Talouskasvuun vaikuttavat monet tekijät, ja sen tutkiminen on hankalaa. Finn Tarp sanoo, että on mahdollista osoittaa avun ja talouskasvun yhteys, kunhan on riittävän tarkka.
Kuva:
Shutterstock
Uutistausta

Tutkija: Apu vaikuttaa talouskasvuun niin kuin voi olettaakin

Apukeskustelua hallitsevat ylioptimistiset ja ylipessimistiset äänet. Avun lopettamista peräänkuuluttavat äänet kuten Dambisa Moyo ovat väärässä, sanoo professori Finn Tarp, mutta niin ovat apuun sokeasti uskovatkin.
Esa Salminen
24.1.2011

Kun kehitysavun ja talouskasvun yhteyttä tutkii tarkkaan, näkee että apu tukee myös avunsaajavaltioiden talouskasvua muiden investointien tapaan. Näin sanoo YK-yliopiston taloustutkimusinstituutti WIDERin johtaja, professori Finn Tarp, joka on hiljattain julkaissut aiheesta taloustieteellisen artikkelin "Aid, Growth, and Development: Have We Come Full Circle?"

Tarpin mukaan hänen ja hänen kahden Kööpenhaminan yliopiston kollegansa, Channing Arndtin ja Sam Jonesin, tutkimus vastaa yhteen tärkeään kysymykseen: kuinka paljon avulta voi olettaa?

Vastaus: Jos apua annetaan 10 prosenttia vastaanottajan bruttokansantulosta, saadaan pitkällä aikavälillä aikaan keskimäärin puolentoista prosentin lisäkasvu. Kaikkiaan vuosina 1970-2000 kehitysapu on ollut noin 3,5 prosenttia vastaanottajien bruttokansantulosta.

Nollatutkimusta

Finn Tarp jatkaa työhuoneessaan Helsingin Katajanokalla tutkimusta, jonka hän on aloittanut jo parikymmentä vuotta sitten. Silloin hän oli mukana julkaisemassa artikkelia, joka voimakkaasti vastusti Craig Burnsiden ja David Dollarin tutkimusta, jonka mukaan apu johti talouskasvuun maissa, joilla oli hyvät vero-, raha- ja kauppapolitiikat, muttei huonojen politiikkojen maissa. Tutkimus vaikutti merkittävästi kehityspolitiikkaan maailmalla.

"Osoitimme silloin, ettei heidän tutkimuksensa vastannut akateemisen tutkimuksen standardeja", Tarp sanoo.

Aikaa kului, kunnes vuonna 2008 kehitystalouden kentällä nostatti uusia aaltoja Raghuram Rajanin ja Arvind Subramanianin tutkimus, joka jälleen kyseenalaisti kehitysavun ja talouskasvun yhteyden. Se aiheutti apukeskustelussa molskahduksen, jonka aalloilta ovat peräisin paljon huomiota saanut Dead Aid -kirja, jossa vaaditaan avun lopettamista, ja myöhemmin pankkiiri Björn Wahlroosin tokaisut Kankkulan kaivosta, johon apurahoja heitellään.

"Rajan ei ollut kuka tahansa. Hän oli Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n tutkimusjohtaja", Tarp selittää tutkimuksen vaikutusvaltaa.

Mutta mennäänpä hetki taaksepäin.

"Rajan piti luennon Vietnamissa vuoden 2003 tienoilla", Tarp muistelee. "Olin yleisössä, ja aika järkyttynyt. Hänen esitelmänsä ei perustunut tutkimukseen, vaan jonkinlaiseen näppituntumaan. Hän selitti, ettei avun kaksinkertaistaminen ollut hyvä idea, koska se johtaisi kaikenlaisiin ongelmiin. Sitten hän lisäsi, että ei oikeastaan tiedetty, toimiko apu ensinkään."

Tarp protestoi ja kysyi, oliko Rajan lukenut aihetta koskevan tutkimuksen – ja hänelle kävi selväksi, ettei ollut.

"Mutta se selvästi motivoi häntä tutustumaan asiaan, ja myöhemmin hän julkaisi Subramanianin kanssa tämän artikkelin, josta on monessa yhteydessä tullut yleisesti hyväksytty viesti."

Tarpin ja kumppanien kritisoimassa tutkimuksessa ei itse asiassa sanota, ettei apu toimi: siinä sanotaan vain, etteivät tutkijat onnistuneet löytämään avun yhteyttä talouskasvuun makrotasolla, siis valtioiden tasolla.

"Minua hämmästyttää, että kerran toisensa jälkeen tulee joku, joka tekee suuren numeron siitä, ettei löydä tuloksia. Apututkimuksessa se nähdään jonkinlaisena tuloksena. Muilla taloustieteen aloilla se ei olisi niin: jos päätyisi merkityksettömiin tuloksiin, ei saisi artikkeleitaan julkaistua."

"Mikro-makro-paradoksia ei ole"

Nykyinen julkinen keskustelu kehitysavun vaikuttavuudesta saattaa näyttää siltä, kuin palattaisiin 1980-luvun ajatteluun: apu voi toimia paikallisella, niin sanotulla mikrotasolla, muttei auta makrotaloutta kasvuun - muun muassa koska apua käytetään kulutukseen ja sitä valuu tehottomalle julkiselle sektorille vastaanottajavaltioissa. Tätä Paul Mosleyn alun perin esittämää johtopäätöstä kutsutaan mikro-makro-paradoksiksi.

Tarpin mukaan paradoksia ei ole: Mikrotason tutkimuksia vain on paljon, koska ne ovat helppoja. Makrotason kasvuvaikutuksia on vaikeampi osoittaa, sillä kasvuun vaikuttavat tekijät ovat niin moninaiset ja käytettävissä oleva tutkimusaineisto puutteellista.

Yksi sokea piste monissa tutkimuksissa on se, että paljon apua saavat maat ovat usein hitaan talouskasvun ja alhaisen bruttokansantulon maita. Tämä saattaisi näyttää siltä, että apu aiheuttaa hidasta talouskasvua – eikä tutkija välttämättä näe ilmiölle toista mahdollista selitystä.

"Mitä huonommin mailla menee, sitä enemmän niitä autetaan", sanoo Finn Tarp. "Jos tätä ei oteta huomioon analyysissä, saadaan virheelliset tulokset."

Tutkimusten tarkastamista

Tarp tutkimuskollegoineen todisti Rajanin ja Subramanianin nollatuloksen vääräksi näiden omalla aineistolla. He kävivät läpi aineiston tarkasti, kehittivät tulosten mittaamistyökaluja ja ottivat laskuissaan huomioon koko joukon lisämuuttujia, muiden muassa kansalaisoikeudet, etäisyydet suuriin satamiin, malariariskit, peruskoulutuksen ja rannikoiden väestöntiheyden.

He tarkastivat jopa laskutoimitukset – ja huomasivat, että Rajan ja Subramanian tekivät virheitä joka tasolla määritellessään avun määrän ja bruttokansantulon suhdetta. Tarp antaa esimerkin.

"Taulukoissa voi näkyä tietty määrä apua vastaanottajalle vuonna X ja suurempi määrä vuonna Y, mutta näiden välissä olevalta vuodelta luku puuttuu. Rajan ja Subramanian olettavat, että apu sinä vuonna on ollut näiden keskiarvo. Mutta kun kysyy OECD:n kehitysapukomitea DACilta, sieltä sanotaan useimmissa tapauksissa, että kun luku puuttuu, se on ollut nolla. Näillä summilla on merkitystä analyysiin."

"Kun tekee tutkimuksen tarkasti, tulokset muuttuvat positiivisiksi, ja kasvu voidaan tilastollisesti merkittävästi osoittaa."

"Dambisa Moyo on väärässä"

Maailman ja vähän Suomenkin kehitysapukeskustelussa on kohistu edellä mainitusta sambialaisen taloustieteilijän Dambisa Moyon apukriittisestä kirjasta Dead Aid. Moyo väittää, muun muassa Rajaniin ja Subramanianiin pohjaten, ettei apu johda talouskasvuun ja on lieveilmiöineen jopa haitallista. Tällaisten näkemysten tähden Finn Tarpista on tärkeää, että myös ammattilaiset osallistuvat keskusteluun.

"Jos me emme osallistu, se jättää kentän auki retoriikalle, josta ei ole apua."

"Minusta Dambisa Moyon anti vie huomiota sivuun, ja vaikka kirjan sanoma kuulostaa kiehtovalta, sen perusongelma on, että se on väärässä."

"On selvästi ihmisiä, jotka eivät pidä avusta, ja on minullakin varaukseni. Olen voimakkaasti sitä mieltä, että apua pitää parantaa. Mutta se ei tarkoita, että apu pitäisi lopettaa."

Avun täydellisyyskin on myytti

Finn Tarp haluaa tehdä selväksi, ettei apu hänestä ole fantastista. Hänen mukaansa monia turhauttaa se, ettei apu ole avain kaikkiin ongelmiin. Tarp mainitsee esimerkkinä Tansanian, joka saa kehitysapua noin 35 dollaria henkeä kohden vuosittain. Sillä saa vaikkapa korillisen limsaa.

"En sano, etteikö se olisi mitään, tai mahdollisesti hyödyllistä, muttei pidä odottaa, että se ratkaisee kaikki ongelmat."

"Ihmisillä on ylisuuret odotukset, ja kun he näkevät, että Afrikassa on edelleen köyhää, he turhautuvat."

Toisella laidalla avun ylistäjistä nähden ovat kriitikot, joiden mukaan apu passivoi, ruokkii korruptiota, johtaa keinotekoisen korkeisiin valuuttakursseihin, ja niin edelleen. Finn Tarpin mukaan nämä kaksi ääripäätä dominoivat keskustelua – osittain siitä syystä, että aiheesta kirjoittavat toimittajat pitävät ääripäistä. Tarpin mukaan molemmat ovat yhtä väärässä.

"Todistusaineisto viittaa siihen, että apu auttaa suurin piirtein niin kuin voi olettaa, verrattuna muihin resursseihin, kuten investointeihin. Tämä tuntuu pahalta niistä, joiden odotukset ovat liian korkealla, mutta myös niistä, jotka ovat liian pessimistisiä, koska he eivät halua kuulla, että avulla on vaikutuksia."

Apu on siis tärkeä kehityksen työkalu, mutta melko pieni sellainen.

"Avun lopettaminen, tai sen raju vähentäminen olisi virhe, eikä se perustu mihinkään järkevään tulkintaan todistusaineistosta", Arndt, Jones ja Tarp summaavat artikkelinsa päätteeksi. Haasteena kuitenkin on, miten avun tehokkuutta parannetaan, jotta elämänlaatu köyhissä maissa paranee tulevina vuosikymmeninä merkittävästi.