Kuva:
IStock
Uutinen

Sudanin al-Bashir: Afrikan velat on mitätöitävä

Afrikan maille on taattava taloudellinen itsenäisyys, Sudanin presidentti Omar al-Bashir vaati maansa isännöimässä Afrikan valtiovarainministerien ja kansainvälisten rahoituslaitosten kokouksessa.
Sanna Jäppinen
23.8.2013

"Valtaosa Afrikan maista kärsii rahoitusvajeesta infrastruktuurihankkeiden suhteen, ja tämä hidastaa maanosan kehitystä", totesi Sudanin presidentti Omar al-Bashir Khartumissa kokoontuvan Afrikan maiden valtiovarainministerien sekä Maailmanpankin ja IMF:n Afrikan-johtajien tapaamisen avajaisissa 21. elokuuta. 

Kaksipäiväisen kokouksen tavoitteena on miettiä kestäviä ratkaisuja energian- ja sähköntuotannon sekä maatalouden hankkeiden rahoitukseen sekä velanhoitoon.

Al-Bashirin mielestä rahoitusvaje voitaisiin korjata siten, että teollisuusmaat mitätöisivät velkansa Afrikan maille, Africa Review -sivusto uutisoi.

Sudanin presidentti vaati myös kokouksen osanottajia julistamaan Afrikan taloudellisesti itsenäiseksi, sillä huimien luonnonvarojen sekä inhimillisten resurssien avulla maanosalla on mahdollisuus nousta uudeksi talousmahdiksi, Sudan Tribune -lehti kirjoittaa.

"Sudanin ovet ovat auki ulkomaisille sijoittajille kaikilla sektoreilla, erityisesti maatalouden ja infrastruktuurin parissa", al-Bashir ilmoitti.

Monet kansalaisjärjestöt – sekä Norjan valtio – ajavat niin sanottujen vastuuttomien velkojen, kuten korruptoituneiksi tiedetyille diktaattoreille aiemmin myönnettyjen lainojen mitätöintiä. Edelleen vallassa oleville diktaattorien kohdalla pitäisi velkakampanjoijien mielestä pyrkiä entistä tiukemmin noudattamaan YK:ssa sovittuja vastuullisen lainanannon periaatteita eli lainanantajien tulisi varmistua siitä, että velallismaan edustajat haluavat ottaa lainan maan kansalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi. 

Omar al-Bashiria on syytetty kansainvälisessä rikostuomioistuimessa sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.