Uutinen

Suomen Punainen Risti antaa puoli miljoonaa Intian tulva-apuun

Elina Parviainen
13.8.2000

Suomen Punainen Risti lähettää puoli miljoonaa markkaa Intian tulvista kärsiville. Rahaa tarvitaan nopeasti, sillä Punainen Risti varautuu tilanteen huononemiseen. Kansainvälinen Punainen Risti pyysi tänään 23 miljoonaa markkaa Intiaan.

Yli neljä miljoonaa ihmistä on kärsinyt Pohjois-Intian tulvissa ja mutavyöryissä. Suurin osa heistä elää Assamin alueella, missä yli kolme miljoonaa ihmistä on lähtenyt kodeistaan. Punainen Risti varautuu tilanteen huononemiseen. Tuhannet ihmiset ovat vielä ruuatta saarroksissa, ja taudit leviävät likaisen veden mukana. Monsuunisateiden arvoidaan jatkuvan syyskuun puoliväliin asti. Ne alkoivat jo kesäkuussa.

Katastrofivarastot ovat nyt hupenemassa, ja rahaa tarvitaan nopeasti. Punainen Risti keskittyy ensivaiheessa 200 000 ihmisen auttamiseen seuraavan kolmen kuukauden aikana.

Punaisen Ristin vapaaehtoiset ovat koko kesän osallistuneet pelastustöihin. He ovat järjestäneet lääkkeitä, ruokaa, vettä, vaatteita ja huopia tulvia pakeneville ihmisille.

Riisisato jäi korjaamatta Kambodzhassa

Punainen Risti avustaa myös Bangladeshin ja Kambodzhan tulva-alueilla. Bangladeshissa sateet ja Intiasta virtaavat tulvat ovat jättäneet jo satoja tuhansia perheitä kodittomiksi. Kaksi kuukautta jatkuneet sateet ovat murentaneet maan pohjoisosan jokivalleja ja penkereitä niin, että ainakin yli sata tuhatta perhettä voi vielä joutua pakenemaan.

Kambodzhassa Mekong-joen tulvat alkoivat heinäkuussa, juuri ennen riisisadon kypsymistä. Yli 60 000 hehtaaria peltoja on jäänyt veden alle.

Viljelijät pelkäävät joutuvansa ottamaan uusia lainoja, jotta he voivat tehdä uudet kylvöt, kertoo Seija Tyrninoksa, kansainvälisen Punaisen Ristin toimiston päällikkö Phnom Penhistä. Punainen Risti avustaa kuudessa maakunnassa.

11.8.2000/OP

Suomen Punaisen Ristin katastrofirahasto: Merita Pankki 221918-68000, Leonia 800019-225005, muut pankit 9200. Lahjoituspuhelin 0600-412777 (60 mk/puhelu + pvm). www.redcross.fi

Lisätietoja:
kansainvälisen avun koordinaattori Elina Parviainen, (09) 129 3286, 040 772 0841; tiedottaja Outi Pärnänen, (09) 129 3266, 040 508 4686;
New Delhi: kansainvälisen Punaisen Ristin tiedottajat Patrick Fuller ja Solveig Olafsdottir, +911 9810099794; lääkäri Jari Vainio saapuu alkuviikolla Intiaan (Turkista, missä hän vastaa kansainvälisen Punaisen Ristin lääkintätyöstä viime syksyn maanjäristysten tuhoamilla alueilla)
www.redcross.int, www.ifrc.org (kansainvälinen Punainen Risti)