Uutinen

Tutkimus: Intiassa optimistisimmat kuluttajat

Markkinatutkimuksen mukaan Intian talouskasvu tekee intialaisista maapallon optimistisimpia kuluttajia kolmatta kertaa peräkkäin.
Janne Hukka
30.8.2006

AC Nielsen -markkinatutkimusyrityksen vuosittaisen "Global Confidence Poll" -tilaston mukaan intialaisilla kuluttajilla on maailman optimistisimmat tulevaisuudenodotukset kolmatta vuotta peräkkäin.

Yrityksen haastatteluissa paljastui, että intialaisten tuntevat olonsa taloudellisimmin kaikkein turvatuimmiksi. Tähän on osasyynä lienee maan nopea vaurastuminen, AC Nielsenistä arvioidaan.

"Intian ripeä talouskasvu ei näytä vieläkään hidastumisen merkkejä, ja tämä tekee siitä jälleen kerran kaikkein optimistisimman alueen", Fanny Chan AC Nielsenistä kertoi Times of India -lehdelle.

Tutkimuksessa seuraavaksi tulivat Norja ja Tanska. Kymmenen optimistisimman valtion joukkoon mahtui Intian lisäksi myös kaksi muuta kehitysmaata Malesian ja Indonesian sijoittuessa sijoille kahdeksan ja kymmenen.

Maailmanlaajuisesti lähes puolet haastatelluista kuluttajista sanoi olevansa eniten huolestuneita talouden tilasta. Yli kolmasosalle vastaajista terveys ja noin kolmannekselle oma työpaikka osoittautuivat suurimmaksi huolenaiheeksi.

Kyselyyn vastasi yli 22 000 kuluttajaa maailmanlaajuisesti touko- ja kesäkuun aikana.

Lisää tietoa aiheesta