Uudessa turvallisuuspolitiikassa Yhdysvaltain armeija haluaa valloittaa kansojen sydämet ja mielet. Korpraali Danielle Robinson korjasi sairaalan kattoa Mongoliassa elokuussa 2011.
Kuva:
The U.S. Army
Uutistausta

Syyskuun 11. vei kehitysavun mukaan turvallisuuspolitiikkaan

Turvallisuus, diplomatia ja apu kulkevat yhä enemmän käsi kädessä. Erityisesti humanitäärisen avun puolella linkki on merkittävä ja äärimmäisen ongelmallinen, sanovat asiantuntijat.
Esa Salminen
12.9.2011

Eilen tuli kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun lentokoneet törmäsivät World Trade Centeriin New Yorkissa. Sen jälkeen kehitysyhteistyö ja humanitaarinen apu eivät ole olleet entisellään.

Syyskuun yhdennentoista päivän terrori-iskun jälkeen kehitysyhteistyökentällä alettiin pian puhua hauraista valtioista, radikalisoitumisesta ja vakauttamisesta, kirjoittaa Andrew Norton, ODI-ajatushautomon tutkimusjohtaja taustamuistiossaan.

Kehitysavun puolestapuhujat saivat hetkessä uuden, entistä painavamman tuen vanhan argumentin taakse: on kaikkien turvallisuuden kannalta parempi, jos turvallisuusuhkia ehkäistään vähentämällä köyhyyttä ja epätasa-arvoa. Uusi, epävarma ja pelokas asenne on myös vaikuttanut merkittävästi siihen, miten kehitysyhteistyötä tehdään.

Politiikan tasot linkittyneet

"Ilmiö ei rajoitu Yhdysvaltoihin, vaan on yleismaailmallinen", sanoo Mika Aaltola, joka johtaa Ulkopoliittisen instituutin globaalin turvallisuuden tutkimusohjelmaa.

"Syyskuun yhdennentoista päivän tapahtumien suurimpia seurauksia on ollut, että se katalysoi sellaista kehitystä, jossa sisäinen ja ulkoinen turvallisuus linkittyvät toisiinsa."

"Ulkoiseen turvallisuuteen on perinteisesti kuulunut valtioiden turvallisuus: kriisit, konfliktit ja sodat. Nyt politiikan tasot ovat linkittyneet toisiinsa, eli kehityspolitiikka ja humanitäärinen apu on linkitetty turvallisuuspolitiikkaan."

Vaikka yhteistyö turvallisuusjoukkojen ja sotilaiden kanssa saattaa olla Andrew Nortonin sanoin epämukavaa, hänestä laajempi turvallisuusajattelu on tuonut mukanaan hyviäkin asioita. On ymmärretty, että köyhyyden vähentäminen on hyvin vaikeaa konfliktien ja väkivallan keskellä.

Terrorismi jätti muut asiat varjoonsa

"Keskittyminen terrorismiin, Irakiin ja Afganistaniin aiheutti sen, etteivät länsimaat, erityisesti Yhdysvallat, kunnolla huomanneet idän suurten talouksien nousua tai eivät ainakaan osanneet reagoida siihen riittävän strategisesti ja hyvissä ajoin", kirjoittaa Norton.

Vähälle huomiolle jäivät myös islamilaisessa maailmassa tapahtuneet oikeat muutokset — ne, jotka johtivat dramaattisiin yhteiskunnallisiin ja poliittisiin muutoksiin Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa äskettäin.

Hätäavun pyhä itsenäisyys mennyttä

Jos kehitysyhteistyöpuolella yhteistyö sotilaiden ja turvallisuuspolitiikan kanssa saattaa olla epämukavaa, on se humanitäärisellä puolella ollut jopa vaarallista.

"Melkein 150 vuoden ajan humanitääristä työtä on leimannut pari perusperiaatetta", kirjoittaa tutkimusinstituutti Brookinsin Elizabet Ferris. Humanitääriset toimijat ovat olleet riippumattomia maiden hallituksista, ne eivät ole ottaneet kantaa poliittisiin konflikteihin ja ne ovat olleet puolueettomia sen suhteen, ketä autetaan. Puolueettomuus on turvannut niin avun perille menon kuin työntekijätkin.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana monet ovat viitanneet näille periaatteille vaarallisella tavalla kintaalla. Sotilaat jakavat humanitääristä apua ja kansalaisjärjestöjä käytetään ulkopoliittisten intressien käsikassaroina.

Kyseessä on Mika Aaltolan mukaan Yhdysvaltain "winning the hearts and minds of people" -strategia, jossa Yhdysvallat haluaa olla humanitäärinen toimija.

"Jos katsoo Naton kuvastoja Afganistanista, ei siellä juuri näy taistelukuvia, vaan niissä sotilaat toimittavat humanitaarista apua. He haluavat näyttää olevansa mukana rakentamassa Afganistanin valtiota."

"Se on äärimmäisen ongelmallista. Humanitaarisen avun tila on kadonnut tai ainakin kaventunut. Ennen konfliktin osapuolten lisäksi oli toimijoita, jotka takasivat puolueetonta huolenpitoa. Tässä uudessa ajattelussa nämä toimijat on integroitu turvallisuustoimijoihin, mikä vie pois mahdollisuuden neutraalilta työltä."

Uusia sanoja, uusia lakeja

Kokonaisvaltainen kriisinhallinta on Aaltolasta hyvä esimerkki siitä, kuinka nykyään puhutaan kauniilla käsitteillä, muttei ehkä toimita niiden mukaisesti. Kuka nyt voisi vastustaa kokonaisvaltaista työtä?

"Se kuulostaa äkkiseltään järkevältä, mutta on käytännössä johtanut siihen, ettei esimerkiksi Afganistanissa ole kolmansia, välittäviä osapuolia. Jos joku järjestö on halunnut tulla tällaisille alueille vaikka perustamaan sairaalaa, on Nato suhtautunut siihen hyvin epäillen."

"Nyt eletään orwellimaisessa todellisuudessa, jossa uusilla käsitteillä, joilla ennen kuvattiin kehitysyhteistyötä ja humanitääristä apua, kuvataan sotaa ja sodankäynnin välineitä."

Elizabet Ferris huomauttaa myös, että humanitäärinen diplomatia on kriminalisoitu.

Vuoden 2001 jälkeen Yhdysvallat on säätänyt lakeja, joiden mukaan tuen antaminen terroristijärjestöille on ankarasti rangaistavaa. Sekin voi näyttää päällepäin ymmärrettävältä, mutta lakeja on sovellettu myös tapauksiin, joissa ihmiset ovat antaneet vettä terroristeille — jotka ovat uhanneet heitä aseilla.

Tällä hetkellä lainsäädäntö myös estää Yhdysvaltoja ja yhdysvaltalaisia järjestöjä tukemasta nälänhädän uhreja Somaliassa, sillä hädänalaisia alueita hallitsee terroristiryhmä al-Shabaab.