Uutinen

Stora Enso mukana riistämässä maita paikallisilta Thaimaassa

Otto Miettinen
11.10.2000

Suomalainen metsäjätti Stora Enso on Thaimaassa mukana sellutehdashankkeessa, jonka seurauksena paikallisilta riistetään heidän maansa. Stora Enso omistaa 20% thaimaalaisesta Advance Agro yhtiöstä, jolla on kaksi sellutehdasta Itä-Thaimaassa. Puu sellutehtaille tulee eukalyptusviljelmiltä, jotka perustetaan hallitukselta saadulle maalle. Yhtiön käyttämillä mailla on kuitenkin ollut muita käyttäjiä jo pitkään.

"Advance Agron toiminnan takia alueen asukkaat menettävät maansa ja joutuvat muuttamaan muualle. Yhtiö on näin luonut laajan sosiaalisen ongelman", toteaa Suomessa vieraileva Montree Chantawong thaimaalaisesta ympäristöjärjestöstä Project for Ecological Recoverysta. Tyytymättömyys on levinnyt laajalle plantaasialueen asukkaiden keskuudessa, ja he ovat protestoineet yhtiötä vastaan mm. valtaamalla maitaan takaisin ja vetämällä yhtiön oikeuteen.

Advance Agro hallitsee tällä hetkellä 31 000 hehtaaria maata. Hallitus on vähäistä korvausta vastaan luovuttanut näiden alueiden käyttöoikeuden yhtiölle, eikä tunnusta paikallisten ihmisten oikeutta heidän perinteisesti omistamaansa maahan. Yli tuhat ihmistä joutuu muuttamaan pois yhtiön mailta. Lisäksi paikallisten hoitamat yhtiön sopimusviljelmät kattavat 46 000 hehtaarin alueen.

Laajennussuunnitelmat uhkaavat

Advance Agro ja Kiinan hallitus ovat perustaneet yhtiön, joka on aikeissa rakentaa uuden sellutehtaan plantaaseineen Thaimaahan. Sellu on tarkoitus viedä Kiinaan. Tämä projekti vaatii 120 000 hehtaaria uusia plantaaseja tehtaan puuntarpeen tyydyttämiseksi. Sen aiheuttamat ongelmat tulevat olemaan samankaltaisia kuin Advance Agron nykyisten tehtaiden ollessa kyseessä: "Vähintään tuhat ihmistä on vaarassa joutua väistymään uusien plantaasien tieltä. Paikallisia painostetaan muuttamaan yhtiön tarjoamaa korvausta vastaan. Käytännössä tarjouksen hylkääminen on mahdotonta", Chantawong kertoo.

Maanomistus on Stora Enson ja Advance Agron toiminnan keskeisin ongelma. Selluviljelmistä aiheutuu lisäksi välillisesti haittaa metsille, kun viljelmien tieltä muuttamaan joutuvat ihmiset siirtyvät metsäalueille ja raivaavat viljelysmaata. Yhtiön viljelmien lähistöllä sijaitsevat Khao Yain kansallispuisto ja luonnonsuojelualue kärsivät tästä. Itse viljelmien tieltä ei raivata laajoja alueita metsää.

Thaimaalainen Advance Agro omistaa vuonna 1996 käynnistyneen sellu- ja paperitehdaskompleksin Tha Toomissa Itä-Thaimaassa, sellukapasiteetiltaan 427 000 t/a. Yhtiön suurin omistaja on thaimaalainen Soon Hua Seng Group. Euroopan suurin metsäyhtiö Stora Enso on toiseksi suurin omistaja 19% osuudella. Advance Agro ja Kiinan hallitus suunnittelevat 750 000 t/a sellutehtaan rakentamista Itä-Thaimaahan.