Uutinen

Tutkija: Laiton pääomapako on kehityksen pahin este

Tutkija Raymond Bakerin mukaan keinot pääomapaon ratkaisemiseksi ovat jo olemassa. Vain poliittinen tahto puuttuu.
Henri Purje
3.2.2009
Katherine Lambert

Raymond Baker

Hyvin pieni osa kehitysmaasta laittomasti poistuneesta rahasta päätyy sinne takaisin, Raymond Baker toteaa.

Kehitysmaista siirtyy vuosittain 850-1000 miljardia yhdysvaltain dollaria laittomasti länsimaihin. Se on kymmenen kertaa enemmän kuin kaikki maailman kehitysapu yhteenlaskettuna.

"Itse asiassa arvio on todennäköisesti selvästi alakanttiin", Suomessa vieraileva tutkija Raymond Baker sanoo.

Hänen mukaansa pääomapako on ylivoimaisesti suurin kehitystä hidastava taloudellinen tekijä. Se nostaa inflaatiota, supistaa verotuloja, vääristää kilpailua, vähentää investointeja ja lisää sekä maiden sisäistä että niiden välistä epätasa-arvoa.

Baker tietää mistä puhuu. Entinen liikemies on tarkkaillut kansainvälistä taloutta ja rahan liikeitä miltei puolen vuosisadan ajan.

"Globaalin talousrikollisuuden mittakaava ja vaikutukset alkoivat paljastua minulle asuessani 15 vuotta Nigeriassa. Sen jälkeen vietin pari vuosikymmentä eri puolilla kehittyvää maailmaa. 1990-luvun puolivälissä siirryin think tank -yhteisöön ja aloin tutkia ilmiötä toden teolla."

Nyt Baker on yksi maailman johtavista laittomien pääomavirtojen asiantuntijoista.

Veronkierto kuriin

Epärehellistä rajat ylittävää rahaliikennettä on karkeasti ottaen kolmea tyyppiä.

Paljon huomiota saavan korruption osuus on vain kolme prosenttia kokonaismäärästä. Rikollisuus, kuten huume- ja ihmiskauppa, vastaa noin kolmasosaa.

Selvästi suurin merkitys on yritysten veronkierrolla, jossa keskeisessä roolissa on niin sanotun siirtohinnoittelujärjestelmän väärinkäyttö. Yleisimmin se tapahtuu niin, että monikansallisen yrityksen eri maissa toimivat yksiköt vääristävät sisäisessä kaupassaan sovellettavia hintoja. Näin voitot voidaan tulouttaa maahan, jossa verotus on alhaista tai olematonta.

Erilaiset pääomavirrat kulkevat samojen, väärinkäytökset mahdollistavien finanssirakenteiden kautta. Niihin Baker lukee esimerkiksi veroparatiisit, salassapitosäännökset, kulissiyritykset ja tekaistut säätiöt.

Yhteistä kaikille on, että ne ovat poikkeuksetta rikkaiden teollisuusmaiden luomia. Suuryritysten ja kehitysmaiden korruptoituneiden eliittien lisäksi hyötyjiä ovat olleet länsimaiset rahoituslaitokset ja rikkaat yksityishenkilöt.

Finanssikriisi on kuitenkin osoittanut, että tilivelvollisuuden puute johtaa ennen pitkää ongelmiin myös kehittyneissä maissa. Siksi avoimuuden ja kontrollin vahvistaminen olisi kaikkien etu.

"Olemme historiallisesti harvinaisessa tilanteessa: se mikä on hyväksi kehitysmaille, on hyväksi myös länsimaille."

Johtajuutta tarvitaan

Pääomapakoon puuttuminen ei vaatisi mitään ihmetemppuja.

Baker esittelee viiden kohdan ohjelman, jonka toteuttaminen edes osittain parantaisi tilannetta selvästi. Toimet liittyvät siirtohinnoittelun tehokkaampaan valvontaan, raportointistandardien kehittämiseen sekä tiedonvaihdon ja avoimuuden lisäämiseen.

Ei kuulosta mahdottomalta. Miksei näin sitten ole tehty?

"Kyse on poliittisen tahdon puutteesta. Jonkun valtion pitäisi tehdä aloite, jolloin muut saattaisivat hyvinkin seurata perässä."

Esimerkkejäkin löytyy: "Syyskuun yhdennentoista jälkeen Yhdysvallat sääti Patriot Act -lain, joka kielsi niin sanottujen pöytälaatikkopankkien käytön. Oman edun turvaaminen pakotti pian muut tekemään samoin. Samalla tavoin voitaisiin toimia muidenkin asioiden suhteen."

Toisin kuin monet, Baker ei siis katso, että menestynyt toiminta edellyttää aina kansainvälistä yhteistyötä.

"Pitkällä tähtäimellä asioista on on toki sovittava globaalisti. Mutta kaiken käsitteleminen monenkeskisesti vain viivyttää edistystä."

Lisää tietoa aiheesta