Uutinen

Serbia nousee: Milosevicin aika on ohi

Juha Rekola
5.10.2000

Belgradilaiset juhlivat kaduilla demokratian voittoa perjantain vastaisena yönä, kertoivat uutistoimistot. Liput liehuivat ja viini virtasi juhlijoiden riemuitessa opposition voitosta.

Kymmenettuhannet ihmiset kokoontuivat kaduille myös muissa Serbian kaupungeissa, kertoi uutistoimisto Beta. Serbian eteläisessä osassa sijaitsevassa Lescovacin kaupungissa noin 25 000 mielenosoittajaa kerääntyi keskusaukiolle juhlimaan Belgradin torstaisia tapahtumia.

Tapahtumat saivat alkunsa torstaina, kun Belgradissa sadattuhannet Jugoslavian opposition kannattajat tulvivat kaupungin keskustaan vaatimaan Jugoslavian presidentin Slobodan Milosevicin väistymistä ja vallan siirtämistä presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen voittajalle Vojislav Kostunicalle.

Slobodan Milosevic on paennut Kaakkois-Serbiaan lähelle Borin kaupunkia. Uutistoimisto Reutersin mukaan Milosevicin tarkempi pakopaikka on Beljanican kylä, joka on noin 40 kilometrin päässä Borista ja noin sadan kilometrin päässä Belgradista.

Hänen kerrotaan majailevan bunkkerissa joukkojensa suojelemana. Oppositiojohtaja Zoran Djindjic varoitti varhain perjantaina, että Milosevic saattaa valmistella vastaiskua.

Ajantasaisia nettiuutisia englanniksi: http://news.bbc.co.uk/