Kuva:
Shutterstock
Uutinen

Solidaarisuuden kumppanilta kavallettiin – UM saa rahansa takaisin

Solidaarisuuden kumppanijärjestö on joutunut jättikavalluksen uhriksi. "Rikollista toimintaa ei voi kustantaa verorahoilla", järjestön toiminnanjohtaja sanoo.
Topi Kanniainen
9.1.2013

Solidaarisuuden seksuaali- ja ihmisoikeuksiin erikoistunut paikallinen kumppanijärjestö Concern for Children and Women Empowerment on joutunut suuren kavalluksen uhriksi.

Solidaarisuuden teettämän erityistilintarkastuksen mukaan järjestön hankkeen varoja on kavallettu vuosina 2009-2012 yhteensä 176 561 euroa. Solidaarisuus aikoo maksaa hankkeen saamat kehitysyhteistyörahat ulkoministeriölle omasta puskurirahastostaan.

"Emme missään nimessä hyväksy sitä, että veronmaksajien rahoja käytetään näin. Rikollista toimintaa ei voi kustantaa verorahoilla", Solidaarisuuden toiminnanjohtaja Miia Nuikka sanoo.

Solidaarisuuden tavoitteena on, että järjestö saisi perittyä rahat Ugandasta. Syyteharkinnassa ovat tällä hetkellä järjestön kirjanpitäjä, ugandalainen tilintarkastusyhtiö ja järjestöstä viime vuonna eronnut luottamushenkilö. Ainoastaan kirjanpitäjä on tunnustanut rikoksen. Muita järjestön työntekijöitä ei epäillä rikoksesta.

Rikos tuli ilmi ugandalaisjärjestön hallituksen omassa rutiiniseurannassa viime lokakuussa. Solidaarisuuden mukaan järjestön toiminnanjohtaja teki heti rikosilmoituksen ongelman havaittuaan.

Kavallukset alkoivat sen jälkeen, kun Solidaarisuus oli siirtänyt hankkeiden tilintarkastukset ugandalaiselle tilintarkastusyhtiölle. Väärennettyjä shekkejä lunastettiin ugandalaisesta pankista.

"Tämä on aivan käsittämätön puhallus. Suomalainen yhdeksänvuotias koululainenkin tunnisti shekit väärennetyiksi, mutta silti niitä on lunastettu paikallisesta pankista", Nuikka sanoo.

Pankkihenkilökunnan syyllisyyttä ei toistaiseksi ole todennettu. Solidaarisuus kuitenkin toivoo, että kavalluksen kaikki syylliset saadaan kiinni.

Nuikka kertoo, että Solidaarisuus jatkaa yhteistyötä rikoksen uhriksi joutuneen järjestön kanssa. Hän kehuu Solidaarisuuden yhteistyötä järjestön kanssa tulokselliseksi.

Tapauksen vuoksi kaikkien Solidaarisuuden kumppanijärjestöjen sisäistä valvontaa ja tilintarkastusprosesseja uudistetaan Ugandassa. Kuluvan tammikuun aikana kaikki ugandalaiset kumppanijärjestöt siirtyvät käyttämään uutta kirjanpito-ohjelmaa.