Uutinen

Suomi – pohjoismaisen kehitysyhteistyön peränpitäjä

Ruotsi, Norja ja Tanska ovat kehitysyhteistyön eliittiä, sillä ne ovat jo vuosikymmeniä ohjanneet kansantulostaan kehitysapuun vähintään YK:n suosittaman 0,7 prosenttia. Suomi samaistaa itsensä osaksi tätä etujoukkoa - mutta millä eväin?
Sanna Jäppinen
6.2.2006

Gunvor Kronman (Kuva: Sanna Jäppinen)Suomi esiintyy kansainvälisesti kernaasti osana kehitysyhteistyön ykköskaartia muiden Pohjoismaiden jatkona.

"Maailmalla kuulee jatkuvasti kriittisiä ääniä. Suomi on lipsunut 0,7-klubista, ja tilannetta on siedetty jo pitkään – nyt meiltä vaaditaan samaa kuin muilta", toteaa Gunvor Kronman. Hän johtaa puhetta kehityspoliittisessa toimikunnassa (KPT), joka seuraa hallituksen kehityspoliittisen ohjelman toteuttamista, ja toimii Hanasaaren ruotsalais-suomalaisen kulttuurikeskuksen johtajana.

"Vaikutukset ovat jo näkyneet keskeisillä kehityspoliittisilla areenoilla, kuten YK:ssa ja EU:ssa, joissa Suomi saattaa joutua sellaiseen joukkoon, jossa ei juuri voi vaikuttaa."

Miksi Suomi tyytyy olemaan minimisuorittaja?

Kepan 8. helmikuuta julkaistavassa "Näin naapurissa" -raportissa Suomen kehityspolitiikan linjauksia ja käytäntöä verrataan kehitysyhteistyön edelläkävijämaihin eli Ruotsiin, Norjaan, Tanskaan, Alankomaihin ja Irlantiin. Irlantia lukuun ottamatta maat ovat saavuttaneet kehitysrahoituksessaan YK:n suosittaman 0,7 prosenttia kansantulosta, ja esimerkiksi Ruotsin tavoitteena on yksi prosentti .

Suomi saavutti 0,7-tason 1990-luvun alussa, mutta lamavuosien leikkausten jälkeen ei ole päästy lähellekään. Hallitusohjelman tavoitteena on saavuttaa 0,7 prosenttia vuoteen 2010 mennessä, mutta tälle vuodelle budjettiesitykseen kirjattu 0,42 prosenttia jättää paljon kirittävää.

Rahoitus ei ole ainoa kauneusvirhe Suomen kehityspoliittisessa imagossa. Gunvor Kronman ihmettelee esimerkiksi Suomen päätöstä jättäytyä pois kehittämästä YK:ssa vaihtoehtoisia kehitysyhteistyön rahoitusinstrumentteja. Mukana on jo lähes 80 maata.

Kepan raportissa silmiinpistävä ero Suomen ja edelläkävijämaiden välillä on Suomen heikko panos kaikkein köyhimpien maiden suuntaan. Suomen tähtäimessä on YK:ssa sovittu vähimmäistavoite: köyhimpien maiden apu nostetaan vähitellen 0,15 prosenttiin kansantulosta, siinä missä vertailumaiden taso on jo nyt lähes kaksinkertainen.

"KPT puuttui tähän asiaan viimevuotisessa lausunnossaan hallitukselle, ja uskon että vuoden aikana on jo saatu aikaan hieman parannusta", Kronman toteaa. "Poliittinen ohjelma on kyllä selvä ja ministeri Paula Lehtomäki oli hyvin selkeä kannassaan. Ulkoministeriössä tehdään paljon oikeita asioita, mutta resurssien uudelleenohjaus on liian hidasta."

Myös kapasiteettipula Suomen edustustoissa kehitysmaissa on todellisuutta. "Olin tutustumassa Tansaniassa Suomen ja Ruotsin antamaan budjettitukeen. Eron maiden välillä huomasi selkeästi, sillä lähetystöt olivat samassa rakennuksessa: siinä missä Ruotsilla oli kymmenen virkamiestä hoitamassa asiaa, Suomella oli yksi", Kronman kertoo esimerkkinä.

Miten lisätä kehityspolitiikan painoarvoa?

Linjauksien tasolla Suomi on samalla viivalla muiden Pohjoismaiden kanssa. Kepan selvityksestä käy ilmi, että kaikki painottavat köyhyyden vähentämistä päätavoitteena, politiikan eri lohkojen johdonmukaisuutta, kehitysyhteistyön keskittämistä maittain ja sektoreittain sekä köyhien maiden päätösvaltaa omasta kehityksestään.

Mistä sitten kiikastaa, kun käytännössä Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa poliittista tahtoa tavoitteiden toteuttamiseksi on löytynyt enemmän?

"Ensinnäkin on historiallisia syitä: Suomi on ollut suljetumpi, homogeenisempi ja köyhempi maa. Vaikkapa Ruotsi on paljon syvemmin kansainvälinen – jo siitä syystä, että maan väestöstä viidennes on peräisin muualta", Kronman toteaa.

"Toisekseen esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassa kehitysyhteistyö ja rauhanrakentaminen ovat oikeasti merkittäviä politiikan alueita, ja poliitikot tulevat valituiksi myös näiden teemojen ansioista."

Kronman uskoo, että teemojen painoarvoa on selvästi lisännyt massiivinen viestintä. "Norjan ja Ruotsin ulkoministeriöillä on ollut merkittävät budjetit kehitystiedotukselle. Maailma on tuotu lähelle, ja se on muokannut mielipiteitä."

Suomessakin asia on viime aikoina huomioitu ainakin paperilla. Viimeksi helmikuun alussa opetusministeriön työryhmä esitti, että kansainvälisyyskasvatuksen arvot ja teemat tulee sisällyttää kaikkiin keskeisiin poliittisiin linjauksiin.

"Kehitystiedotuksessa myös kansalaisjärjestöillä on erittäin tärkeä rooli. Niiden julkaisemilla lehdillä ja muulla materiaalilla on mielestäni arveltua suurempi merkitys ihmisten maailmankuvan rakentamisessa", Kronman toteaa.

Mihin tarvitaan pohjoismaista kehityspolitiikkaa?

Onko nykypäivänä sitten edes tarvetta erilliseen pohjoismaiseen kehitysyhteistyöhön tai kehityspolitiikkaan? Yhä kansainvälistyvämmässä maailmassa kun Suomenkin keskeisenä viiteryhmänä lienee EU.

"Mielestäni Pohjoismaat ovat olleet liian arkoja viimeiset kymmenen vuotta, Suomen ja Ruotsin liityttyä EU:hun, Kronman arvioi. "On pelätty blokkiutumista, vaikka unionissa on esimerkiksi Benelux-maiden ja Välimeren maiden yhteistyötä. On selvä, että yhdessä maat pystyvät ajamaan asioita paremmin kuin yksin."

Paradoksaalisesti kyllä, Kronmanin mukaan samaan aikaan Pohjoismailta on jäänyt huomaamatta se, kuinka merkittävä toimija EU on kehityspolitiikassa ja se, että "me olemme EU". Suomella ja muilla Pohjoismailla on vielä rooli hakusessa niin unionin kehitys-, ulko- kuin turvallisuuspolitiikankin suhteen.

Liittoutumalla ja aktiivisesti toimimalla voitaisiin Kronmanin mukaan ajaa niitä asioita, joihin halutaan vaikuttaa. "Suomella on tulevalla EU:n puheenjohtajuuskaudellaan mahdollisuus profiloitua kehityskysymyksiin ja antaa kuuluvuutta pohjoismaiselle äänelle, esimerkiksi korostamalla tarvetta johdonmukaisuuteen politiikan eri lohkoilla."

Johdonmukaisuus-teemassa Suomella saattaisi olla annettavaa myös muiden Pohjoismaiden suuntaan ja mahdollisuus kerrankin kulkea edelläkävijänä edelläkävijöiden joukossa.

"Suomen uusi kauppapoliittinen ohjelma on esimerkki yrityksestä yhdistää kauppa ja kehitys – Ruotsissa tässä ei olla päästy vielä lähellekään. Suomen työtä seurataan muissa Pohjoismaissa suurella mielenkiinnolla", Kronman toteaa.


"Näin naapurissa" -raportti julkistetaan eduskunnan lisärakennuksessa 8. helmikuuta.

Lisää tietoa aiheesta