Uutinen

Tuomioja: Kehitysrahoitus uusista lähteistä täydentää 0,7-tavoitetta

Perinteisen kehitysrahoituksen rinnalle ruvettiin muutama vuosi sitten miettimään uusia lähteitä, kuten kansainvälisiä veroja. Etenemistahti on ollut rivakka, ja Suomi vahvisti liittymisensä asiaa edistävään johtoryhmään maaliskuun alussa.
Sanna Jäppinen
7.3.2007

jsivonen_erkki_tuomioja.jpg Erkki Tuomioja järjestöjen 0,7-mielenosoituksessa maaliskuussa 2006. (Kuvaaja: Janne Sivonen)

Kehitysrahoituksen uusia lähteitä alettiin toden teolla miettiä muutama vuosi sitten, kun kävi selväksi, että vaikka teollisuusmaat pääsisivät perinteisessä rahoituksessaan YK:n suosittamalle tasolle eli 0,7 prosenttiin kansantulosta, ei YK:n vuosituhattavoitteita saavutettaisi vuoteen 2015 mennessä.

Vuonna 2005 YK:n yleiskokouksessa lähes 80 maata liittyi Brasilian, Ranskan, Espanjan ja Chilen aloitteeseen uusien kehitysrahoituslähteiden etsimiseksi, ja maaliskuussa vuonna 2006 perustettiin niin sanottu johtoryhmä (Leading Group on Solidarity Levies to Fund Development) edistämään asiaa. Johtoryhmään kuuluu noin 40 valtiota, sekä teollisuus- että kehitysmaita.

"Eipä ole juuri kritisoitavaa, tämä on konkreettisimpia kansainvälisiä prosesseja pitkästä aikaa", arvioi Suomen Attacin puheenjohtaja Mikko Sauli.

Kommentti on harvinaisen myötäsukainen kansalaisjärjestöjen suunnalta, kun puhutaan virallisesta, hallitustenvälisestä kehitys- ja globaalipolitiikasta. Maireuden ymmärtää, sillä - kuten Sauli toteaa - esillä ovat kehitysrahoituksen uusien lähteiden rinnalla "oikeastaan kaikki globaalissa hallinnassa tarvittavat työkalut". Pohdinnassa ovat paitsi erilaiset kansainväliset verot myös esimerkiksi veroparatiisien toimintaan puuttuminen.

"Toivon syvästi, että tämä luo Suomessakin momentumin globaalille sääntelylle", Sauli esittää.

Suomi on "periaatteessa myönteinen"

Suomi ilmoitti liittyvänsä ryhmään jahkauksen jälkeen joulukuussa, ja päätös vahvistettiin talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa 2. maaliskuuta 2007. Samalla tehtiin peruslinjaus, että Suomi suhtautuu periaatteessa myönteisesti innovatiivisten rahoitusjärjestelmien selvittämiseen - toimeenpanoon vielä sitoutumatta.

"Kun tämä johtoryhmä noin vuosi sitten muodostettiin, Suomen omien kantojen valmistelu konkreettisiin rahoitusaloitteisiin oli vielä kesken", ulkoministeri Erkki Tuomioja kommentoi viivettä. Hyvällä asialla on ministerin mukaan kuitenkin oltu jo pitkään, sillä Suomi on ajanut asiaa globaalia demokratiaa edistävän Helsinki-prosessiin kautta.

Tuomiojan mukaan Suomi ei johtoryhmässä lähde ajamaan mitään uutta esitystä, sillä "siellä on jo valmiiksi aivan riittävästi vaihtoehtoja odottamassa jatkovalmistelua".

Mikko Saulin mielestä Suomella olisi kuitenkin oiva paikka puhua johtoryhmässä esimerkiksi vähälle huomiolle jääneistä velkakysymyksistä, kuten kansainvälisen puolueettoman velkatuomioistuimen perustamisesta.

Lentovero ja Unitaid näyttävät mallia

Vauhdikkaimmin uusista "solidaarisuusmaksuista" on edennyt lentovero, jota ainakin 18 maata on jo ilmoittanut joko keräävänsä tai vakavasti harkitsevansa. Ranska on toiminut lentoveron mallimaana: se aloitti veron keräämisen heinäkuussa vuonna 2006. Presidentti Jacques Chirac arvioi verojen tuottavan ensimmäisenä vuonna 15 miljoonaa euroa ja 200 miljoonaa seuraavien neljän vuoden aikana.

Tuomioja toivoo, että Ranskasta kantautuneet rohkaisevat uutiset saisivat myös Suomessa lentoveroa kohtaan "edelleen vahvana olevan varauksellisuuden" hälvenemään. "Se olisi kuitenkin lähes välittömästi toteutettavissa oleva rahoitusmuoto", ulkoministeri arvioi.

Suomi on aiemmissa selvityksissään viitannut muun muassa siihen, että sijainti periferiassa vaikeuttaa lentoveron käyttöönottoa. Saulin mukaan tähän vetoaminen käy yhä epäuskottavammaksi selitykseksi.

"Jos katsoo esimerkiksi Ranskaa, huomataan että veron suuruus on vain euro tai kaksi per lentolippu. Kyse on pienestä summasta, ei prosentuaalisesta maksusta", Sauli toteaa.

Lentoveroista kerättyä rahaa kanavoidaan syksyllä 2006 perustettuun Unitaid-rahastoon, joka toimii Maailman terveysjärjestön WHO:n suojissa. Unitaid toimittaa lääkeapua kehitysmaiden malaria-, tuberkuloosi- ja aids-potilaille, ja sen tarkoitus on neuvotella suoraan lääkevalmistajien kanssa mahdollisimman edullisen ja nopean toimituksen takaamiseksi.

Saulin mukaan Unitaidissa on häivähdys Attacin visioimasta valuutanvaihtoveron hallinto-organisaatiosta. Hyvää on muun muassa se, että kehitysmaat ja kansalaisyhteiskunnan edustajat ovat mukana päättämässä rahoituksen suuntaamisesta.

Hän muistuttaa kuitenkin kansainvälisten lääkärijärjestöjen kritiikistä. "Unitaidia pidetään vain yhtenä uutena apparaattina, jolla kupataan länsimaiden lääketeollisuudelle kehitysyhteistyörahoja", Sauli toteaa.

Järjestöt vaativat, että Unitaidin pitäisi oikeasti kilpailuttaa kehitysmaiden kopiolääkkeiden valmistajia. Se on hankalaa, kun rahaston vahvana tukijana on muun muassa Gatesin säätiö, jolle tekijänoikeudet ovat pyhiä.

Valuutanvaihtomaksun pohjaksi valuutta alueen sijaan?

Haastavimmaksi ja samalla kiinnostavimmaksi johtoryhmän esittämistä uusista rahoituslähteistä Tuomioja nostaa valuutanvaihtomaksun. Vaikka keskustelu on edennyt, vallitsee veron reunaehdoista ulkoministerin mukaan edelleen selviä näkemyseroja, niin Suomessa kuin muuallakin.

"Tähänastisessa valmistelutyössä suurimmat varaukset ovat meillä tulleet valtiovarainministeriön virkamieskunnan piiristä", Tuomioja toteaa. "Mutta myönteistä on se, että nyt ei enää jättäydytä omiin oloihimme jatkamaan vanhaa juupas-eipäs-keskustelua, vaan osallistumme laajempaan työryhmään, jossa avoimesti ja yksityiskohtaisesti pureudutaan kaikkiin ongelmakohtiin ja avoimiin kysymyksiin ja etsitään toimivia ratkaisukeinoja."

Attac on ajanut vuosia Tobinin verona paremmin tunnettua kaksiportaista valuutanvaihtoveroa, joka on johtoryhmän visioimaa maltillista maksua huomattavasti radikaalimpi. Johtoryhmän kaavailuissa maksu keskittyy kehitysrahoituksen keräämiseen, siinä missä Attacin tavoitteena on saada vero toimimaan myös valuuttakurssien vakauttajana.

"Kaikki aikanaan", Mikko Sauli arvioi. "Jos valuutanvaihtomaksua saataisiin eteenpäin, olisi kyse todella merkittävästä asiasta."

Valuutanvaihtoveron toimivuudesta puhuttaessa spekuloidaan usein sillä, miten laaja pohja olisi luotava, jotta vero oikeasti toimisi.

"Johtoryhmän tähänastisessa työssä on päädytty sellaiseen alustavaan johtopäätökseen, että maantieteellisen tai alueellisen pohjan sijasta maksumallia voitaisiin kenties toteuttaa valuuttapohjaisena, joko euron tai vaikkapa Norjan kruunun pohjalta", Tuomioja kertoo.

Kehitysrahoituslaitosten yksikön päällikkö Pekka Hukka ulkoministeriöstä muistuttaa, että nyt tarvitaan keskustelua erityisesti finanssimaailman suuntaan.

"Ei kannata luoda monimutkaista järjestelmää, jonka finanssimaailma kiertää, jos niin haluaa. Olisi parempi päästä neuvottelemaan heidän kanssa, onhan mahdollista, että he haluavat olla mukana", Oslossa helmikuussa pidettyyn johtoryhmän kokoukseen osallistunut Hukka toteaa.

Kokouksessa esitettiin Hukan mukaan perustettavaksi erillistä työryhmää, jonka yhtenä tehtävänä olisi lähteä käymään näitä neuvotteluja. Myös Suomi voisi olla on menossa mukaan ryhmän työhön.

Unohtuuko 0,7?

Johtoryhmän työskentelyä ohjaa pitkälti se, että vetovastuu on useissa maissa kehitysrahoituksen kasvattamiseen myönteisesti suhtautuvassa ulkoministeriössä, eikä suinkaan rahahanoja valvovalla valtiovarainministeriöllä.

Pekka Hukan mielestä rahaministeriöiden mukanaolo ja asiantuntijuus olisi erittäin tärkeää.

"Esimerkiksi Ranskassa sekä sikäläinen ulkoministeriö, valtiovarainministeriö että presidentti ovat voimakkaasti ajaneet lentoveroa", hän toteaa. Myös Britannian ideoima, usean avunantajan tukema IFFIm-rokotusohjelma on saanut Hukan mukaan tuulta purjeisiin nimenomaan valtiovarainministeri Gordon Brownin vietyä asiaa eteenpäin.

Tuomioja vakuuttaa Suomessa vuoropuhelun toimivan ministeriöiden välillä ja heittää tarkemman työnjaon uuden hallituksen harteille. "Koska kyse on laajasti globalisaation hallinnasta, jossa sekä kehityspolitiikalla että veropolitiikalla on oma osuutensa, tämä on jatkossakin poikkihallinnollinen tehtävä."

Mutta entä jos seuraava hallitus etenee vuoropuhelusta huolimatta nollaseiskaa kohti yhtä nihkeästi kuin edeltäjänsä? Miten vältetään se, etteivät uusista rahoituslähteistä tule keppihevosta, jolla viedään huomio päätavoitteesta eli budjettiin kirjatun kehitysavun kasvattamisesta?

"Julkisen budjetin kautta kanavoituva kehitysapu on paras ja läpinäkyvin tapa auttaa kehitysmaita", Tuomioja toteaa. "Näemme, kuten nyt myös talouspoliittinen ministerivaliokunta, uudet rahoitusmekanismit tärkeänä täydentävänä rahoituslähteenä, joka ei vähennä tarvetta virallisen kehitysavun kasvattamiselle eikä vaikuta sitä koskeviin tavoitteisiin."

Lisää tietoa aiheesta