Uutinen

Suomen sosiaalifoorumi järjestetään kuudetta kertaa

Helsingissä 21.-22.4. pidettävässä Suomen sosiaalifoorumissa järjestöt tarjoavat yli 70 keskustelutilaisuutta, työpajaa ja muuta tapahtumaa.
Sanna Jäppinen
19.4.2007

"Suomen sosiaalifoorumi noudattaa Maailman sosiaalifoorumin perusjulistuksen periaatteita, eli foorumilla ei ole omaa poliittista sisältöä vaan järjestävät tahot muovaavat sisällön", kertoo Olli-Pekka Haavisto Suomen sosiaalifoorumin työryhmästä.

Maailman sosiaalifoorumi kokoontui ensi kerran vuonna 2001, ja sen perusajatuksena oli ja on etsiä vaihtoehtoja vallitsevalla talouspoliittiselle ajattelulle.

Sosiaalifoorumien ideana on myös prosessimaisuus. "Ei ole kyse vain muutaman päivän aikana pidettävistä seminaareista ja työpajoista vaan siitä, että eri järjestöt järjestävät tilaisuuksia yhdessä. Näin syntyy dialogia, ja vuodesta toiseen yhdessä tekeminen on hyvinkin kehittänyt järjestöjen verkottumista", Haavisto toteaa.

"Tämä ei siis ole mikään erillinen prosessi, vaan tavoitteena on, että sosiaalifoorumi hyödyttää mukana olevia tahoja."

Kuudetta kertaa pidettävässä Suomen sosiaalifoorumissa on yli 70 tapahtumaa, joiden teemat vaihtelevat uraaninlouhinnasta lapsiperheiden köyhyyteen ja hyvinvointivaltion tilaan.

Etelän järjestöt puhuvat nyt ekologisesta velasta

Tämän vuoden tammikuussa Nairobissa Keniassa pidetyn Maailman sosiaalifoorumin terveisiä Suomeen tuo muun muassa malawilainen taloustieteilijä Francis Ng'ambi, joka työskentelee Etelä-Afrikassa Economic Justice Network -järjestössä.

Ng'ambi puhuu ekologisen velan käsitteestä, jonka Afrikan ja muiden Etelän maiden kansalaisjärjestöt ovat viime vuosina ottaneet käyttöön laajentaakseen velkakysymyksistä käytävää keskustelua. Ekologisella velalla viitataan siihen, että vauras Pohjoinen elää ekologisessa mielessä usein köyhien maiden luonnonvarojen kustannuksella.

Ng'ambi kertoo esimerkin Mosambikista. "Sambesi-joessa on useita patoja, ja suurin osa niistä ei ole Afrikan valtioiden omistuksessa. Esimerkiksi Mosambikissa on Portugalin omistama pato, jolla tuotettua sähköä viedään muihin maihin, eikä Mosambik hyödy siitä."

Mosambik saa kuitenkin kantaakseen padosta aiheutuvat haitat. "Padot ovat yksi syy Mosambikia viime aikoina vaivanneisiin tulviin. Sambesi-joen padot eivät toimi yhteistyössä, ja niitä avataan ja suljetaan, miten sattuu", Ngámbi toteaa.

"On hyvä tuoda asiaa esille myös täällä, sillä moni patojen omistajista on EU:n jäsenmaa", Ng'ambi toteaa. "Toivon, että kansalaisyhteiskunta Suomessakin tulee mukaan kampanjointiin."

Huomio maahanmuuttopolitiikkaan

Kotimaan teemoista foorumissa esille nousee esimerkiksi maahanmuuttopolitiikka ja erityisesti tilapäisellä B-luvalla Suomessa oleskelevat maahanmuuttajat. Vuonna 2006 lupia myönnettiin yli 300.

B-lupia on myönnetty pääasiassa Somaliasta, Irakista ja Afganistanista tulleilla hakijoille, ja monia heitä uhkaa palautus konfliktialueilla, kun pysyvää oleskelulupaa ei myönnetä. Ulkomaalaisvirasto on päättänyt aloittaa palautukset Afganistaniin ja Pohjois-Irakiin.

B-lupa myönnetään, kun maahanmuuttajan ei katsota tarvitsevan suojelua, mutta teknisistä syistä - kuten sisällissodan takia - heitä ei myöskään käännytetä takaisin. B-lupalaiset elävät Suomessa ilman pääsyä työhön, koulutukseen ja peruspalveluihin.

"Kansainvälinen suojelujärjestelmä ei pysty vastaamaan konfliktialueilta pakenevien tilanteisiin", Katja Tuominen B-lupakampanjasta kertoo. "Aloite kampanjasta on noussut B-luvalla elävien ihmisten ahdingosta."

Sosiaalifoorumissa B-luvalla Suomessa oleskelevat ulkomaalaiset kertovat kokemuksistaan, ja foorumin yhteydessä järjestetään myös mielenosoitus B-lupalaisten oikeuksien puolesta.

"Vastaanottokeskuksessa on huonot oltavat: terveydenhuolto ei ole kunnollista, eikä meillä ole mahdollisuutta osallistua suomen kielen kursseille. Juuri kielen osaamattomuus vaikeuttaa eniten kotoutumista", toteaa somalialainen Ahmed Abdrisaaq, joka on tullut Suomeen vuosi ja kahdeksan kuukautta sitten.

"Haluaisin tehdä työtä ja tulla kunnon veronmaksajaksi", mies toivoo.

Suomen sosiaalifoorumi pidetään 21.-22.4. Arbiksella Helsingissä, os. Dagmarinkatu 3.

Lisää tietoa aiheesta