Uutinen

Suomen Punaiselta Ristiltä miljoona markkaa Aasian tulviin

Outi Pärnänen
26.9.2000

Avuntarve tulvien valtaamilla alueilla kuudessa Aasian maassa jatkuu ainakin koko loppusyksyn, vetoaa Suomen Punainen Risti. SPR lähettää yhteensä miljoona markkaa Intiaan, Nepaliin, Kambodzhaan, Vietnamiin ja Pohjois-Koreaan. SPR:n 20. Nälkäpäivä-keräys alkaa huomenna torstaina ja jatkuu lauantaihin.

Intiassa tulvat ovat aiheuttaneet merkittävää tuhoa eri puolilla maata. Länsi-Bengal on kärsinyt eniten, sillä sen läpi virtaa kolme suurta jokea, jotka saavat alkunsa Himalajan vuoristosta ja päätyvät Bengalinlahdelle, kertoo Jürgen Weyand, joka johtaa kansainvälisen Punaisen Ristin avustustyötä tulva-alueella.

Weyand on SPR:n lähettämä avustustyöntekijä. Toinen suomalainen, lääkäri Jari Vainio aloittaa työt Länsi-Bengalissa ensi viikon alussa.

Punaisen Ristin vapaaehtoiset pelastavat saarroksiin jääneitä ihmisiä, jakavat avustustarvikkeita ja muistuttavat puhtaan juomaveden tärkeydestä.

- Nepalissa Punainen Risti on auttanut noin 8000 perhettä, mutta nyt varastot alkavat tyhjetä. Sen vuoksi kansainvälinen Punainen Risti pyytää lisää rahaa, kertoo SPR:n lähettämä Erkki Banerjee Kathmandusta.

Nepalissa suunnitellaan myös jälleenrakennusta. Punainen Risti aikoo muun muassa hankkia tonttimaata ja rakentaa talot maattomiksi jääneille 500 perheelle.

Sadotta ja koditta jääneiden auttaminen sekä jälleenrakennus vievät kuukausia. Riisisadot jäivät korjaamatta Vietnamissa ja Kambodzhassa. Kambodzhassa Punainen Risti auttaa puolta miljoonaa, pääasiassa Mekong-joen varrella asuvaa ihmistä. Pohjois-Koreassa Punainen Risti korjaa taloja ja jakaa hätäapua 6000 elo-syyskuun vaihteessa riehuneen myrskyn ja sen synnyttämien tulvien uhreille.

SPR on tänä syksynä lähettänyt jo puoli miljoonaa markkaa Intiaan ja 200 000 markkaa Bangladeshiin tulva-apuun.

Aasiaa vaivaa myös kuivuus. SPR on lähettänyt 200 000 markkaa Intiaan ja Pakistaniin, niiden kuivuusalueille kansainvälinen Punainen Risti pyytää apua 80 000 ihmiselle.