Uutinen

Thaimaa: Köyhimmät viljelijät protestoivat maailman keittiössä

Kolmentuhannen ihmisen värikäs kulkue täytti puistokadun Thaimaan pääkaupungissa Bangkokissa tiistaina. Marssi oli osa maailmanlaajuisen WTO:n vastaisen toimintapäivän tapahtumia.
Timo Kuronen
9.9.2003

Lippuja heiluttavat ja suuria julisteita kantavat protestoijat kokoontuivat aamulla keskustan Lumpini-puistoon, josta käveltiin ensin Euroopan unionin delegaation toimistolle ja sen jälkeen lähellä olevalle Yhdysvaltain suurlähetystölle.

Kuva:Mielenosoitus Bangkokissa(Kuvaaja: Timo Kuronen

Kenen kauppajärjestö WTO oikein on, mielenosoittajat kysyivät.


Avoimessa kirjeessään kansalaisliikkeet vaativat EU:ta ja Yhdysvaltoja lopettamaan kaksoisstandardien käytön ja kehitysmaiden uhkaamisen. Uusia aiheita ei saa ottaa WTO-neuvotteluihin, ennen kuin entisten kauppasäännösten ympäristö- ja sosiaaliset vaikutukset on selvitetty. WTO:n maataloussopimus on korvattava reiluilla ruokaturvaneuvotteluilla. "Maanviljely, työ ja palvelut eivät ole pelkkiä kaupallisia hyödykkeitä", julistuksen otsikossa sanottiin.

EU:n kaupallisen osaston johtaja Carlos Bermeao keskusteli kadulla protestijohtajien kanssa noin varttitunnin ja lupasi perehtyä kirjeen sisältöön. Hän sanoi olevansa yllättynyt, että vapaakaupalla voi olla tuhoisia vaikutuksia köyhien ihmisten elämään. Vankan poliisimuurin suojaaman Yhdysvaltain edustuston kaupallinen sihteeri kävi vastaanottamassa kirjeen, mutta ei jäänyt juttelemaan maanviljelijöiden, slummiasukkaiden, AIDS-aktivistien ja ammattiyhdistysväen kanssa.

"Supachai on hyödytön"



Bangkokin mielenosoitus oli nyt suurempi kuin WTO:n edellisen, Dohassa pidetyn ministerikokouksen alla, ja yllätys jopa järjestäjilleen. Thaimaan globalisaatiotoimintaryhmän koordinaattorin Kingkorn Narintarakulin mukaan maanviljelijöitä ja slummiasukkaita tuli joka puolelta Thaimaata, mutta enemmänkin olisi tullut, jos heillä olisi ollut varaa.

"Thaiviljelijät alkavat nyt tuntea epäreilujen kauppasopimusten vaikutukset ja haluavat tuoda äänensä kuuluviin. He sanovat, että jolleivät he eivät tule protestoimaan, heillä ei pian ole mitä syödä."

Kuva: Mielenosoitus Bangkokissa. (Kuvaaja: Timo Kuronen)
Maanviljelijäjärjestöjen protestirekvisiittaan kuului muun muassa ristille riisintähkien keskelle ripustettu mies, jonka suu oli tukittu WTO-teipillä. Yksi kyltti kertoi, että Thaimaa on maailman keittiö, mutta sen viljelijät ovat maailman köyhimpiä. Yksi suurimmista lakanoista varoitti, että WTO on vaaraksi terveydellesi, varastaa maatilasi omaisuuden ja tuhoaa paikallisen tietosi.

Työläisaktivisti Yunya Yimprasert sanoi protestin mittavuuden olleen hyvä asia Thaimaalle, "varsinkin kun meillä on tuo hyödytön WTO:n pääjohtaja", tarkoittaen thaimaalaista Supachai Panickpakhtia.

"On hyvin tärkeää, että olemme kaduilla osoittamassa, että WTO:n vaikutukset ovat suuria ja emme halua tukea sen toimintaa."

Supachaille asetettiin Thaimaassa suuria toiveita, kun siirtyi WTO:n johtoon viime vuonna. Viimeistään nyt on selvinnyt, ettei hän ole voinut juurikaan auttaa etelän maita, vaan WTO-neuvotteluihin mennään edelleenkin Yhdysvaltojen ja EU:n laatimien esitysten pohjalta.

Thaimaan hallitus ei auta viljelijöitään



Viime viikolla kolme maanviljelijöiden parissa työskentelevää järjestöverkostoa julkaisivat Thaimaan hallituksen Cancun-delegaatiolle osoitetun vaatimuskirjeensä. Siinä osoitetaan, kuinka Thaimaankin hallituksen ajama maatalouskaupan vapauttaminen on vuodesta 1995 lähtien laskenut maataloustuotteiden hintoja, pienentänyt thaiviljelijöiden tuloja ja lisännyt heidän velkaantumistaan.

Vaikka Thaimaa on suuri riisinviejämaa, monien muiden tuotteiden, kuten perunan, soijan ja sipuleiden tuonti on kasvanut rajusti ja syrjäyttänyt thaimaalaista tuotantoa tuojamaiden tukiaisten vuoksi. Thaimaan hallitus ei ole tehnyt juuri mitään omien viljelijöidensä auttamiseksi, vaan se uskoo, että suuremmat vientimäärät päätuotteissa tuovat pelastuksen viljelijöille.

Järjestöt vaativat, että Thaimaan hallituksen on lopetettava kaupan vapauttamisen nimissä tehtävä viljelijöidensä köyhdyttäminen. Vapaakaupan vaikutukset viljelijäväestöön on selvitettävä. Kauppaneuvotteluita on käytävä enemmistön eli pienviljelijöiden ehdoilla, sillä he eivät voi kilpailla hinnalla suuria kaupallisia tuottajia vastaan. Lisäksi Thaimaan hallituksen maatalouspolitiikan tulisi korostaa paikallista ruokaturvaa sekä sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää maataloustuotantoa.