työntekijöitä tehtaassa etelä-afrikassa
Kasvava väestö ja alhainen palkkataso voivat tehdä Afrikasta houkuttelevan kohteen työvoimavaltaiselle teollisuudelle. Kuva Etelä-Afrikasta.
Kuva:
Kristin Palitza
IPS
Uutinen

Sijoitus Afrikkaan lupaa hyvät tuotot

Investointien tuotto on Afrikassa maailman huippua. Sijoitusten avulla voidaan edistää YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden toteutumista.
Ayodele Odusola
10.9.2018

IPS - Afrikan kehitys vaatii ulkomaisia sijoituksia. Niitä kannattaisi tehdä juuri nyt, sillä investointien tuotto on siellä maailman huippua. Kuusi kymmenestä maailman nopeimmin kasvavasta taloudesta sijaitsee Afrikassa.

Maailmanpankin listaamat kärkimaat ovat Ghana, Etiopia, Norsunluurannikko, Djibouti, Senegal ja Tansania.

YK:n mukaan ulkomaisten sijoitusten tuotto Afrikassa oli vuosina 2006–2011 maailman korkein: 11,4 prosenttia. Aasian tuottoprosentti oli 9,1, Latinalaisen Amerikan 8,9 ja koko maailman keskiarvo 7,1.

Edullista työvoimaa

Kansainvälinen valuuttarahasto arvioi Afrikan kasvunäkymät vuosille 2018–2023 maailman huippuluokkaan. Kasvualoihin kuuluvat pankkitoiminta, teleala ja infrastruktuuri, joihin ulkomaisilla yrityksillä on hyvät mahdollisuudet päästä mukaan.

Afrikan asukasluvun ennustetaan lähes nelinkertaistuvan 1,19 miljardista 4,39 miljardiin vuosina 2015–2100. Päinvastoin kuin monissa muissa maanosissa, Afrikan väestö on nuorta ja muodostaa siten lupaavan markkina-alueen.

Samalla se mahdollistaa työvoimavaltaisen teollisuuden toiminnan verrattain alhaisilla tuotantokustannuksilla.

Tuntipalkka on Afrikassa keskimäärin alle puoli euroa: Mosambikissa 0,23 euroa, Nigeriassa 0,29 ja Marokossa 1,39 euroa.  Britanniassa se on 9 euroa, USA:ssa 6,24 ja Japanissa 5,7 euroa. Ulkomaiset yritykset voivat auttaa nostamaan palkkatasoa Afrikassa samalla, kun työn tehokkuus kasvaa ja sosiaaliturvaa pystytään parantamaan.

Maata ja luonnonvaroja

Afrikassa sijaitsee 60 prosenttia maailman käyttämättömästä viljelykelpoisesta maasta. Alueen  mittavat luonnonvarat tarjoavat lupaavia näkymiä jatkojalostukselle. Maanosan osuus maailman öljyntuotannosta oli yhdeksän prosenttia vuonna 1998 ja 13 prosenttia vuonna 2015.

Afrikan öljyn- ja maakaasun tuotanto yli tuplaantui kaudella 1980–2012, ja siellä sijaitsee enemmän kuin puolet maailman tunnetuista timanttivaroista.

Vuoden 2017 tilaston mukaan Kongon demokraattisessa tasavallassa on 58 prosenttia maailman kobolttivaroista ja Etelä-Afrikassa 70 prosenttia platinasta. Näiden nykyteknologian raaka-aineiden jalostusasteen nostaminen on sijoituskohde, joka muuttaa maailmaa.

Kova kuuri edessä

Uudistuminen vaatii Afrikan mailta hallinnon kehittämistä. Sitä mittaava Ibrahim Index kertoo, että vuodesta 2007 lähtien hallinto on parantunut keskimäärin 1,4 prosenttia vuodessa. Yli viiden prosentin parannuksiin on päästy ainakin tusinassa valtiossa, mikä vähentää ulkomaisten sijoittajien pelkäämiä riskejä.

Edistyminen vaatii Afrikan mailta paljon: korruption kitkemistä, turvallisuuden parantamista, kansantalouden vahvistamista, laadukasta koulutusta sekä tieteen, teknologian ja innovaatioiden tukemista. Lisäksi on luovuttava kilpajuoksu pohjalle -periaatteesta eli sijoittajien houkuttelusta liiallisilla vero- ja muilla eduilla.

Sijoitusten avulla voidaan edistää YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden toteutumista. Tästä on jo runsaasti esimerkkejä, kuten hyönteismyrkyllä käsiteltyjen hyttysverkkojen käyttö malarian torjunnassa, meriveden puhdistaminen juomakelpoiseksi tai säävakuutuksen tarjoaminen ilmastonmuutoksesta kärsiville viljelijöille.

***

Artikkelin kirjoittaja, tohtori Ayodele Odusola on YK:n kehitysrahaston UNDP:n Afrikan-toimiston pääekonomisti.