Siirtohinnoittelulla vaikutetaan siihen, kertyvätkö Brasilian eukalyptusplantaasien (kuvassa) verotulot Brasiliaan, Hollantiin vai Suomeen.
Kuva:
Stora Enso
Uutistausta

Siirtohinnoittelu: välttämätön osa kauppaa vai ovi veronkiertoon?

Verosuunnittelu ja siirtohinnoittelu ovat arkipäivää monikansallisissa yrityksissä. Veroasiantuntija ei näe ongelmaa Stora Enson kohutussa verosuunnittelussa, sillä EU:n sisällä siihen on nykydirektiivien valossa vaikeaa puuttua.
Esa Salminen
19.6.2012

Viime viikolla Helsingissä veronkierron ja verokysymysten asiantuntijatapaamisessa kuultiin taajaan, että monikansallisten yritysten käyttämä siirtohinnoittelujärjestelmä on rikki. Se antaa veronkiertoa vastustavien mukaan mahdollisuuden aggressiiviseen verosuunnitteluun ja veronkiertoon.

Konserniverokeskuksen johtavan veroasiantuntijan mukaan järjestelmä toimii niin kuin pitääkin.

"Siirtohinnoittelu on välttämätön osa liiketoimintaa monikansallisille konserneille, koska aina kun on liiketoimintaa kahden konsernin yhtiön välillä, se pitää jollakin tavalla hinnoitella", tähdensi Sami Laaksonen keskustelutilaisuudessa Helsingissä 15. syyskuuta.

"Kansainvälinen menettely ja lähestymistapa, millä nämä tilanteet ratkotaan, eivät mielestäni ole rikki, vaan me pystymme siirtohinnoittelusäännösten mukaan kyllä ratkomaan hinnoittelutilanteita ja ongelmia siitä, kumpi valtio tuloa verottaa."

Laaksosen mukaan "varmaankin suurin osa" suomalaisyrityksistä on lainkuuliaisia, eikä siirrä tulojaan veroparatiiseihin — mutta joukossa on niitäkin, jotka harjoittavat aggressiivista verosuunnittelua.

Viimeisimpänä julkisuuteen verosuunnittelusta nousi Stora Enso, jonka sellukaupasta Brasiliasta Hollannin kautta Suomeen kirjoitti Talouselämä 8. kesäkuuta.

"Kyllä me harjoitamme verosuunnittelua, mutta emme aggressiivista verosuunnittelua", korosti Stora Enson Global Identity -yksikön johtaja ja johtoryhmän jäsen Lauri Peltola. "Me emme käytä mitään holding-yhtiöitä veroparatiisisaarilla ja kierrätä pelkästään rahaa sitä kautta, vaan kyllä meillä on ihan oikeaa toimintaa siellä, missä verot maksetaan."

Onko hyötyä vai ei?

Stora Enson osaomistuksessa oleva brasilialaisyhtiö myi vuosina 2005—2010 Brasiliasta sellua niin sanotulla kustannuslisämallilla Hollantiin, jota useissa listauksissa pidetään veroparatiisina.

Brasilialaisyhtiölle sellusta maksettiin vain 15 prosenttia yli sen tuotantokustannusten. Tämän jälkeen sellu myytiin selvästi korkeammilla markkinahinnoilla eteenpäin etupäässä Ouluun, mutta myös Saksaan ja Kiinaan. Jos sellu olisi myyty suoraan Brasiliasta Suomeen, olisivat voitot joutuneet Suomen verottajan syyniin.

"Stora Enso Amsterdamin liiketoimintalogiikka kiteytyy vanhaan iskulauseeseen: osta halvalla, myy kalliilla", kirjoittaa Talouselämä.

Tällä järjestelyllä Hollantiin kertyi noin 300 miljoonan euron voitot, josta yhtiö maksoi veroja noin 4,5 miljoonaa — siis 1,5 prosenttia.

Se on Lauri Peltolan mukaan kohtuullista, sillä yrityksellä on 800 miljoonan verotappiot.

"Ei meidän verot olisi Suomessakaan olleet juuri sen kummempia."

Ilmeisesti verot kuitenkin olisivat Suomessa olleet jonkin verran yli kaksinkertaiset, sillä Peltolan mukaan faktinen verohyöty tästä järjestelystä Stora Ensolle oli noin kuusi miljoonaa euroa — 4,5 miljoonan verojen jälkeen.

Talouselämän esittämän mallin mukaan laskennallinen hyöty siihen nähden, että verot olisi maksettu Suomeen olisi ollut noin 47 miljoonaa. Epäsuhta syntyy muun muassa siitä, että yhtiön nykyisiä verotappioita olisi voitu vähentää verotuksessa Suomessa.

"Mutta päätökset tehtiin 2005, jolloin ei tiedetty tappioista", huomautti keskustelutilaisuudessa tutkija Matti Ylönen, yksi Talouselämän artikkelin kirjoittajista. Ylösen mukaan laskelmallisen mallin julkaiseminen oli yhteiskunnallisesti tärkeää: "Annetaan lukijalle mahdollisuus katsoa, että on tällainen Hollannissa sijaitseva yhtiö, jossa on ollut kaksi työntekijää monena vuonna, joka hallinnoi Belgian kautta tapahtuvaa kauppaa — malli näyttää, että jos se sellu olisi ostettu Suomeen, mikä sen veroseuraus olisi ollut."

Siis jos Stora Enso olisi ollut voitollinen, ja se olisi joutunut maksamaan kiltisti kaikki veronsa ilman vähennyksiä. Silloin yhtiön verohyöty olisi ollut sen 47 miljoonaa, ja lienee kohtuullista olettaa, että siihen voittoa tavoitteleva pörssiyhtiö järjestelyllään pyrki.

"Aivan selvä peli"

"Jos on näin, että Stora Enso ostaa sellua markkinahintaan tältä hollantilaiselta yhtiöltä, niin tämä on ihan selvä peli meidän kannalta", kommentoi konserniverokeskuksen Sami Laaksonen. "Ei ole mitään syytä lähteä tutkimaan asiaa eteenpäin. Toki pitää olla ne edellytykset, että Hollannissa on aitoa liiketoimintaa."

Laaksosen mukaan Stora Enson sellukaupan verotuksessa syntyy tuplavaikutus siitä, että Brasilia ei verota sitä, mitä sille kuuluu, ja Hollannissa on erilaisia verohuojennuksia.

"Se ei kyllä ole Suomen veronsaajilta pois."

"Toki jos ajatellaan, että kauppa pitäisi tehdä suoraan Suomen yhtiön ja brasilialaisen yhtiön välillä, niin silloin ehkä, mutta lähtökohtaisesti ei."

Siis hetkinen. Laaksonen sanoo, että järjestelmä toimii, mutta Brasilia ei verota tarpeeksi ja Hollannin veroparatiisimainen käytös on tavallista? Kun voitot kerrytetään EU-jäsen Hollantiin, ne voidaan verotta kotiuttaa Suomeen osinkoina. Jotenkin maallikosta tuntuu, että järjestelmässä olisi jotain vikaa.

"Suomen verohallinto tarkastelee tätä puhtaasti siitä näkökulmasta, että mikä tämän suomalaisen yhtiön verotettava tulo on", korostaa Laaksonen.

Tästä näkökulmasta siis pykälät ovat kohtuullisen selkeät, eikä Euroopan yhteisön sisällä voida puuttua verohelpotuksiin, jos sijoitusmaassa on aitoa liiketoimintaa. Kai tästä sen johtopäätöksen voi vetää, että Stora Enso toimii täysin laillisesti, eikä verottaja näe Suomen ehkä kapeasta vinkkelistä ongelmaa, kun kotimaan pykäliä ja teollisuusmaiden yhteistyöjärjestö OECD:n ohjeita ei rikota.

Olisiko tässä sitten se ongelma, että nykyiset lait ja direktiivit ovat hampaattomia, jos veroparatiisi on EU:n sisällä? Aika monet nykyään ovat, jos uskotaan tiukimpia listauksia.

Mikä on veroparatiisi?

"Pitää tehdä ero sille, mikä on veroparatiisi tai alhaisen verotuksen maa — tai veropoikkeusten antaminen tietyissä maissa sitä vastaan, että niihin tehdään investointeja", sanoi Stora Enson Lauri Peltola.

Hän nostaa esimerkiksi Uruguayn, joka "on eräissä teknisissä analyyseissä laskettu veroparatiisiksi, ihan samalla tavalla kuin Unkari."

"En minä koe kumpaakaan niistä veroparatiiseiksi. Ne ovat aika hyvin lainsäädännöllisesti säänneltyjä maita, eivätkä ne täytä veroparatiisien muun muassa pankkeihin ja tietosuojaan liittyviä olettamuksia. Jos ne maat on valinneet, että ne haluavat itselleen investointeja myöntämällä verohelpotuksia, niin en minä sanoisi, että se kauhean väärin olisi. Minä luotan siihen, että uruguaylaiset tietävät paremmin omat tarpeensa ja halunsa kuin mitä me täällä Suomessa."

"Eri mailla on erilaisia veroparatiisilistauksia, ja kun verosuunnittelu on muuttunut yhä aggressiivisemmaksi myös Suomessa, niin se raja on häilynyt", myönsi Matti Ylönen.

"On veroparatiiseja, kuten vaikka Cayman-saaret, jotka ovat paljon salaisempia kuin vaikka Hollanti. Toisaalta tällaiset valtiot, joita ei ole ajateltu perinteisesti veroparatiiseiksi, kuten Irlanti ja Hollanti, ovat yhä merkittävämmässä roolissa, kun katsotaan sitä, miten yrityksiltä saadut verotulot rapautuvat."

Veroasioihin keskittyvä järjestöverkosto Tax Justice Network ylläpitää salaisuusvaltioindeksiä, jolle kuuluu 71 maata tai aluetta — Peltolan mainitsemat Urugay ja Unkari sekä Stora Enson käyttämä Hollanti mukaan lukien.

Veroparatiiseista virallisempaa listaa ylläpitää OECD. Vuonna 2000 listalla oli 40 valtiota tai aluetta. Listalta pääsee pois solmimalla kahdenvälisiä tiedonvaihtosopimuksia, joista ei Tax Justice Networkin mukaan ole ollut hyötyä veroparatiisien suitsimisessa. Tällä hetkellä OECD:n mustalla listalla ei ole yhtään valtiota. Ainoastaan Andorra, Monaco ja Liechtenstein eivät ole OECD:n mukaan "täysin toteuttaneet" uudistuksia, joilla veroparatiisistatuksen saa lopullisesti karistettua niskoiltaan.

EU:ssa tarkastellaan tällä hetkellä tilintarkastus- ja avoimuusdirektiivien uudistusta, jotka velvoittaisivat komission esityksen mukaan myös metsäalan yhtiöitä raportoimaan maakohtaisesti siitä, mihin veroja maksetaan. Se ei ehkä poistaisi aggressiivista verosuunnittelua, mutta auttaisi ainakin paljastamaan sen.

Miksi Brasilia ei peri sitä, mitä sille kuuluisi?

Länsimaiden verottajien ja veronmaksajien lisäksi aggressiivisesta verosuunnittelusta ja veronkierrosta kärsivät toki myös ne Etelän maat, joista koko kuvio usein lähtee liikkeelle. Sami Laaksosen mukaan tässä tapauksessa Brasilia ei verota sitä, mitä sille markkinaehtoisesti kuuluisi. Miksi ihmeessä?

"Mitä viime päivien seminaareissa on kuultu, niin esimerkiksi Brasiliasta sanottiin, että he käyttävät kustannuslisämallia, jotta he saisivat edes jotain verotuloja", sanoi Matti Ylönen. "Ei heillä ole resursseja lähteä tarkastamaan näiden yhtiöiden siirtohintoja."

Kiinan siirtohinnoitteluyksikön johtaja ja Intian edustajat sanoivat Ylösen mukaan myös, ettei heillä ei ole tarpeeksi vertailutietoja suurimpaan osaan tytäryhtiökaupassa käytyihin hintoihin.

"Uskon, että Suomessa tässä tilanteessa ollaan paremmalla tolalla, mutta jos ajattelee kansainvälisesti, niin kauhean kestävä tilanne ei ole, jos Kiina ei pysty Kiinan resursseilla toimimaan tehokkaasti."