Kepan ja Viestintä ja kehitys -säätiön (Vikes) seminaarin keskustelijoina olivat KIOSin Ulla Anttila, toimittaja Annina Huhtala, Ihmisoikeusliiton Päivi Mattila ja HS:n ulkomaantoimittaja Heikki Aittokoski. Vetäjänä toimi Vikesin toiminnanjohtaja Salla Nazarenko.
Kuva:
Olli-Pekka Lehtinen / Kepa
Uutinen

Seminaari: Sananvapaus – vai valta sanoa?

Monissa maissa toimittaja päätyy vankilaan vääristä mielipiteistä. Suomessa mielipiteitä ja näkemyksiä saa olla, mutta hyödynnetäänkö erilaisia ääniä ja näkökulmia esimerkiksi kehitysmaauutisoinnissa, sananvapausseminaarissa kysyttiin.
Sanna Jäppinen
30.4.2014

Päivän hyvä uutinen: maailmassa ei enää ole yhtään maata, jossa noudatettaisiin varsinaista lehdistön ennakkosensuuria.

"Viimeisenä ennakkosensuuri poistui Burmasta vuonna 2012. Siihen asti maan sanomalehdet ilmestyivät vain kerran viikossa, jotta hallitus ehti lukea kaikki uutiset läpi", kertoi kehitysmaajournalismin konkari, toimittaja Peik Johansson "Kenen vapaus? Sananvapaus ja kansalaisyhteiskunta" -seminaarissa 29. huhtikuuta.

Huono uutinen on tietysti se, että sananvapauden toteutumisen kannalta tämä ei vielä oikein riitä, vaan esteitä on monissa maissa edelleen yllin kyllin. Tieto ei ole julkista, media toimii talouden tai poliitikkojen talutusnuorassa ja toimittajia uhkaillaan.

Esimerkiksi Tansaniassa perustuslaki takaa tiedonsaantioikeuden, mutta käytännössä median toimintaa ja ilmaisunvapautta rajoitetaan merkittävästi. Paikalliset media- ja ihmisoikeusjärjestöt kampanjoivat avoimen julkisuuslain puolesta, mutta tilanne ei näytä kovin lupaavalta.

"Hallituksessa ei ole tahtoa säätää uutta julkisuuslakia lähitulevaisuudessa, vaikka presidentti on puhunut monessa yhteydessä sen puolesta – miellyttääkseen kansainvälistä yhteisöä", totesi videolla seminaariväelle esiintynyt sananvapausjuristi ja Media Institute for Southern Africa -järjestön Tansanian-osaston puheenjohtaja Mohammed Tibanyendera.

Tibanyendera kertoo, että hiljattain poliisit kävivät mielenosoittajia vastaan vesitykein.

"Olisiko hallitus valmis uuteen julkisuuslakiin, joka takaisi näille ihmisille tiedot ja mahdollistaisi hallituksen toimien kyseenalaistamisen? Onko se valmis julkistamaan monikansallisten yritysten kanssa solmitut investointisopimukset tai tiedot Yhdysvalloille annetusta uraanista?"

Hyvää kehitysmaajournalismia vai vain hyvää journalismia?

Mutta ei räikeitä sananvapausloukkauksia tapahdu vain kaukana Afrikassa tai muissa kehitysmaissa vaan myös aivan lähialueilla, "omassa vauraassa maanosassamme", painotti Helsingin Sanomien ulkomaantoimittaja Heikki Aittokoski.

"Globaalissakin vertailussa Ukrainan kehitys sananvapauden rajoittamisen suhteen on ollut nopea ja surullinen", hän totesi. "Siitä, mitä maan toimittajille ja medialle tällä hetkellä tapahtuu, pitäisi uutisoida enemmän."

Sananvapautta rajoittaa myös jokainen Suomen kaltaisessa vapaassa demokratiassakin työskentelevä toimittaja ihan omilla valinnoillaan.

"Omalla kohdallani pahin itsesensuuritapaus sattui ollessani kriisialueella, jossa sain kuulla avustusjärjestön olevan napit vastakkain kansalaisjärjestön kanssa. Vaikka aihe olisi ollut selkeästi uutinen, en saanut kerrottua siitä, koska tajusin, että se olisi vaikuttanut ihmisten auttamishaluun. Right or wrong? En edelleenkään tiedä, pitäisikö asiat aina kertoa seurauksista riippumatta", Aittokoski pohdiskeli.

Suomessa sananvapauskysymys muuttuukin helposti kysymykseksi vallasta: kenelle media ja toimittaja päättää antaa äänen.

"Kehitysmaajournalismi on vähän hölmö termi: ihan kuin kehitysmaiden asioista pitäisi uutisoida jotenkin eri standardein kuin teollisuusmaista", arvosteli Peik Johansson itse viljelemäänsä käsitettä.

Silti hän kehottaa katsomaan kriittisin silmin valtamedian välittämää kehitysmaakuvaa. Esimerkiksi otos maaliskuiselta viikolta Helsingin Sanomien ulkomaanuutisista on karu: 25 uutista globaalista etelästä, 21 negatiivista, kolmessa häivähdys positiivista ja yksi myönteinen. Terrorismia, sotaa, onnettomuuksia, vaalivilppiä.

Jos jutuissa annettiin ääni jollekin ihmiselle, oli se useimmiten länsimainen asiantuntija, tutkija ja järjestöihminen.

"Jotkut mediat tuntuvat pitävän ihanteena sitä, että asioita nimenomaan katsotaan suomalaisesta näkökulmasta”, Johansson totesi.

"Sananvapaus voi paremmin kuin koskaan" eli älypuhelimet käyttöön

Seminaarissa puhuneet median ja järjestöjen edustajat olivat herttaisen yksimielisiä siitä, että kehitysmaajournalismi kaipaa uudenlaisia näkökulmia, ääniä ja käsittelytapoja, jotta kuva piirtyisi totuudenmukaisemmaksi, eikä olisi vain väkivaltaisuuksien ja yhteiskunnallisten ongelmien värittämä.

"Aika kovan vaatimuksen esitätte: toimittajien pitäisi siis tarjota kehitysmaiden isoja rakenteita käsitteleviä syvällisiä juttuja, jotka menevät tavallisten ihmisten arjen tasolle", toimittaja ja KasKas Median perustaja Annina Huhtala hymähti järjestöjen toiveille, mutta totesi samalla, että siihenhän journalismissa pitäisi parhaimmillaan pyrkiä aina.

Toisaalta Huhtalan mielestä myös järjestöjen pitäisi itse oppia tunnistamaan tarinoita ja sitomaan työnsä pienet edistysaskeleet suurempiin yhteyksiin.

Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Päivi Mattila oli samaa mieltä, ja piti hieman kohtuuttomana sitä, että yhtäällä järjestöt vaativat medialta syvällisyyttä ja uudenlaisia näkökulmia, ja toisaalla ne vetävät omia kampanjoitaan hyvinkin perinteisen kehitysmaakuvaston ja -sanaston avulla.

Mattila muistutti myös siitä, että saadakseen asiantuntevia artikkeleita ja ohjelmia järjestöjen pitäisi olla valmiita tarjoamaan taustatietoa medialle, vaikkei oma nimi aina pääsisi esille.

"Jos tarkoitus on saada aikaan muutosta ja vaikuttaa asioihin, ei oman näkyvyyden pitäisi olla tärkein asia."

Eikä pidä unohtaa sitä, että tarinoita globaalista etelästä kuullaan koko ajan yhä enemmän myös muissa verkostoissa kuin virallisessa mediassa tai järjestöjen viestinnässä.

"Vuonna 2020 maailmassa arvioidaan olevan jo viisi miljardia älypuhelinta, ja se tarkoittaa, että yhä useampi ihminen voi itse kertoa tarinansa", Huhtala totesi ja ilmoitti, että "sananvapaus voi maailmassa nyt paremmin kuin koskaan".

"Kaikilla on mahdollisuus päästä käsiksi tietoon ja jakaa siitä. Nyt meidän on opeteltava suojaamaan sananvapauttamme myös virtuaalimaailmassa.”

Maailman lehdistönvapauspäivää vietetään 3.5.