Kuva:
Shutterstock
Uutinen

Suomi ratkaisee kantansa rahoitusmarkkinaveroon lähiviikkoina

Tärkeä päätös Suomen lähtemisestä yhdeksän maan kesken suunniteltavaan rahoitusmarkkinaveroon siirtyy hallituspuolueiden puheenjohtajien sekstettiin. Täten se lykkäytyy "lähiviikoiksi".
Esa Salminen
13.9.2012

Saksa etsii paraikaa yhdeksää maata rahoitusmarkkinaveron etujoukkoihin. Suomi on osa kahdeksan maan joukkoa, joka on vastaanottanut kirjeen, jossa Saksa tiedustelee maiden halukkuutta olla mukana rahoitusmarkkinaverossa.

Euroopan unionin huippukokouksessa kesäkuussa päätettiin, ettei koko EU:n laajuista veroa saada aikaiseksi. Saksa etsii nyt joukkoa, joka voisi ottaa veron käyttöön niin sanotun laajennetun yhteistyön periaatteen mukaisesti

Asian piti Kepan saamien tietojen mukaan olla hallituksen EU-ministerivaliokunnan asialistalla 14. syyskuuta, mutta nyt sen käsittely on siirretty hallituspuolueiden puheenjohtajien keskusteluun, niin sanottuun sekstettiin. Sekstetin ylimääräinen kokous on määrä pitää lähiviikkoina, kun ministerien kalentereista löytyy yhteistä aikaa.

Kepa ja joukko suomalaisia kehitysjärjestöjä lähestyi hallitusta alkuviikosta kirjeellä rahoitusmarkkinaveron puolesta.