Oxfamin Somaliaan suuntaamaa apulähetystä pakataan lentokoneeseen heinäkuussa 2011.
Kuva:
Alun McDonald
Oxfam
Uutistausta

Tutkimus: Al-Shabaab keräsi rahaa ulkomaisilta järjestöiltä

Somalian nälänhädän aikana avustusjärjestöt joutuivat joko jättämään ihmiset ilman apua tai maksamaan kapinallisille.
Jukka Aronen
12.12.2013

Kaksi vuotta on pitkä aika mediajulkisuudessa. Kuka muistaa, että vuonna 2011 uutisoitiin pahimmasta nälänhädästä peräti kuuteen vuosikymmeneen? Entä missä maassa tuo katastrofi tapahtui?

Virkistän muistianne. Kyseessä oli Somalia, jossa yli kolme miljoonaa ihmistä joutui hengenvaaraan. Koko itä-Afrikkaa vaivasi tuolloin kuivuus, mutta ainoastaan Etelä-Somaliassa koettiin nälänhätää, koska aluetta hallinnut al-Shabaab ei halunnut laskea osaa kansainvälisistä avustusjärjestöistä alueelleen. Noin Tanskan kokoisella maapläntillä valtaa pitänyt kapinallisjärjestö kävi sisällissotaa ja suhtautui vainoharhaisesti kaikkiin länsimaisiin toimijoihin.

Avustusjärjestöt joutuivat tasapainoilemaan kahden pahan välissä: jättääkö avuntarpeessa olevat ihmiset oman onnensa nojaan vai ryhtyäkö neuvottelemaan al-Shabaabin kanssa? Monet valitsivat jälkimmäisen vaihtoehdon. Neuvotteluita käytiin salassa, koska al-Shabaab on länsimaisissa kirjoissa terroristijärjestö, jolla on läheiset linkit al-Qaidaan.

Tuore brittiläinen tutkimus valottaa ensimmäistä kertaa Etelä-Somaliassa toimivien järjestöjen ja al-Shabaabin rinnakkaiseloa sekä ennen syksyn 2011 nälänhätää että sen aikana. Tutkimusta varten tehtiin yli 80 haastattelua, ja haastateltavien joukossa oli avustustyöntekijöitä, siviilejä ja entisiä al-Shabaabin jäseniä.

Tutkimus maalaa al-Shabaabista kovin kaksijakoisen kuvan: toisaalta kapinallisjärjestö oli aidon huolestunut siitä, että länsimaat soluttautuisivat alueelle juuri järjestöjen kautta, mutta samaan aikaan sen johto ajatteli, että järjestöistä voisi olla suoraa rahallista hyötyä tai että järjestöjen tekemä työ hyödyttäisi al-Shabaabin potentiaalista kannattajakuntaa.

Nämä kaksi rinnakkaista lähestymistapaa tekivät yhteistyöstä nykivää ja ennalta-arvaamatonta. Linjauksia muutettiin "hallituksen" ylätasolta niin, ettei alempia "virkamiehiä" kuunneltu. Toisaalta innokkaat paikallistason toimijat saattoivat soveltaa linjauksia omavaltaisesti.

Al-Shabaab sai kuitenkin perustettua humanitäärisen avun toimiston, jonka tehtäväksi tuli ulkomaisten järjestöjen toiminnan säätely. Käytännössä asiat sovittiin paikallisten kannattajien kanssa.

Maksuja ja rajoituksia

Humanitäärisen avun toimisto määräsi alueelle saapuville järjestöille rekisteröintimaksun, joka oli suuruudeltaan 5 000-10 000 dollaria ja joka määräytyi operaation luonteen, laajuuden ja sijainnin mukaan. Maksuun vaikutti myös ulkomaisen järjestön suhde al-Shabaabiin.

Halvimmalla pääsivät järjestöt, joiden työ oli puhtaasti terveydenhuoltoon liittyvää ja joiden henkilökunta oli osannut luoda pysyvän keskusteluyhteyden kaikkien al-Shabaabin hallintotasojen kanssa. Järjestön johtajat eivät juuri koskaan keskustelleet ulkomaalaisten kanssa kasvotusten vaan ainoastaan välikäsien ja puhelimen välityksellä.

Ulkomaalaisten toimintaa rajoitettiin niin, että niiden oli toisinaan otettava palkkalistoilleen kapinallisjärjestön nimeämiä henkilöitä tai helpotettava sen kannattajakunnan työnsaantia. Sääntö koski vain miehiä. Naisten palkkaaminen oli sallittua vain sellaisiin lääketieteellisiin tehtäviin, joissa otetaan vastaan naispotilaita.

Avustusjärjestöiltä vaadittiin tarkat tiedot kaikista hankkeista, ja sen lisäksi niiden oli pidättäydyttävä uskonnollisesta toiminnasta ja kunnioitettava sharia-lakia. Al-Shabaabin ulkopuolisia perinteisiä tai paikallisia johtajia ei saanut tukea millään tavalla, etenkään alueilla, joilla asui al-Shabaabia tukemattomia klaaneja. Joskus kapinallisjärjestö otti itse tehtäväkseen jakaa ruoka-apua, jotta avunantajan ja avunsaajan välille ei syntyisi kontaktia.

Kaikki avustusjärjestöt elivät jonkinasteisen poispotkimisuhan alla. Seurantaa oli joissain tapauksissa päivittäin. Sääntöjen rikkomisesta seurasi lisämaksuja, karkotus tai jopa hyökkäys avustusjärjestön työntekijöiden kimppuun.

Ehdot kiristyvät

Marraskuussa 2009, vajaa kaksi vuotta ennen mediajulkisuutta saanutta nälänhätää, al-Shabaab kiristi sääntöjä määräämällä Bayn ja Bakoolin alueella toimiville avustusjärjestöille 11 ehtoa. Niiden piti muun muassa rekisteröityä puolen vuoden välein maksamalla jopa 20 000 dollaria. Kulkuvälineistä piti poistaa logot, eikä työntekijöiden joukossa saanut olla naisia. Tämä johti esimerkiksi Maailman ruokaohjelman poistumiseen alueelta, mutta monet muut jäivät.

Nälänhädän aikana sääntöjä helpotettiin, mutta aiemmin karkotettuja järjestöjä, kuten Maailman ruokaohjelmaa ja Unicefiä, ei enää päästetty alueelle. Al-Shabaabin tiedottajan mukaan joillain alueilla oli nälkäisiä, mutta mistään varsinaisesta nälänhädästä ei ollut kyse.

Vuoden 2011 krittiisen syksyn jälkeen Afrikan unionin rauhanturvajoukkojen eteneminen alueella muutti al-Shabaabin käytöksen aiempaa aggressiivisemmaksi. Se karkotti 16 avustusjärjestöä alueelta syyttäen niitä vakoilusta. Entisten al-Shabaab-aktiivien mukaan muutos johtui yksinomaan järjestön johdon tekemästä päätöksestä. Vakoilun mahdollisuuteen uskottiin aidosti, eivätkä johtajat halunneet ottaa riskejä tai edes kuunnella ruohonjuuritasolla olevia omia toimijoitaan.

Vuonna 2013 al-Shabaab toimii vielä joissain paikoissa Etelä-Somaliassa, mutta selvästi heikentyneenä.

Nälänhätä syntyy vallan käytöstä

Mitä tästä kaikesta voi oppia? Tärkeää tuntui olevan, että konfliktialueella toimiva järjestö piti jatkuvasti kommunikointiyhteyttä al-Shabaabin suuntaan auki. Keskusteluita käytiin päivittäin sekä paikallisten lojalistien että johdon kanssa, mikä auttoi lisäämään luottamusta puolin ja toisin. Varjopuolena oli suostuminen maksuihin ja tarkkailuun.

Brittiläisen Overseas Development Instituten (ODI) raporttia on käsitelty joissain tiedotusvälineissä järjestöjen toimintaa kyseenalaistavasta näkökulmasta. On kauhisteltu sitä, että länsimaiset järjestöt ovat syytäneet rahaa terroristeille, vähän samaan tapaan kuin Yhdysvallat on Afganistanissa maksanut talibaneille siitä, että ne eivät hyökkää yhdysvaltalaisten saattueiden kimppuun. Näin pohjoisamerikkalaisten joukot ovat itse asiassa vahvistaneet talibanien kykyä aseistautua.

Suuri ero on siinä, että Etelä-Somaliassa toimineet ulkomaiset järjestöt eivät ole olleet sodan osapuoli vaan niiden tarkoituksena on ollut auttaa sisällissodan jalkoihin jääneitä siviilejä. Järjestöjä on raivostuttanut se, että ne ovat joutuneet maksamaan osapuolelle, jonka toiminnan takia hätäavun tarvetta on alueelle alunperin syntynyt.

Kepa lainasi kahden vuoden takaisessa Etelä-Somalian nälänhätää käsitelleessä uutisessaan Yhdysvaltalaisen Center for Global Development -ajatushautomon ekonomistia Charles Kennyä, jonka mukaan laajamittaisia nälkäkuolemia tapahtuu nykyisin vain, kun maan hallitsijat käyttävät tietoisesti valtaa ja vievät ruokaa ihmisiltä, jotka sitä tarvitsevat, tai kieltävät ruoka-avun toimittamisen hädänalaisille.

Etelä-Somaliankaan ongelmat eivät syntyneet siksi, että al-Shabaab olisi jättänyt hallinnoimansa viiden miljoonan ihmisen alueen oman onnensa nojaan. Kapinallisjärjestö ei ainoastaan kieltänyt avun perillemenoa, vaan se tiettävästi myös otti ruoka-apua omaan käyttöönsä ja, New York Timesin haastatteleman lähteen mukaan, patosi jokia ja ohjasi vettä kaupallisten viljelijöiden käyttöön. Rokotusten kieltäminen alensi aliravittujen lasten kykyä selviytyä sairauksista.

Kennyn mielestä kansainvälisen yhteisön pitäisi ylipäänsä toimia muutoinkin kuin lähettämällä ruokaa. Hän kehotti vuoden 2011 artikkelissaan YK:n turvallisuusneuvostoa haastamaan al-Shabaabin johdon kansainväliseen rikostuomioistuimeen massojen nälkiinnyttämisestä. "Tämä tekisi selväksi sen, että kansainvälinen yhteisö ymmärtää täysin, ettei nälänhätä ole jumalan tekosia, vaan massamurha."

ODIn raportti osoittaa, että al-Shabaabin harjoittama avustustyön vaikeuttaminen oli pitkäaikaisempaa ja järjestelmällisempää kuin on aiemmin julkisuudessa esitetty. Tämä tarkoittaa sitä, että kansainvälisellä yhteisöllä olisi ollut riittävästi aikaa myös laajempaan poliittiseen voimannäyttöön.