Uutinen

Seminaari: Ilmastonmuutos on Malissa arkipäivää

Malilainen Mali-Folkecenter Nyetaa tekee ilmastonmuutoksen vastaista työtä esimerkiksi tukemalla uusiutuvan energian käyttöä. Ensimmäiseksi ihmisille kuitenkin kerrotaan, ettei ilmastonmuutos ole luonnonoikku, kohtalo, johon pitää tyytyä.
Eeva Eronen
11.4.2008
NIKLAS VASTAMÄKINVastamaki_PierreDembele.jpg

 

 

Malilainen Pierre Dembélé kuunteli suomalaistoimijoiden kysymyksiä esimerkiksi jatropha-kasvin käytöstä 10. huhtikuuta.

Abstraktin tuntuinen ilmastonmuutos näkyy jo nyt tavallisten ihmisten elämässä Malissa Länsi-Afrikassa. Näkyvimmin ilmastonmuutos on vaikuttanut sateisiin.

Sateet ovat käyneet harvemmiksi ja huonommin ennustettaviksi, mikä häiritsee esimerkiksi viljelyä. Malin väestöstä 73 prosenttia saa elantonsa maataloudesta, ja kuivuus johtaa luonnollisesti heikentyneeseen ruokaturvaan, selittää Suomessa vieraillut Pierre Dembélé malilaisesta Mali-Folkecenter Nyatee -järjestöstä (MFC). Hän esitelmöi Malin tilanteesta kehitysyhteistyötä ja ilmastonmuutosta käsittelevässä seminaarissa 10. huhtikuuta.

Kuivuus ei kuitenkaan ole ainoa ongelma: Osassa maata epävakaiset sateet ovat muuttuneet entistä rankemmiksi, mikä aiheuttaa tulvimista. Sateiden jälkeen paikoilleen jäävä vesi on myös terveysriski, sillä esimerkiksi kolera ja malaria muhivat lätäköissä.

Dembélén mukaan kuivuus saa jatkuvasti aikaan myös konflikteja, sillä maan entistä kuivemmiksi käyvissä pohjoisosissa asuvia paimentolaisia siirtyy jatkuvasti  etelään. Siellä he joutuvat vastatusten alueella asuvien maanviljelijöiden kanssa, eivätkä etelänkään resurssit ole rajattomat.

Luonnon aiheuttama kohtalo?

Ilmastonmuutos johtuu pääasiassa rikkaan Pohjoisen toiminnasta, mutta sitä vastaan voidaan taistella myös köyhissä maissa. Malin maaseutualueilla työ alkaa siitä, että ihmisille kerrotaan, mistä on kysymys.

"Ihmiset ajattelevat, että ilmaston muuttuminen on luonnon aiheuttama kohtalo, joka vain tapahtuu. He eivät tiedä, että se johtuu ihmisen toiminnasta", Dembélé kertoo.

Kaikki eivät moderniin teoriaan usko, mutta moni uskoo, ja heistä on helpottavaa kuulla, että ilmastonmuutokseen voi vaikuttaa. Dembélén järjestö, MFC, auttaa ihmisiä sopeutumaan ilmastonmuutoksen aikaansaamiin oloihin ja toimimaan niin, etteivät he itse sitä ainakaan edistä. Järjestö kampanjoi myös poliittisen vaikuttamisen puolesta, ja toiminnan läpileikkaava idea on paikallistalouksien vahvistaminen.

Uusiutuva energia on avainasia

Dembélén mukaan ilmastonmuutoksesta kärsiviä alueita voidaan auttaa tukemalla uusiutuvaan energiaan perustuvan taloudellisen aktiivisuuden syntymistä.

Yksi MFC:n toimintatavoista onkin uusiutuvan energian käytön edistäminen, Dembélé kertoo. Se on erityisen tarpeellista maassa, josta kaksi kolmasosaa on aavikkoa ja 90 prosenttia energiasta tuotetaan puulla. Metsää tuhoutuu 700 000 hehtaarin vuosivauhdilla ja maaperä köyhtyy esimerkiksi tulvimisen vuoksi.

Järjestö on vastannut haasteeseen esimerkiksi asennuttamalla yli 50 tuuli- tai aurinkovoimalaa kouluihin ja maaseudun terveyskeskuksiin. Toinen MFC:n toimintatavoista on jatropha-nimisen energiakasvin kasvatuksen ja käytön tukeminen. Jatropha sopii Maliin hyvin, sillä se selviää melkoisen hyvin kuivillakin alueilla ja juurtuu tehokkaasti eroosiota estäen.

Energia hyödyttää yhteisöjä monella tavalla - se auttaa esimerkiksi juomavesipulaan, kun vettä voidaan pumpata syvemmältä. Kaiken kaikkiaan energian tuotanto tukee työllisyyttä ja sitä kautta paikallistalouksia, Dembélé summaa.

Mali-Folkecenter Nyatee tekee yhteistyötä ympäristöjärjestö Dodon ja Siemenpuu-säätiön kanssa. Seminaarin järjestivät Kepa, Maan ystävät, FEST-projekti ja Suomen luonnonsuojeluliitto.

 

Lisää tietoa aiheesta