Uutinen

Tilintarkastuslaki ei ehkä muutakaan järjestöjen työtä

Vastoin aiempaa uutisointia tilintarkastusvelvollisuus saattaa järjestöjen osalta säilyä ennallaan, vaikka laki uudistuukin.
Esa Salminen
31.1.2007

Eduskunta käsittelee esitystä uudeksi tilintarkastuslaiksi. Hallituksen esityksessä on kaavailtu maallikkotilintarkastajista luopumista ja tilintarkastusvelvollisuuden poistamista riittävän pieniltä yhdistyksiltä ja yrityksiltä.

Nyt kauppa- ja teollisuusministeriö ja oikeusministeriö ovat ehdottaneet, että tilintarkastuslakia tarkistetaan tältä osin, eli voi olla, että suuria muutoksia ei olekaan luvassa.

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen sanoi STT:lle 13. tammikuuta, ettei alun perinkään ollut tarkoitus, että pienet yhdistykset joutuisivat palkkaamaan kalliin, auktorisoidun tilintarkastajan.

Lakiesitys on edelleen käsittelyssä, ja muutokset ovat mahdollisia. Jos ratkaisu saadaan ennen vaaleja, laki voi tulla voimaan jo loppukeväästä.

Lisää tietoa aiheesta