tutkija Sarah Phillips.
Sanna Jäppinen
21.2.2014

Huolimatta sekasortoisesta lähihistoriasta ja epämääräisestä poliittisesta asemasta kansainvälisessä yhteisössä Somalimaassa on onnistuttu luomaan suhteellisen toimiva, demokraattinen ja rauhanomainen yhteiskunta. Vertailukohdekin on lähellä, sillä Somaliassa levottomuudet ovat jatkuneet tähän päivään asti.

"Kun matkustaa läpi Somalimaan – mikä on Somalian puolella edelleen mahdotonta – vaikuttuu ylpeydestä, jota ihmiset tuntevat rauhan ja kohtalaisen turvallisten olojen saavuttamisesta", toteaa Sydneyn yliopiston tutkija Sarah Phillips blogikirjoituksessaan. Phillips tutkii kehitys- ja turvallisuuskysymyksiä Lähi-idässä ja Afrikan sarvessa.

Phillipsin mukaan Somalimaan menestykseen on kolme keskeistä syytä. Ensinnä se, että rauhanprosessia vedettiin omin voimin ja siihen saatiin mukaan myös maan eliitti. Toiseksi avaintekijäksi nousee yhteinen tavoite ja tahtotila: rauhan saavuttaminen nostettiin ykköseksi. Kolmantena ratkaisevana tekijänä tutkija pitää sitä, että Somalimaa on vuosikymmeniä panostanut laadukkaaseen toisen asteen koulutukseen.

Phillipsin tutkimus "Political Settlements and State Formation: The Case of Somaliland"  julkaistiin vuoden 2013 lopulla.

Oma eliitti mukaan

Somalimaa muodostettiin vuonna 1991 Somalian koillisosan lääneistä, jotka tunnettiin siirtomaa-aikana, eli ennen vuonna 1960 tapahtunutta yhdistymistä Italian Somalian kanssa, Brittiläisenä Somalimaana. Sisällissodan aikana emämaa Somaliasta irtautunut Somalimaa julistautui itsenäiseksi toukokuussa 1991, mutta kansainvälisesti sitä ei ole vieläkään tunnustettu.

Koska valtiota ei ollut olemassa, ei Somalimaa myöskään juuri saanut kahdenvälistä, virallista kehitysapua. Maahan kyllä tuli paljonkin apua kansalaisjärjestöjen ja YK:n kautta, mutta ei suoraan hallitukselle. Näin hallitukselle ei myöskään asetettu paineita tietynlaisen poliittisen järjestelmän synnyttämiseksi.

Virallisen avun puute ja avunantajien vähäinen rooli vaikuttivat myös siihen, että rauhanprosessin rahoitusta etsittiin maan sisältä. Sen eteen ryhtyi tekemään työtä maan oma eliitti, sekä poliittinen että taloudellinen – ja maasta lähteneet pakolaiset eri puolilla maailmaa. Maan presidentti Mohamed Ibrahim Egal otti lainoja yksittäisiltä liikemiehiltä ja yrityksiltä ja tarjosi vastineeksi muun muassa verohelpotuksia ja muita etuja.

Vahva omistajuus rauhanprosessista

Koska jälleenrakennusta ja rauhanprosessia hoidettiin omin voimin, ihmisille muodostui vahva omistajuus kehityksestä, Phillips toteaa. Myös rauhanneuvottelujen venyminen 1990-luvulla ja ulkopuolisten määräaikojen puuttuminen vaikuttivat siihen, että Somalimaalla oli aikaa ja tilaa luoda omat instituutiot, jotka tuntuivat parhaiten sopivan paikalliseen kontekstiin.

Ei ollut avunantajia, jotka olisivat vaatineet pitämään vaaleja tai pystyttämään tietynlaisia hallintorakenteita, vaan esimerkiksi maan perinteinen klaanijärjestelmä huomioitiin.

Phillips muistuttaa, ettei Somalimaan rauhanprosessi ja instituutioiden luominen ole mikään hyvän hallinnon malliesimerkki, sillä Egal rakensi rauhaa pienen sisäpiirin kanssa, josta valtaosa tuli hänen omasta klaanistaan. Kansa tuntuu kuitenkin hyväksyneen menettelytavat, sillä rauhan aikaansaamisesta muodostui päätavoite, jota tukemaan muut poliittiset ja taloudelliset päätökset alistettiin.

Koulutusideologia valtavirtaa vastaan

Tutkijan mukaan Somalimaan aiempien vuosikymmenien panostus laadukkaaseen jatkokoulutukseen oli merkittävä, vaikkakin usein vähällä huomiolla jäänyt tekijä olojen vakauttamisen kannalta 1990-luvulla.

Erityisen tärkeä rooli oli kahdella yksityiskoululla, ennen muuta Sheekh Secondary Schoolilla, joka opetti brittiläisen opetussuunnitelman mukaan, panosti johtajuuskoulutukseen ja hankki oppilailleen aktiivisesti stipendejä ulkomaisiin yliopistoihin.

Opintojen jälkeen moni palasi takaisin Somalimaahan ja osallistui jälleenrakennukseen – ja vaikutti merkittävästi siihen, että maan sisältä löytyi rauhaprosessissa kaivattua johtajuutta, Phillips arvioi. Esimerkiksi presidentti Egalin ministereistä kolmannes oli käynyt Sheekh Schoolin.

"Meillä oli tapana sanoa kansainväliselle yhteisölle, että kaikki mitä tarvitsemme, on kolme Sheekh Schoolia. Kansainvälinen yhteisö tuijottaa vain peruskoulutukseen ja lukutaitoon, mikä on luonnollisesti tärkeää, mutta silloin ei huomioida eliitin kouluttamisen merkitystä", toteaa eräs Sheek Schoolin kasvatti Phillipsin tutkimuksessa.

Nykyään maassa panostetaan YK:n vuosituhattavoitteiden mukaisesti siihen, että mahdollisimman moni lapsi saisi edes peruskoulutuksen.

"Avunantajat ovat myös rahoittaneet joitakin lukiorakennuksia, mutta opetuksen taso nostamiseen ei ole sijoitettu mitään. Meillä on nyt määrää muttei laatua", toteaa Phillipsin haastattelema ministeri.

Tuotu hallintokoneisto vs. paikallinen johtajuus

Vaikka Somalimaan tapausta ei voi suoraan yleistää muualle, Phillips kehottaa miettimään avun ja kehitysyhteistyön roolia laajemminkin. Hänen mukaansa sen pitäisi olla enemmän kuin vain instituutioiden korjaamista muualta tuoduilta parhaiden käytäntöjen malleilla.

"Tällainen ajattelutapa nojaa vahvasti siihen oletukseen, että instituutioiden uudistaminen johtaa ennalta arvattavaan  lopputulokseen ja liberaaliin poliittiseen järjestelmään", Phillips toteaa.

"Somalimaan kohdalla korostuu se, että lailliset instituutiot ovat sellaisia, jotka ovat syntyneet paikallisten poliittisten ja yhteiskunnallisten prosessien avulla - ja siihen tarvitaan johtajuutta."