Uutinen

Tansaniassa kokoonnuttiin maan ensimmäiseen sosiaalifoorumiin

Kansalaisjärjestöjen edustajat uskovat, että sosiaalifoorumi on ensimmäinen askel kohti ihmisen oman vastuun tunnistamista toisenlaista Tansaniaa rakennettaessa.
Tiina Kukkamaa
19.1.2005

Kuva:Tansanian sosiaalifoorumi(Kuvaaja: Tiina Kukkamaa

Virallisen ohjelman lomaan mahtui myös kevyempää kannanottoa.

 

MOROGORO -- Tansanian ensimmäinen Sosiaalifoorumi järjestettiin 14.-16. tammikuuta Bagamoyossa Tansanian kansalaisjärjestöjen kattojärjestö TANGOn koordinoimana. Tansanian liittyminen maailmanlaajuiseen sosiaalifoorumiliikkeeseen sai alkusysäyksen viime vuoden tammikuussa, kun joukko tansanialaisia kansalaisyhteiskunta-aktiiveja osallistui Maailman sosiaalifoorumiin Mumbaissa Intiassa.

 

Tansanian foorumiin osallistui kansalaisjärjestöjen edustajia noin 200 eri järjestöstä sekä lukuisa määrä satunnaisia kävijöitä Bagamoyosta. Bagamoyo valittiin tapahtumapaikaksi sen historiallisen merkityksen vuoksi - Bagamoyolla oli keskeinen asema Afrikan orjakaupassa - sekä sijainnin takia, sillä mukaan haluttiin myös maaseudun väkeä.

Tapahtumassa oli mukana myös järjestöedustajia Keniasta ja Ugandasta. Foorumin teema kuului: “Onko toisenlainen Tansania mahdollinen?". Foorumissa järjestettyjen seminaarien teemoihin kuului muun muassa keskustelua YK:n vuosituhattavoitteista, naisten oikeuksista, aidsista, reilusta kaupasta, globalisaatiosta ja korruptiosta.

Tapahtuman avajaisissa mediatalo Habari Corporationin toimitusjohtaja Jenerali Ulimwengu sanoi, että toisenlainen Tansania on mahdollinen vain jos kansalaisyhteiskunta kykenee painostamaan hallitusta vastuuseen kansalaisilleen ja kuuntelemaan ihmisiä. Tarve toisenlaiselle Tansanialle, jossa kaikki kansalaiset saavat mahdollisuuden hyvään elämään, on suuri. Tämä on seurausta siitä, että kansalaiset ovat jättäneet päätökset maan asioista hallitukselle, joka voi tehdä mitä haluaa ja hallitus puolestaan on jättänyt asiat kansainvälisille avunantajille, jotka voivat tehdä mitä haluavat ilman vastuuta Tansanian kansalaisille.

Ulimwengu sanoi uskovansa sosiaalifoorumin olevan ensimmäinen askel kohti ihmisen oman vastuun tunnistamista toisenlaista Tansaniaa rakennettaessa.

Foorumin kenialaiset osallistujat kertoivat suunnitelmistaan järjestää Itä-Afrikan sosiaalifoorumi ensi vuonna sekä toiveista saada Maailman sosiaalifoorumi Afrikkaan, ja erityisesti Itä-Afrikkaan vuonna 2007. Afrikan sosiaalifoorumi-liike on vasta nuori, ja esimerkiksi joulukuussa Lusakassa järjestettyyn Afrikan sosiaalifoorumiin osallistui vain 14 edustajaa naapurissa sijaitsevasta Tansaniasta.