Tutkijoiden mukaan noin kolme neljäsosaa Kiberan slummista on virallisen jätekeräyksen ulkopuolella.
Kuva:
Trocaire
Uutistausta

Tutkimus: Slummit ovatkin köyhyysloukkoja

Uusi tutkimus kumoaa vanhoja myyttejä slummeista. Suurkaupunkien liepeiltä on oletettua vaikeampi ponnistaa kunnon elämään kaupunkiin.
Jukka Aronen
19.2.2014

Jos joku kysyisi, missä on maailman suurin slummi ja kuinka monta ihmistä siellä asuu, vastaisin epäröimättä "Kiberan slummi Kenian pääkaupungissa Nairobissa" ja lisäisin, että siellä asuu noin miljoona ihmistä.

Väärin.

Jo pari vuotta sitten brittiläinen journalisti Martin Robbins kirjoitti Kiberan koosta. Hän oli vieraillut slummissa ja laskeskeltuaan aikansa totesi, että alueella ei voi mitenkään asua miljoonaa ihmistä, muutoin talojen pitäisi olla yhtä korkeita kuin New Yorkin pilvenpiirtäjät.

Kun Robbins sitten penkoi paikallisia tilastoja, hän löysi huomattavasti pienempiä lukuja, jotka vaihtelivat Kenian hallituksen ilmoittamasta 170 000:sta Map Kibera -hankkeen 270 000:een.

Esimerkki kertoo huhujen voimasta, mutta myös slummitutkimuksen vaikeudesta.

Slummien tunteminen on kuitenkin tärkeää, koska niissä arvellaan elävän kolmasosan kehitysmaiden kaupunkiväestöstä, yhteensä 860 miljoonaa ihmistä. Saharan eteläpuolisessa Afrikassa slummiväestö kasvaa 4,5 prosentin vuosivauhdilla eli tuplaantuu aina 15 vuoden välein.

Sairautta ja rahapulaa

Viime vuoden loppupuolella julkistetussa MIT-yliopiston tutkimuksessa "The Economics of Slums in the Developing World" yritetään päästä aiempaa syvemmälle slummien olemukseen. Tutkijat haastattelivat peräti 138 000 kotitaloutta slummeissa ympäri maailman.

Tutkimus kumoaa hyvän joukon vanhoja myyttejä, yhtenä keskeisimmistä uskomuksen siihen, että "slummit toimivat ponnahduslautana parempaan elämään". Kyseisen myytin mukaan on parempi päästä pois rutiköyhältä maaseudulta suurkaupungin laitamille, jossa on ainakin periaatteessa enemmän palveluita ja työmahdollisuuksia. "Eikä kukaan koko ikäänsä slummissa asu."

Laajat haastattelut antavat viitteitä päinvastaiseen suuntaan.

Slummeissa on huono hygienia ja siksi siellä ollaan yleensä sairaampia kuin maaseudulla. Jatkuva sairastelu heikentää työntekomahdollisuuksia ja säästämistä ja johtaa pahimmillaan krooniseen rahapulaan ja kerjäämiseen.

Usein kuvitellaan, että slummissa voi asua ilmaiseksi itse rakennetussa talossa. Sekään ei pidä paikkansa. Käytännössä useimmat maksavat talostaan vuokraa. Kiberassakin vuokriin menee kolmasosa siitä rahasta, joka ei mene ruokaan. Maaseudulla sen sijaan asutaan yleensä ilmaiseksi.

Jatkuva rahapula johtaa paikalleen jämähtämiseen. Kiberassa keskiverto asumisaika on 16 vuotta. Kalkutan slummeissa on asuttu tyypillisesti yli 30 vuotta.

Kibera, Kalkutta vai Mexico City?

Mikä on sitten se maailman suurin slummi? Kun tutkimusta lukee, käy selväksi, että kysymykseen on vaikea vastata. Jo pelkkä slummin määritteleminen on vaikeaa.

Tutkijat lainaavat kahta eri lähdettä, ja niiden antamat luvut ovat kovin erilaisia. UN-Habitatin vanhahko arvio vuodelta 2003 listaa Kalkutan slummin suurimmaksi, ja sen väestöksi arvioidaan reilut 500 000 asukasta. Kibera on kakkonen 400 000 asukilla.

YK-tilastojen rinnalla kuljetetaan Mike Davisin vuonna 2006 kirjoittaman "Planet of Slums" -kirjan lukuja. Niissä slummi on määritelty paljon väljemmin. Davisin mukaan suurin slummi on Mexico Cityn ympärillä, ja sen koko on neljä miljoonaa.

Davisin numerot voivat kuitenkin heittää häränpyllyä, sillä esimerkiksi Kiberan väkimääräksi ilmoitetaan 800 000, ja sen me tiedämme vääräksi.

Vai tiedämmekö sittenkään?