Uutinen

Sambian pienviljelijöiden ruoan saanti vaarassa

Max von Bonsdorff
25.4.2001

"Ihmiset tulevat näkemään nälkää tänä vuonna", sanoo Catherine Mwanza, Sambian Itä-Provinssissa sijaitsevan Mambwen kunnan naisjärjeston edustaja, jonka tapasin vierailessani alueella huhtikuussa. Helmi-maaliskuun kovat sateet ovat tuhonneet valtaosan paikallisesta maissisadosta, josta valmistettavaa nshimaa, eli maissipuuroa, sambialaiset syövät päivittäin. Mambwessa, kuten muuallakin Sambian maaseudulla, suurin osa ihmisistä on pienviljelijöitä ja elää omavaraistaloudessa. Elinolot riippuvat siksi suuresti sadon onnistumisesta.

Catherinen kertomukselle loytyy myos tilastollista tukea. Eteläisen Afrikan kehitysjärjestö SADC:n tuore raportti arvioi Sambian maissisadon olevan tänä vuonna sateiden takia 60 - 80 prosenttia pienempi kun viime vuonna. Sambia, joka viime vuonna tuotti maissia yli omien tarpeidensa, saattaakin tänä vuonna joutua tuomaan maissia ulkomailta huonon sadon johdosta.

Kysyessäni Catherinelta Mambwen asukkaiden tulevasta selviytymisstrategiasta vastaukseksi saan: Ruoka-apua tarvitaan, mutta tuskin sitä riittää kaikille.

Sambian maaseudun tilanne olisi kuitenkin ilman ajankohtaista sadekatastrofiakin vaikea. Maaseutuväestöstä 80 prosentin katsotaan elävän köyhyysrajan alapuolella ja kotitalouksista liki puolessa on kroonisia aliravitsemusongelmia. Tämä siitä huolimatta, että juuri maatalouden pitäisi monien mielestä olla Sambian talouden kulmakivi, mikäli maan köyhyysongelma halutaan ratkaista. Maatalouden ja pienviljelijöiden ongelmiin Sambiassa on vaikuttanut erityisesti maan hallituksen viimeisen kymmenen vuoden ajan harjoittama voimakas markkinapohjainen maatalouspolitiikka.

Maailmanpankin ja muiden avunantajien voimakkaalla tuella 1990-luvun alussa läpiviety talouden liberalisointi on vähentänyt voimakkaasti valtion roolia maatalouden tukemisessa. Maatalouskauppaa aikaisemmin hallinneet paikalliset, alueelliset ja kansalliset valtionyritykset on yksityistetty ja viljelijöille suunnatut tuotantosubventiot on poistettu.

Vaikka tällä markkinahenkisellä politiikalla on ollut myös positiivisia vaikutuksia, kuten yksityisen sektorin toimijoiden toimintamahdollisuuksien lisääntyminen, on uudistusten nopeus ja laajuus tuonut usein ongelmia.

Monet pienviljelijät olivat aikaisemmin tottuneet saamaan valtion kanavien kautta rahoitusta tuotantoon tarvittavien hyödykkeiden kuten lannoitteiden ja tuotantovälineiden ostoon. Maatalouspolitiikan liberalisoinnin seurauksena valtion maataloussektorille suunnattu luotonantojärjestelmä CUSA (Credit Union and Savings Association, Luotto- ja säästöyhdistys) ja ZCF (Zambia Co-operative Federation, Sambian Osuuskuntien Yhdistys) on kuitenkin romahtanut. Sambian yksityinen rahoitussektori ei ole ollut liiemmälti halukas täyttämään valtion rahoitusjärjestelmän jättämää aukkoa ja myöntämään rahoitusta pienviljelijöille.

Pienviljelijät olivat myös tottuneet markkinoimaan tuotteensa valtion tukemien osuuskuntien kautta. Omien tuotteiden markkinoinnin ja myynnin vapaan markkinakilpailun ehdoilla opetteleminen ei kuitenkaan ole ollut monille helppoa. Pienviljelijät ovat usein olleet muutamien harvojen tukkuostajien armoilla ja saaneet alihinnan tuotteistansa.

Liberalisoinnin alkaessa vanha valtiojohtoinen maatalousjärjestelmä romutettiin nopeasti, ilman minkäänlaista siirtymäaikaa, joka olisi antanut pienviljelijöille enemmän aikaa sopeutua uuteen tilanteeseen.

Sambialaisen kansalaisjärjestöverkoston aiheesta teettämä tuore raportti toteaakin, että maaseudun köyhät pienviljelijät eivät pitkän valtiojohtoisen maatalouspolitiikan aikakauden jälkeen ole osanneet toimia vapailla markkinoilla ja käytännössä he ovat jääneet yksin tuotantonsa ja markkinointinsa kanssa.

Mambwessa käydessä törmää myös nopeasti Sambian maatalouden toiseen ongelmaan; pitkiin etäisyyksiin. Maaseudulla kylät ovat usein kaukana kaupungeista, joista suurimmat markkinat ja maatalouden kannalta tärkeät palvelut löytyvät. Mambwea lähin kaupunki Chipata löytyy 80 kilometrin päästä. Sinne pääseminen merkitsee joko paikallisesta näkökulmasta kallista bussimatkaa tai erittäin pitkää pyöräreissua. Maaseudun kylätiet ovat usein myös niin heikossa kunnossa, etteivät myöskään kaupunkien tukkuostajat tai maatalouspalvelujen tarjoajat kovin helposti maaseudulle eksy. Pienviljelijä voi aina yrittää myydä tuotteensa kylämarkkinoilla, jollainen Mambwessakin on. Mutta koska maaseudulla ei rahaa suuremmin liiku, eivät pelkät kylämarkkinat riitä myynnin kasvattamiseen.

Tavallisen sambialaisen pienviljelijän ei näin ole kovinkaan helppo harrastaa markkinataloutta, vaikka selviytyminen ja ruoan turvaaminen perheelleen sitä häneltä edellyttääkin.

Onneksi maissille kohtalokkaat rankkasateet eivät ole kaikille kasveille pahaksi. Tehdessäni lähtöä Mambwesta Catherine Mwanza ojensi suuren pussillisen maapähkinöitä mukaani. Niille sateet ovat tehneet hyvää ja sato on ollut runsas. Toivottavasti pähkinöitä riittää myös myyntiin, jotta Mambwen asukkaat saisisvat tarvittavia lisätuloja - olettaen että pähkinät löytävät tiensä myös markkinoille.