Uutinen

Talouslama lykkää pörssin avausta Kambodzhassa

Köyhyydestä eroon ponnisteleva Kambodzha on valmistellut osakepörssin avaamista jo pari vuotta. Nyt maa on taipunut odottamaan parempia talousnäkymiä ja siirtämään pörssin avausta.
Timo Kuronen
15.1.2009
TIMO KURONEN1501_tkuronen_Cambodia_atm.jpg

PHNOM PENH -- Kambodzhan osakepörssin avaamista lykätään talousongelmien vuoksi ensi syyskuulta hamaan tulevaisuuteen, päätti Kambodzhan valtiovarainministeriö tammikuun alussa.

Maailmanlaajuinen rahoituskriisi oli iskenyt erityisesti Kambodzhan tekstiiliteollisuuteen ja kiinteistöalalle, eikä hallitus siksi katsonut maan olevan valmis osakemarkkinoiden avaamiseen.

"Sen vuoksi osakepörssin avaamista on lykätty eikä uutta aikataulua ole päätetty", valtiovarainministeriön rahoituslaitososaston johtaja Mey Vann kertoi Phnom Penh Post -sanomalehdelle.

Mey Vannin mukaan pörssi voidaan avata sitten, kun maailmantalous on elpynyt tarpeeksi.

Korean pörssin edustajat yllättyivät Kambodzhan hallituksen päätöksestä. Heidän mukaansa talouskriisin vaikutus ei ole vakava ja pörssi voitaisiin avata jo ensi joulukuussa. Korealaiset ovat rahoittaneet ja muutenkin avustaneet Kambodzhan arvopaperipörssin käynnistämistä.

Yritykset tarvitsevat lisää rahaa

Kambodzha sääti pörssitoimintaa koskevan lain vuonna 2007.

Pääministeri Hun Sen kutsui osakemarkkinoita tuolloin "kapitalistisen talouden elinhermoksi" ja lisäsi, että maahan täytyy saada rahoitusta muualtakin kuin kehitysavusta ja pankkilainoista. Pörssi lisäisi maahan suuntautuvia investointeja.

Osakemarkkinoita ovat toivoneet myös Kambodzhan suurimmat matkailu- ja rakennusalan yritykset, jotka haluavat lisää pääomaa toimintansa laajentamiseksi.

Paikallisilta liikepankeilta yritykset saavat vain pienehköjä lainoja yli kymmenen prosentin vuosikorolla, eikä yritysten luottokelpoisuus riitä ulkomaisen rahoituksen saamiseen.

Myös itse pankkisektori on Kambodzhassa varsin heikko: vain johtava paikallinen pankki Acleda on saanut kansainvälisen luottokelpoisuusluokituksen. Acleda oli alun perin kansalaisjärjestö, joka aloitti mikroluottojen antamisen pienyrittäjille 1990-luvulla.

Kansa ei ymmärrä osakemarkkinoita

Pörssin tulon viivästyminen saa monen kambodzhalaisen asiantuntijan hyväksynnän. Pörssiin listautumista suunnitelleen Acleda-pankin pääjohtajan In Channyn mukaan suurin osa yrityksistä ja kansasta ei vielä ymmärrä osakepörssin toiminnasta mitään.

"Osakemarkkinat voivat toteutua vain, jos yritykset ovat kelvollisia listautumaan. Realistinen tavoite pörssin avaamiseksi on vuosi 2012", In Channy totesi äskettäin päivälehden haastattelussa.

Pörssilain mukaan yritysten kirjanpito on hyväksytettävä ulkopuolisilla tilintarkastajilla viisi vuotta ennen pörssimarkkinoille pyrkimistä.

Kriitikot huomauttavat, että yritysten pörssikuntoon saaminen teettää vielä paljon töitä maassa, joka on Transparency Internationalin mukaan yksi maailman pahimmin korruptoituneista. Kambodzhan suurimmat yritykset ovat menestyneet hallitukselta saamiensa etuoikeuksien vuoksi.

Joka kolmas elää köyhyydessä

Kambodzhan kansantalous on kasvanut 2000-luvulla nopeasti, parhaimmillaan yli 10 prosentin vuosivauhtia. Varsinkin matkailu- ja muut palvelut ovat harpponeet eteenpäin, mutta aiempi talousveturi vaatetusteollisuus on joutunut kovaan kilpailuun Vietnamin ja Kiinan kanssa.

Kaksi kolmannesta kambodzhalaisista saa edelleen elantonsa pieniltä riisipelloilta, ja dollarin köyhyysrajan alapuolella elää noin kolmannes väestöstä.

Länsimaat ja Kiina antavat Kambodzhalle kehitysapua lähes miljardin dollarin verran vuodessa, lähinnä sosiaalisektorille ja infrastruktuurin kehittämiseen.

Laos ei luovuta

Myös pieni sisämaavaltio Laos haluaa seurata Kiinan ja Vietnamin esimerkkiä ja perustaa kapitalistiset osakemarkkinat kommunistiseen maahan.

Kambodzhan tapaan myös Laos luottaa pörssin avaamisessa Korean tarjoamaan apuun. Alun perin tukea haettiin myös Maailmanpankilta, mutta pankki ei apuun ryhtynyt: se piti pörssin perustamista ennenaikaisena ja vaati, että Laosiin pitää ensin rakentaa toimiva pankkijärjestelmä.

Nyt maassa on pari liikepankkia ja ensimmäiset toimivat pankkiautomaatit.

Myös Laosin kansantalous on viime vuosina kasvanut, ennen kaikkea energia- ja kaivannaissektoreiden ulkomaisten sijoitusten ansiosta. Maa on silti edelleen riippuvainen kehitysavusta, mutta tämä, saati talouslama, ei ole hetkauttanut laosilaisten uskoa pörssiin.

Maan arvopaperimarkkinoiden perustamiskomitean puheenjohtaja Dethphouvang Moularat kertoi tammikuun alussa Vientiane Times -lehdelle, ettei kriisillä ole vaikutusta Laosin suunnitelmiin pörssin perustamiseksi.

"Olemme luottavaisia, että osakemarkkinat perustetaan vuonna 2010", hän sanoi.

Asiantuntijoiden mukaan Laosin pörssiin kuitenkin kelpaa pato- ja kaivosyritysten lisäksi vain Lao Brewery -olutpanimo, josta puolet on Carlsbergin omistuksessa.