Järjestöt tarvitsevat mediaa. Näyttelijä ja Oxfamin hyvän tahdon lähettiläs Bill Nighy Oxfamin media-aamiaisella Torontossa kesäkuussa 2010.
Kuva:
Oxfam International
Uutinen

Tutkimus: Media luottaa kehitysjärjestöihin aiempaa vähemmän

Briteissä tehdyn selvityksen mukaan toimittajat tarkastelevat kehitysapua ja -järjestöjä aiempaa kriittisemmin. Taustalla on muun muassa parempi kehityskysymysten tuntemus ja järjestöjen yhä suurempi merkittävyys.
Esa Salminen
19.2.2015

Kehitysjärjestöjä ja kehitysapua ei käsitellä tiedotusvälineissä enää niin suopeassa valossa ja silkkihansikkain kuin ennen. Väärinkäytöksistä uutisoidaan verrattain suuresti, ja kriittiset äänet avun valumisesta hukkaan saavat helposti palstatilaa.

Tällaisen havainnon voi viime vuosien kehityskeskustelua seurannut tehdä Suomessa, mutta ilmiö on laajempi. Britanniassa julkaistiin viime vuoden lopulla aiheesta selvitys "The Aid Industry – What Journalists Really Think", jossa kartoitettiin tiedotusvälineiden edustajien näkemyksiä kehitysjärjestöistä ja niiden viesteistä.

Viestintä- ja kehitysjärjestö IBT:n (The International Broadcasting Trust) selvityksen viestit eivät ehkä suoraan sovellu Suomeen — siksi erilainen on Britannian kehitys- ja mediakenttä — mutta joitain kosketuspintoja Suomeenkin varmaan löytyy.

Kehityskysymykset ovat toimittajille tutumpia

Osa kehityskritiikistä on IBT:n tulkinnan mukaan ideologista ja opportunistista avun vastustamista, mutta osa kumpuaa myös siitä, että media tarkastelee kehitysjärjestöjä nykyään tarkemmin kuin ennen. Se on IBT:n mielestä hyvä asia, vaikka järjestökenttä suhtautuu kritiikkiin usein defensiivisesti.

Syitä muuttuneeseen suhtautumiseen on toimittajien mukaan useita, yleisestä avoimuuden peräänkuuluttamisesta kehitysjärjestöjen kasvaneeseen kokoon ja merkittävyyteen. On myös alettu julkaista kriittisempää kehitystutkimusta, joka hälventää käsityksiä siitä, että kehitysjärjestöt tekevät automaattisesti hyvää työtä — tai, että kehitysapu ylipäänsä on ihmelääke köyhyyteen maailmassa.

"Parhaimmillaan apu on yksi osanen maiden taloudellisessa kehityksessä, pahimmillaan se voi sivuuttaa paikallisen osaamisen, ruokkia korruptiota ja hälventää vastaanottavien hallitusten vastuuta", raportissa summataan toimittajien näkemyksiä.

Näkemys kuvaa sitä, kuinka toimittajat tuntevat kehityskysymyksiä aiempaa paremmin ja näkevät helpommin muotivirtausten ja tarkoitushakuisen viestinnän lävitse. Toimittajien mielestä järjestöt esimerkiksi asettavat itselleen epärealistisia tavoitteita ja liioittelevat sitä, mihin pystyvät. Ne myös usein antavat ongelmista liioitellun kuvan saadakseen rahoitusta — mitä usein pahentaa se, että järjestöt joutuvat kilpailemaan rahoituksesta keskenään.

Raportissa haastateltu apukriittinen freelance-toimittaja Ian Birrell sanoo jopa, että järjestöt auttavat rakentamaan Afrikasta vääristeltyä kuvaa paikkana, jota riivaavat käsittämätön köyhyys ja vaikeudet.

Keskinäinen riippuvuus

The Guardian -lehti haastatteli tällä viikolla Christian Aid -järjestön viestintäjohtajaa Andrew Hoggia, jonka mukaan järjestöjen ja toimittajien suhteet Britanniassa ovat turhankin kireät. Jotkut toimittajat pitävät järjestöjä jopa vihollisina, jotka yrittävät johtaa toimittajia harhaan. Hogg muistuttaa, että epäluuloa esiintyy molempiin suuntiin.

"Epäilemättä osa kehitysavun parissa työskentelevistä ihmisistä ei perusta toimittajista, joita he pitävät sensaatiohakuisina ja pinnallisina."

Hoggin mukaan järjestöt ja toimittajat tarvitsevat toisiaan.

"Suhde voi välillä olla epämukava, mutta hyödyttää kuitenkin molempia osapuolia. Toimittajat haluavat tarinoita ja ensikäden tietoa. Niitä järjestöt voivat tarjota. Järjestöt taas haluavat kiinnittää ihmisten huomion tärkeisiin aiheisiin ja saada näkyvyyttä omalle työlleen."

Avoimuudella myyttejä vastaan

Toimittajien mukaan kehitysyhteistyöntekijät ovat usein kriittisiä yksityisissä keskusteluissa, mutta haluttomia puhumaan julkisuudessa avoimesti.

Järjestöjen tulisikin toimittajien mielestä uskaltaa puhua avoimemmin: kertoa asiat niin kuin ne ovat eikä peitellä epäonnistumisia. Tämän lisäksi olisi hyvä, jos järjestöt olisivat valmiita keskustelemaan kehityskysymyksistä ja avusta yleisemmällä, perinpohjaisemmalla tasolla.

"Järjestöt eivät koskaan tule kääntämään tiukimpien kriitikoiden päitä", muistuttaa IBT raporttinsa päätteeksi, "mutta lisääntyvään kritiikkiin pitää pystyä vastaamaan kertomalla avoimesti toiminnastaan ja myös heikkouksistaan. Suurempi avoimuus voi hälventää apusektorille syntyneitä myyttejä — joista osa on hyödyllisiä, mutta osa yhä suuremmassa määrin haitallisia."