Vammaisasioiden asiantuntija Birendra Raj Pokharel.
Birendra Raj Pokharel on väitellyt vammaisasioiden asiantuntija, joka edistää vammaisten oikeuksia Nepalissa.
Kuva:
Mimosa Hedberg
Uutinen

Sokea Birendra selvisi Nepalin tuhoisista järistyksistä – monet vammaiset eivät ole yhtä onnekkaita

Vammaisia menehtyy luonnonkatastrofeissa ja konflikteissa neljä kertaa enemmän kuin muita ihmisiä. Nepalissa maanjäristykset opettivat, että vammaisten huomioimisessa kriiseissä on vielä rutkasti petrattavaa.
Mimosa Hedberg
1.2.2018

Oli huhtikuinen lauantai vuonna 2015, ja nepalilainen Birendra Raj Pokharel istui kotonaan Kathmandussa kirjoittamassa. Yhtäkkiä alkoi järistä niin kovaa, että sokea Pokharel huomasi, ettei hän pystynyt seisomaan.

Nepaliin oli iskenyt pahin maanjäristys yli 80 vuoteen. Keskus oli vain 80 kilometrin päässä Kathmandusta, ja myöhemmin järistys arvioitaisiin lähes kahdeksan magnitudin suuruiseksi.

Pokharel odotti ensimmäisen aallon päättyvän ja pääsi sen jälkeen muiden joukossa ulos talosta, kuten ohjeisiin kuuluu maanjäristyksen sattuessa.

”Olin kuitenkin todella huolissani muista. Pian aloimme kuulla, että kokonaisia taloja oli romahtanut”, Pokharel muistelee.

Pokharelille ei käynyt kuinkaan, mutta kaikki alueen vammaiset eivät olleet yhtä onnekkaita. Monet erityisesti köyhempien yhteiskuntaluokkien edustajat ovat Nepalissa vielä hyvin sidottuja kotiinsa. Kun perhe ympärillä joutuu lähtemään vaikkapa peltotöihin, jätetään vammainen perheenjäsen usein yksin kotiin.

Pokharel kertoo, kuinka maanjäristyksen aikana eräs 11-vuotias vammainen poika oli piiloutunut sänkynsä alle.

"Hänen siskonsa juoksi talosta ulos. Sisko selvisi, poika kuoli. Kukaan ei ollut kertonut pojalle, kuinka toimia."

Kriiseissä valtavia haasteita

Vuoden 2015 järistykset veivät vuoristoisessa Nepalissa noin 9 000 ihmisen hengen ja yli 20 000 loukkaantui. Ainakin 850 000 kotia tuhoutui, ja kokonaisuudessaan kriisi vaikutti noin 8 miljoonan nepalilaisen elämään.

Pokharel on työskennellyt kansainvälisen Abilis-säätiön Nepalin maakoordinaattorina jo viisi vuotta, ja hänen järjestönsä antoi hätäapua myös maan vammaisille vuoden 2015 kriisin jälkimainingeissa. 

Tuolloin Nepalissa herättiin kunnolla vammaisten haavoittuvaan asemaan humanitaarisissa kriiseissä. Esimerkiksi katastrofivalmiussuunnitelmissa ei oltu otettu huomioon vammaisia. 

Katastrofin jälkihoidossa vammaiset olivat myös eriarvoisessa asemassa, kun esimerkiksi taloja alettiin jälleenrakentamaan. Valtio kyllä maksaa kansalaisilleen jälleenrakentamista varten tukirahaa, mutta raha tulee useassa erässä ja jatkoeriä saadakseen henkilön on noudatettava tiukkoja ohjeita. Pokharelin mukaan useilta vammaisilta toinen tukierä onkin jäänyt saamatta, koska apua rakentamiseen on ollut tarjolla heikosti.

"Vammaiset kohtasivat valtavia haasteita. He eivät halua, että tulevat sukupolvet joutuisivat käymään samaa läpi."

Huippukokous Helsingissä

Vammaiskysymykset ovat tällä viikolla vahvasti esillä, kun ulkoministeriö ja Abilis isännöivät parasta aikaa vammaistyön kansainvälisen rahoittajaverkoston huippukokousta Helsingissä. Global Action on Disability GLAD-verkosto tuo Suomeen yli 90 merkittävää kansainvälistä kehitysyhteistyön ja humanitaarisen avun toimijaa sekä rahoittajaa.

Ulkoministeriö humanitaarisen avun neuvonantaja Satu Lassila muistutti tällä viikolla vieraskynäkirjoituksessaan Helsingin Sanomissa, että maailmassa elää tällä hetkellä noin miljardi fyysisesti tai psyykkisesti vammaista ihmistä. Kriisien sattuessa juuri he ovat eniten apua tarvitsevien ihmisten joukossa.  

"Siitä huolimatta humanitaariset toimijat havaitsevat vain harvoin vammaisten tilanteen ja erityistarpeet", Lassila kirjoittaa.

Nepalilainen Pokharel on samoilla linjoilla. Hän pitää GLAD-verkoston työtä tärkeänä, sillä vammaisten parissa tehtävän kehitysyhteistyön ja humanitaarisen avun kanssa riittää vielä kehitettävää. 

Pokharel perää muun muassa fiksumpaa resursointia – tiettyjen kehittyvien alueiden vammaiset jäävät vielä kokonaan avun katveeseen, kun taas monin paikoin työssä on päällekkäisyyksiä.

Pokharel toivoisi myös, että vammaiskysymyksistä tehtäisiin läpileikkaava teema, joka otettaisiin huomioon kehityksen eri osa-alueilla. Eniten hän kuitenkin perää lisää tukea köyhien maiden ruohonjuuritasoilla.

"Raha jää nyt liian usein kansallisen tason isoille projekteille, mutta pienet paikallisjärjestöt eivät siitä hyödy. Niiden työ on kuitenkin todella tärkeää", Pokharel sanoo.

Henkilökohtainen tragedia motivoi auttamaan

Pokharel on arvostettu vammaiskysymysten asiantuntija kehitysyhteistyössä. Hän itse menetti näkönsä 25-vuotiaana, mikä oli nuorelle maisteriopiskelijalle valtava pala niellä. 

Tuolloin hän teki töitä avustusprojektissa maaseudulla ja altistui maataloudessa käytettäviin tuholaismyrkkyihin, joiden valvonta oli vielä varsin puutteellista. Pian hän koki omakohtaisesti, kuinka eriarvoisessa asemassa vammaiset olivat Nepalissa. 

"Tajusin silloin, että halusin työskennellä vammaisten elämän parantamiseksi."

Sittemmin Pokharel on väitellyt tohtoriksi ja ollut mukana aktiivisesti edistämässä vammaisten oikeuksia. Suurimpia onnistumisia oli, kun Nepalin vuonna 2015 voimaantullut uusi perustuslaki huomioi vammaisten aseman opiskelusta poliittiseen osallistumiseen. Lain toimeenpanossa riittää kuitenkin vielä tehtävää.

Pokharel arvioi silti, että vammaisten asema on parantunut monarkian ajoista, jolloin heidät pitkälti sivuutettiin yhteiskunnassa. Nepal luopui monarkiasta vuonna 2008 pitkän sisällissodan päätyttyä. 

Köyhissä yhteisöissä vaikein tilanne

Köyhyys on maassa yhä edelleen valtava ongelma, kun köyhyysrajan alla eli alle 1,9 dollarilla per päivä eläviä oli vielä vuonna 2010 noin 15 prosenttia ja Maailmanpankin ennusteen mukaan vielä vuoden 2017 lopulla noin 10,8 prosenttia.

Pokharelin mukaan kouluttautuneiden nepalilaisten parissa vammaisten asema on parantunut selvästi, mutta juuri köyhimpien väestönosien keskuudessa ongelmia vielä riittää. Vammaiset lapset pääsevät yhä harvemmin kouluun kuin muut.

Myös vammaiset naiset kohtaavat erityisiä haasteita. Pokharel muistuttaa, että he kokevat seksuaalista väkivaltaa kolme kertaa todennäköisemmin kuin muut naiset. Myös naimisiin pääsy on heille muita vaikeampaa yhteiskunnassa, jossa avioliitto on edelleen perhe-elämän perusta.

Tehtävää siis vielä riittää.