Uutinen

Selvitys: Burma ja Somalia korruptoituneimmat maat

Korruption ja köyhyyden välinen linkki on ilmiselvä, todetaan Transparency Internationalin tuoreessa selvityksessä. Kehitysmaiden hallinnon ohella kohentamista kaipaa rikkaiden maiden ja suuryritysten politiikka.
Sanna Jäppinen
27.9.2007

Transparency International -järjestön (TI) vuotuisessa "Corruption Perceptions Index" -selvityksessä on tarkasteltu 180 maata ja aluetta. Maille on annettu pisteitä korruptoituneisuudesta yhdestä kymmeneen niin, että korkeimmat pisteet saavat maat, joissa korruptio on vähäisintä.

Heikoimmat pisteet eli 1,4 rapsahtivat Burmalle ja Somalialle.

Korruptio ja köyhyys kulkevat selvityksen perusteella edelleen selkeästi käsi kädessä. Alle kolme pistettä arvioinnissa saaneista valtioista 40 prosenttia on Maailmanpankin määritelmän mukaan matalan tulotason maita.

Positiivisena kehityksenä TI pitää sitä, että useissa Afrikan maissa, kuten Namibiassa, Seychelleillä, Etelä-Afrikassa ja Swazimaassa, on tapahtunut huomattavaa kehitystä viime vuosina. Järjestön mukaan tämä on merkki siitä, että Afrikassa voidaan edistyä korruptionvastaisessa työssä, jos todellista poliittista tahtoa uudistuksiin löytyy.

"Huolimatta joistakin edistysaskelista korruptio on kuitenkin edelleen kuin valtava viemäri, joka imee koulutuksen, terveydenhuollon ja infrastruktuurin kehittämiseen kaivattuja varoja", TI:n puheenjohtaja Huguette Labelle muistutti vuosiraportin julkistuksen yhteydessä 26. syyskuuta.

Pahin korruptiotilanne on niissä köyhissä maissa, jotka ovat konfliktin kourissa. Burman ja Somalian ohella näitä ovat Afganistan, Irak ja Sudan. "Kun instituutiot ovat lamaantuneet tai niitä ei ole, käyvät rahanahneet yksilöt julkisten varojen kimppuun ja korruptio rehottaa", Labelle totesi.

Listan kärjessä jatkaa edellisvuosien tapaan Suomi 9,4 pisteellä, rinnallaan Tanska ja Uusi-Seelanti.

Rikkaiden maiden katsottava peiliin

Köyhien maiden olisi TI:n mukaan panostettava erityisesti oikeuslaitoksen ja lainsäädännön kohentamiseen, ja korruption kitkeminen olisi saatava olennaiseksi osaksi köyhyydenvähentämisohjelmia.

Järjestö muistuttaa, että vaikka korruptio on suurin ongelma kehitysmaissa, on myös vauraiden valtioiden syytä katsoa peiliin, sillä kyse on globaalista ongelmasta.

"Rikkaiden valtioiden kritiikki köyhien maiden korruption suhteen ei ole kovin uskottavaa niin kauan, kun niiden omat rahoitusinstituutiot lepäävät maailman köyhimmiltä ihmisiltä ryövättyjen varojen päällä", totesi TI:n varapuheenjohtaja Akere Muna.

Muna viittasi erityisesti siihen, että vauraiden maiden pankit ja muut rahoituslaitokset tarjoavat korruption avuilla hankituille varoille sijoituspaikkoja ja rahanpesumahdollisuuksia. Myös monikansalliset yritykset hyväksyvät edelleen liian usein lahjonnan osaksi toimintastrategiaansa köyhissä maissa.

Lisää tietoa aiheesta