Uutinen

Sidan johto vaihtoon: Ruotsin apukeskustelu käy kuumana

Ruotsin kehitysyhteistyöstä vastaavan viraston pääjohtaja irtisanottiin taloudellisten epäselvyyksien takia toukokuun lopussa. Potkut antoivat lisäpontta kehitysavusta pitkin vuotta käydylle keskustelulle.
Sanna Jäppinen
3.6.2010
Anders Nordström (Kuva: WHO) Anders Nordström (Kuva: WHO)

Ruotsin hallitus irtisanoi kehitysyhteistyö vastaavan viraston Sidan (Styrelsen för internationellt utvecklingssamarbete) pääjohtajan Anders Nordstömin 27. toukokuuta. Hallituksen mukaan irtisanominen oli välttämätöntä talousongelmien takia.

Sisäinen kontrolli ja hallinnointi eivät ole olleet riittävän korkealla johdon tärkeysjärjestyksessä, muotoili kehitysyhteistyöministeri Gunilla Carlsson lausunnossaan.

"Ruotsi antaa maailman maista eniten kehitysapua, yli prosentin bkt:sta. Jos annamme eniten, meidän on myös oltava parhaita pitämään huolta omasta taloudestamme", ministeri totesi Aftonbladetin mukaan.

Ministeri ja Sida eri linjoilla

Irtisanomisen taustalla vaikuttavat myös ministerin ja virkamiesten välillä jo pitkään vallinneet näkemyserot kehitysyhteistyön toteuttamisesta. Ristiriidat ovat olleet selviä viime vuoden lopulta lähtien. Tuolloin ministeri Carlsson kritisoi seminaarissa Sidaa heikosta tuloksesta ja raportoinnin puutteista.

Erityisesti ministeri arvosteli virkamiehiä huonosti hoidetusta korruptioskandaalista Sambiassa, johon hän viittasi myös Nordströmin irtisanomisen yhteydessä, Development Today -lehti kirjoittaa.

Viisi Sidan osastopäällikköä lähetti joulukuussa ministerille vastinekirjeen, jossa he totesivat, ettei ministeri ymmärrä köyhissä maissa tehtävän työn monimutkaisuutta. Johtajat saivat tuekseen myös sadan Sidan työntekijän allekirjoittaman kirjeen, jossa ministerin odotuksia yksityiskohtaisesta raportoinnista pidettiin epärealistisina.

Gunilla Carlsson on koko ministerikautensa ajan ajanut vahvasti Ruotsin kehitysavun tehostamista ja keskittämistä harvemmille kumppanimaille.

Uudeksi pääjohtajaksi Charlotte Petri Gornitzka

Anders Nordstömin tilalle Sidan johtoon nimettiin 1. kesäkuuta lähtien Charlotte Petri Gornitzka, joka on viimeksi toiminut kansainvälisen Pelastakaa lapset -allianssin pääsihteerinä. Vakituinen viranhoitaja valitaan myöhemmin.

Nordström siirtyy muihin johtotehtäviin valtioneuvoston kansliaan. Aiemmin Nordström on toiminut muun muassa Maailman terveysjärjestön WHO:n apulaispääjohtajana.

Astuessaan Sidan johtoon lokakuussa 2007 Nordström painotti avun tarkkaa suuntaamista ja selkeitä tuloksia.

"Se oli vaikeampaa kuin arvelin", entinen pääjohtaja totesi irtisanomisuutisen jälkeen Aftonbladetin mukaan.

Lisää tietoa aiheesta