Uutinen

Sambian Jubilee-kampanja: Lainat eivät ratkaise aids-ongelmaa

Max von Bonsdorff
8.4.2001

Lainat eivät ole avain Sambian vakavan aids-ongelman ratkaisuun, totesi paikallisen Jubilee kampanjan vt. johtaja Charity Musamba 3.4. Lusakassa, Sambiassa. Musamban mukaan Sambian kaltaiset, vakavan aids-ongelman kanssa kamppailevat köyhät maat tarvitsevat kansainvälistä yhteistyotä, erityisesti kehitysapua ja velkojen mitätöintiä. Lisävelkaantuminen kuitenkin heikentäisi entisestäänkin niiden kykyä kamppailla aids-ongelmaa vastaan, Musamba totesi.

Sambian Jubilee-kampanjan julkaisema tiedote oli reaktio Sambiassa julkaistuun Post-lehden uutiseen, jossa Maailmanpankin Sambian ja Zimbabwen maajohtaja Yaw Ansu puolusti Maailmanpankki-lainoja yhtenä keinona aidsin vastaisessa kamppailussa. Myös Maailmanpankin presidentti James Wolfensohn painotti viime viikkoisen Helsingin vierailussa yhteydessä aids-työn tärkeyttä pankin toiminnassa.

Sambialla on yksi maailman pahimmista aids-ongelmista. Noin kahdellakymmenellä prosentilla maan aikuisväestösta arvioidaan olevan HIV/aids ja voimakkaassa kasvussa olevien aids-orpojen määrä on reilusti yli puoli miljoonaa. Maailmanpankin Yaw Ansun mukaan ei siksi ole järkevää olla käyttämättä pankin halpoja lainoja, mikäli kehitysyhteistyövaroja ei muutoin ole riittävästi saatavilla.

Myös Charityn Musamban mukaan Sambia tarvitsee pikaisen ratkaisumallin aids-kriisiin, mutta hän painottaa, että lisävelkaantumista tulisi välttää. Sambian erittäin vakava velkaongelma on Musamban mukaan yksi keskeisimmistä syistä maan epäonnistumiseen aids-kriisin torjumisessa. Julkiset velanhoitokustannukset ovat valtion suurin yksittäinen menoerä - suurempia kuin koulutus- tai terveydenhuoltomenot. Musamban mukaan aids-työn vahvistamisen kannalta lisälainoja tärkeämpää on, että Maailmanpankki toimisi aktiivisesti nykyisiä kansainvälisiä lupauksia pidemmälle menevän velkojen mitätöimisen puolesta.

Vuosina 1996-2000 Maailmanpankki myönsi lainoja HIV/aids-ohjelmiin 30:ssä Afrikan maassa yhteensä 249 miljoonan dollarin edestä. Maailmanpankin Yaw Ansun mukaan Sambia saattaa lähiaikoina saada Maailmanpankilta 40 miljoonan dollarin lainan HIVin/aidsin vastaiseen työhön.